lauantai 30. kesäkuuta 2018

Regressioterapia ja kurkistus menneeseen elämään


Nyt vähän jännittää enkä oikein tiedä mistä tämän kertomuksen aloittaisi. Ehkäpä omasta uteliaisuudestani, joka saa joskus kokeilemaan kummalliselta kuulostavia asioita. Jos tarjoutuu tilaisuus nähdä omaan menneeseen elämäänsä, kuka jättäisi kokeilematta onko se edes mahdollista? No ehkä joku, mutta minä olen liian utelias jättämään sellaista kokemusta väliin. Niinpä tilaisuuden osuttua kohdalle istahdin terapeutin penkkiin ilman ennakkoluuloja ja valmiina katsomaan mitä tuleman pitää.


Istunto alkoi terapeutin ohjaamalla rentoutuksella. Kun olin täysin rentoutunut, terapeutti ohjasi minut hypnoosiin ja mielikuvamatkalle. Tästä eteenpäin kaikki siis tapahtui oman pääni sisällä silmät suljettuina, mutta koko ajan terapeutin kanssa keskustellen. Aluksi valitsin itselleni turvallisen paikan ja tutun henkilön, joka voi kulkea kanssani "henkioppaana". Terapeutti ohjasi minut turvahuoneeseen, josta piti löytää ovi. Itse näin edessäni monta erilaista ovea, mutta yksi niistä veti minua puoleensa ja terapeutti pyysi minua astumaan siitä sisään menneeseen elämääni ja kertomaan mitä näen. Avasin oven, mutta en nähnyt mitään muuta kuin mustaa. Sydämeni alkoi tykyttää ja hengästymisen takia puhuminen oli vaikeaa. Teki mieli avata silmät ja lopettaa, mutta terapeutti pyysi astumaan takaisin turvahuoneeseen ja sulkemaan oven. Sain katsoa muita ovia ja valita haluaisinko katsoa jonkun toisen oven taakse. Pulssi tuntui taas normaalilta ja halusin jatkaa eteenpäin.

Astuin sisään toisesta ovesta ja olin keskellä aurinkoista metsää. Päälläni oli sininen vaate ja päässäni huivi ja pitkä ruskea letti. Jalkani olivat laihat ja pienet ja hirvittävän valkoiset aurinkoiseen kesäpäivään nähden. Kuljin metsästä kohti kylää, jossa oli olkikattoisia taloja. Määränpääni oli yksi taloista ja astuessani sisään näin lieden äärellä touhuavan naisen ja kehdon keskellä tuvan lattiaa. Nainen oli siskoni ja lapsi hänen ensimmäisensä. Naisen hiukset oli palmikoitu kruunuksi pään ympärille ja hän laittoi ruokaa miehelleen, joka oli tulossa peltotöistä syömään. Vasta sisällä talossa ymmärsin miksi olin ollut metsässä. Oli ollut keräämässä yrttejä ja juuria lääkkeiksi ja toin niitä siskolleni. Tajusin, että se oli "työni", jolla elätin itseni. Olin menettänyt mieheni ja pienen lapseni ja ollut itse pitkään vakavasti sairas. Jalkani olivat niin valkoiset ja laihat siksi, että olin ollut kuukausia vuodepotilaana. Kyläläiset eivät olleet uskoneet minunkaan selviävän, mutta siskoni perhe oli ottanut minut hoitaakseen. Selvittyäni olin perheettömänä jatkanut sitä minkä osasin; elättääkseni itseni tein luonnon antimista lääkkeitä ja rohtoja.

Muutaman mutkan jälkeen näin myös sen elämäni viimeisen päivän. Siskoni perhe oli loppuun saakka tärkeä osa elämääni ja näin siskoni aikuiset lapset perheineen hyvästelevän minut vuoteen vierellä. Siskoni tytär oli ollut oppilapseni ja jatkanut minun työtäni rohtojen valmistuksen parissa. Muiden poistuttua huoneesta hän antoi minulle juoman, jonka juotuani liu'uin pehmeästi viimeiseen uneen. "Näyssä" se kaikki oli tosi kaunista ja rauhallista ja katselin itseäni vanhana harmaalettisenä naisena, eikä kuolema tuntunut yhtään pelottavalta tai ahdistavalta, saati minkään lopulta; enemmänkin tauolta. Seuraavaksi terapeutti pyysikin jo palaamaan turvahuoneeseen ja siitä vaiheittain nykyhetkeen.


En todellakaan osaa sanoa mistä oikeasti oli kyse. Oliko kaikki mielikuvitukseni tuotetta vai saatoinko todella nähdä takaumia menneestä? Tulin siihen tulokseen, ettei sillä ole mitään väliä, mistä tarina kumpusi, koska joka tapauksessa se on osa minua. Jostain syystä alitajuntani halusi kertoa tällaisen tarinan ja se minun on hyväksyttävä. Tapahtuma sai kuitenkin katsomaan vähän toisin silmin ympärillä kasvavaa luontoa ja myös tuota yöpöydällä lojuvaa kirjaa kosmetiikan valmistuksesta luonnon antimista. Mietin, että tiedänköhän enemmän kuin tiedänkään :D Jo lapsena tiesin joidenkin kasvien lääkinnällisestä vaikutuksista, mutta en enää muista miksi. Kuka opetti vai tiesinkö vaan? Tietääkö kaikki?

Uteliaisuuteni ei siis saanut tyydytystä: en saanut pitävää todistetta aiemmin eletyistä elämistä. Pikemminkin tulin entistä uteliaammaaksi: mitä tapahtui ja miksi? Ja mitä hemmettiä oli sen oven takana, joka sai sydämeni tykyttämään? Saattaa olla, että vielä joskus yritän avata sen :)

8 kommenttia:

  1. Hui, miten jännää!
    Toisaalta minäkin haluaisin nähdä menneeseen, mutta en tiedä että riittäisikö rohkeus kokea tälläistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos asia kiinnostaa, niin melkein sanoisin, että kannattaa kokeilla. Olihan se aika jännää :)

      Poista
  2. Kiitos tästä kirjoituksesta ja siitä että jaoit kokemuksesi meille luettavaksi.
    Käyn kognitiivista psykoterapiaa ja kaikki tällainen kiinnostaa.
    Olen monesti pohtinut että uskaltaisinkohan mennä hypnotisoitavaksi, se voisi olla todella mielenkiintoista. Ihanaa sunnuntaita sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään kyllä mietin, että julkaiseeko vai en. Kokemus oli tosi mielenkiintoinen, mutta aiheuttaa varmaan helposti ennakkoluuloja ja vääriä käsityksiä. Olen ollut aiemminkin hypnoosissa, silloin tosin ihan vaan rentoutusmielessä. Se kuitenkin vähän pohjusti tätä kokemusta; ainakin hypnoosi oli tutttu juttu :)

      Poista
  3. Hurjan mielenkiintoista! Ehkä hivenen pelottavaakin mutta oot ollut superrohkea kun oot käynyt tuollaisessa. Ja ei, kaikki ei todellakaan tiedä kasvien lääkinnällisistä vakituksista, itse tiedän sen minkä tiedän-lähinnä vanhampieni kautta kun ovat joskus kertoneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä mielenkiintoista. Ei oikeastaan pelottavaa, mutta etukäteen vähän jännitti :)

      Poista
  4. Olipas kokemus!
    Olisipa kyllä mielenkiintoista, mutta en taitaisi kyllä rohjeta moiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se oli aika erikoinen kokemus. En ehkä minäkään varta vasten hankkiutuisi tällaiseen, mutta kun tilaisuutta tarjottiin, tartuin siihen heti :)

      Poista