maanantai 25. kesäkuuta 2018

Juhannus - jotain uutta ja jotain vanhaa

Voi ei! Sinne se nyt vierähti, juhannus <3 Meidän juhannussuunnitelmat vaihteli sääennusteen mukaan, eli tiuhaan ja paljon :D Lopulta todettiin, että sääruletista kohdalle osunut kolea sadesää ei houkutellut aattona mökkeilemään ja muutkaan vaihtoehdot ei pärjänneet kisassa oman kodin lämpimälle kutsulle.


Juhannusaatto kuitenkin sai kaipaamaan saunomisen lisäksi uimaan ja päädyttiin Allas Sea Pooliin Helsinkiin. Empimisestä huolimatta se osoittautui ihan mahtavaksi valinnaksi! Kylmyys ja juhannus oli tehneet tehtävänsä ja paikassa oli aika rauhallista. Lasten altaassa saatiin olla muutamaan otteeseen ihan vaan meidän perheen kesken ja isossa altaassakin mahtui hyvin uimaan. Tämän juhannuksen parhaana kokemuksena mieleen jää ehdottomasti uiskentelu +27 asteisessa vedessä ilman ollessa kymmenisen astetta viileämpää. Raskaat sadepisarat sai veden pinnan räiskimään ilmaan kymmeniä pikkupisaroita ja hyytävä sadevesi sai altaan pinnan höyryämään. Taivas oli vuoroin kirkkaan sininen ja vuoroin mustien pilvien peitossa. Upea elämys! Höyryävästä vedestä ja pomppivista pisaroista olisin halunnut saada kuvia, mutta eihän mulla altaassa kameraa ollut. Sen verran kävin hakemassa kännykän, että muutama kuva saatiin altaalta muistoksi.


Vahingossa taisin siinä kännykkää hakiessa päätyä jonkun turistipariskunnan kuvaankin. Nainen poseerasi karvaliivissään ja pipossaan altaiden edustalla ja minä kipitin taustalla bikineissä. Tilanne oli niin hassu, ettei edes nolostuttanut. Ennemminkin ajattelin olla ylpeä suomalaisesta asenteesta ja siitä kuuluisasta sisusta. Kyllähän touhu siinä säässä aika eksoottiselta turistin silmin varmaan näytti :D Juhannuksen kunniaksi saunoihin oli tuotu kasapäin vihtoja ja tuoksu oli sen mukainen, eli ihana! Myös vihtominen tuntui olevan aikamoinen elämys niille turisteille, jotka saunaan saakka olivat uskaltautuneet. Tuli hyvä mieli itsellekin seuratessa sitä intoa ja ihmetystä, jonka juhannussauna ulkomaalaisissa sai aikaiseksi.



Juhannuspäivä kului sitten perinteisemmissä tunnelmissa mökkeillen sukulaisten kanssa. Grilliruokaa, uusia perunoita, aurinkoa ja rantasaunaa oli tarjolla, kuten asiaan kuuluu. Mulla oli kuitenkin epäonnea matkassa muutoin kivasa päivässä. Leivoin mökkiviemisiksi mansikkaisen juustokakun. Lähdön tohinassa sitten laskin sen kakkukupuineen hetkeksi auton konepellille, jotta sain käteni vapaaksi. Siitä se sitten otti kunnon liu'un ja lensi ylösalaisin pihamaalle! Pääsi muutama ruma sana ennen kuin tokenin edes katsomaan kuinka kakulle oikein kävi. Kupu  suojasi pahimmalta, mutta olihan kakku aika onnettoman näköinen. Koristeet teillä tietymättömillä ja pinnan mansikkasose-kerros valuneena kuvun laidoille. Hetken mielijohteesta päätin ottaa kakun siltikin mukaan. Kun kerroin surullisen tarinan ja näytin kuvan alkuperäisestä kakusta, sain säälipisteitä sen verran, että kakku nimettiin keikauskakuksi ja syötiin melkein kokonaan. Makuun ei rujo ulkonäkö siis vaikuttanut :D

Kaiken kaikkeaan oli aika mahtava juhannus. Sunnuntaina nukkumaan mennessä todettiin miehen kanssa, että ihan kuin olis oltu viikko lomalla! Niin rentoutunut olo oli ja taas muutamaa kokemusta ja muistoa rikkaampana voi jatkaa arkea :) Ihanaa juhannuksen jäljeistä elämää sulle <3

4 kommenttia:

  1. Ihana juhannus, oijoi tuota kakku! Viime viikolla olin juuri tuolla Allas Sean Poolin kyljessä olevassa ravintolassa ja tuumin, että vitsi miten mieletön paikka ylipäänsä, että voittaa jo Stadikan.

    Ihanaa viikon jatkoa Hanna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakun ilmalento kyllä hetken otti päähän enemmän kuin sanat riittää kertomaan, mutta kakkuhan se kuitenkin vain oli :)
      Allas Sea Pool on kyllä aika upea paikka. Suosittelen kyllä käymään, oli mukava kokemus.

      Ihanan viikon jatkoa myös sinne Tiia <3

      Poista
  2. Upeaa allaselämää!
    Monenlaista mahtui juhannuksenne!
    Kesän jatkoa sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeasta paikasta jäi mukavat juhannusmuistot. Itseäkin ihmetyttää mitä kaikkea ehdittiinkään tehdä :D
      Aurinkoista ja lämpöistä kesän jatkoa sinulle Mamma!

      Poista