keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Mukikakku - yhden naisen nautinto



Niinhän sitä sanotaan, että kauneus on katsojan silmissä. Mukikakkuun se todellakin pätee! Mun tekemät mukikakut näyttää aina siltä, kuin mukissa olisi räjähtynyt jotain asiaan kuulumatonta. Mutta kun tietää, mikä pikkuinen herkkuhetki on tiedossa, voi räjähdyksen jälkiä katsoa läpi sormien :)

Mukikakkuilu lähti eilen liikkeelle siitä, kun Eemelin teki mieli jotain herkkua. Jo aiemmin olin luvannut opettaa mukikakun teon, koska mikäs sen mukavampaa pienelle pojalle, kuin kokkailla koulun jälkeen ihan itse jotain hyvää. Mukikakku pyöri sitten mielessä koko sateisen iltalenkin ja kotiin päästessä odotin jo vesi kielellä suklaista herkkua. Yllättäen mun lenkin aikana kotona olikin lego-leikit vieneet voiton herkkuhimolta, eikä kakun teko kiinnostanut enää ollenkaan. Paitsi mua! En vain voinut vastustaa kiusausta, vaan palkitsin itseni räntäsateessa rämpimisen jälkeen lämpimällä suklaakakulla jouluisin maustein terästettynä.

4 rkl vehnäjauhoja
4 rkl tomusokeria
1 kananmuna
3 rkl kaakaojauhetta
3 rkl maitoa
3 rkl ruokaöljyä
1/4 tl leivinjaudetta
ripaus kanelia
ripaus kardemummaa
1 tl Nutellaa

Mittaa isoon mukiin kaikki muut ainekset paitsi Nutella. Sekoita haarukalla huolellisesti sekaisin, kunnes taikina on tasaista ja sileää. Noste mukiin taikinan keskelle nokare Nutellaa. Laita muki mikroon ja kuumenna täydellä teholla, kunnes kakku on kypsä. (Tämä on kovin mikrokohtaista, meidän mikrossa kypsyminen kestää vajaat 2 minuuttia.) Kuuman kakun pinnalle voi nostaa vielä lusikallisen jäätelöä tai vispikermaa.

Mukikakku on ihan loistava ratkaisu akuuttiin makean himoon. Kaapista löytyy aina sen verran aineksia, että niistä saa pyöräytettyä ainakin sen yhden mukillisen. Ja sehän riittää! Sitä paitsi mukikakku on oivallinen salainen pahe - kun leipomisen aiheuttamaa sotkua ei tule kuin sen yhden mukin verran, on herkuttelun jäljet helppo piilottaa muulta perheeltä! Ei kerrota kellekään ;D

Siellä se on: Nutella-sydän!

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Minne katosi päivät?



Somekuolema. Siksi sitä kai voisi kutsua. Tai ehkä some-kooma kuvaa tilannetta paremmin, koska pientä uudelleen aktivoitumista saattaisi olla ilmassa. Marraskuulle osui totaalinen hyytyminen kaikkien somekanavien suhteen, mutta täällä ollaan edelleen: hengissä ja hyvin voivana.

Marraskuu on ollut juuri niin täynnä elämää kuin odotinkin. Tosin blogista ja instasta vetäytyminen ei ollut odotettua, lähinnä vain täyden elämän aiheuttamaa sattumaa. Nyt onkin ihanaa palata blogistaniaan kaiken muun ohella. On vähän sellainen 'long time no see'-fiilis ja voi innolla surffailla kurkkimassa miten muilla on marraskuu sujunut :)



No minne sitten minun marraskuiset päiväni katosivat? Voiko edes sanoa, että oli kiire kutoa sukkaa, istuskella kahvilassa, vaellella Tallinnan kujilla, siemailla glögiä siellä sun täällä, tavata vanhoja ystäviä, lueskella, joogata, kuljeskella metsässä, katsella leffoja perheen kanssa ja halia pikkuihmisen kanssa melkein läkähdyksiin saakka? Kuulkaa, kyllä voi! Nehän vasta tärkeitä juttuja onkin! Ja varsinkin marraskuussa, joka voisi olla synkkä, pimeä, märkä ja ahdistava. Ei se ole, ellei anna sen olla!


Minun marraskuuni on ollut täynnä iloa ja naurua, kynttilän valoa ja pehmeää pimeyttä. Olen hömpötellyt ympäriinsä niin paljon, että lapsetkin osaa taas arvostaa äidin kotona oloa. Jopa teini totesi, että "Äiti, sä et voi olla montaa päivää pois kotoa, koska me ei vaan pärjätä!" ja nuorimmainen pyysi kotiin palatessa, että voitaisko sunnuntaina halia ihan koko ilta, kun on ollut niin kova ikävä :D Eikä pidä jättää mainitsematta sitä, että Mika oli mun kotiinpaluun kunniaksi pessyt lattiat (pessyt lattiat!!!), hankkinut kukkia ja tehnyt mulle laulun :D:D Niin että vinkiksi vaan kaikki mutsit: lähtekää välillä pois kotoa, niin teidän tärkeys huomataan <3


Ennen viikon takaista Tallinnan matkaa en ollut uhrannut vielä ajatustakaan joululle. Siinä se sitten tapahtui: raatihuoneen torilla, joulukuusen juurella, kuuma glögimuki kädessä. Joulumieli tuli ja valtasi mielen niin, että melkein liikutuin. Luulin, että se haihtuisi viimeistään maanantai-aamuna työmatkalla, mutta ei. Vielä viikon jälkeenkin tunnelmoin joulua joka välissä. Toivottavasti tämä mielentila säilyy vuoden loppuun saakka! Ihanaa joulun odotusta kaikille ja lempeitä päiviä hämärän keskellä!


sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Hokkuspokkus siemennäkkäri





Sään äkillinen kylmeneminen aiheutti akuuttia kotiin käpertymistä. Mutta eeeeeeiii..... Ei pelkkää sohvan nurkassa muhimista, vaan teho-kotoilua :D Uusia reseptejä, tuoreen leivän tuoksua, suklaisia kahvikupillisia, vanhoihin valokuviin uppoutumista ja hiljaa kiliseviä kutimia. Siis justiinsa sitä, mitä koleat syysillat voi parhaimmillaan olla!

Yksi uusista kokeiluista on ollut siemennäkkäri; jotain niin helppoa, ettei sitä kyllä millään kehtaa edes leipomiseksi sanoa. Lopputulos on kuitenkin helppoudestaan huolimatta niin hyvä, ettei uskoisikaan. Meillä sitä on rouskuteltu glögin kaverina jo useampana iltana.


Maailman helpoin siemennäkkäri

1 pussi (180 g) Pirkan salaattisiemensekoitusta
1 dl kuorittuja seesaminsiemeniä
1 dl vaahterasiirappia
1 tl jauhettua inkivääriä
1/2 tl suolaa

Sekoita kaikki ainekset kulhossa. Levitä seos leivinpaperin päälle uunipellille tasaiseksi levyksi. Paista 175 asteessa n. 20 minuuttia. Paloittele. Hokkuspokkus - valmista tuli!

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Juurileipä



Meidän jääkaapissa asuu juuri, leipäjuuri! Ruotsissa on kuulemma juurihotellejakin, joihin voi viedä leipäjuurensa hoitoon oman matkansa ajaksi :D Jäisi multa kyllä viemättä, mutta enpä ole kuullut Suomessa juurihotelleja olevankaan. Juurihotelli-juttua lukiessa tuli kyllä mieleen, että itse osaisin hoitaa paremmin vaikka koiria, kuin laumaa leipäjuuria. Luulen, että hoitovirheeseen kuolleita leipäjuuria saattaisi löytyä, mutta koirien kanssa pärjäisin kyllä. Katsotaan nyt, kauanko saan tuon oman ainokaisen pysymään hengissä ja toimintakykyisenä. Tai kauanko ylipäätään riittää intoa ruokkia sitä.

Hapanjuureen leivottu leipä on ollut hyvää ja tuntuu säilyvän pidempään kuin kotitekoinen leipä yleensä. Hapanjuureen leivottu leipä kuuluu olevan myös terveellisempää, koska sen hiilarit imeytyy hitaammin kuin ilman juurta tehdyn leivän. Tuo mun tekemä juuri ei kylläkään nostata taikinaa niin paljon kun toivoisin, vaikka olen käyttänyt taikinassa kaupan hiivaakin lisänä. Juuren tekoonkin on monenlaisia ohjeita ja taidan testata jotain muuta, ellei tuo jääkaapissa elelevä tyyppi ala tehdä mitä siltä odotetaan. Mutta olisko tässä sama juttu kuin koirienkin kanssa: yleensä vika ei ole koirassa, vaan siellä hihnan (vispilän?) toisessa päässä :D