Tanssi se ulos!

Hui kauhistus kuinka raskaalta treeni tuntuu, kun on syönyt jouluherkkuja ihan liikaa. Joulun pyhinä liikuntakin jäi vähiin ja oikeastaan koko joulukuu meni liikunnan suhteen löysäillessä. Liikkumaan jaksoin vääntäytyä hädin tuskin kerran viikossa. Uudessa työpaikassa aloittaminen tuntui imevän kaikki mehut. Olin osannut siihen jo etukäteen varautuakin ja päättänyt olla itselleni armollinen. Illat menikin sitten totaalisen väsymyksen vallassa ja sohvan nurkassa lukiessa. Parissa viikossa sain luettua kaksi kirjaa ja kuunneltua loppuun yhden äänikirjan, joka oli ollut kesken jo melkein vuoden, joten hukkaan ei lötköttely-aika sentään mennyt.

Mun on pakko myöntää, että jouluna olen syönyt suklaata ihan liikaa. Jouluruokien suhteen olen sentään jotakuinkin maltillinen, mutta suklaa ja leivonnaiset... Syön kaiken mitä eteen tuodaan ja jos ei tuoda, löydän kyllä itsekin. Nyt kaikki ne syödyt herkut tuntuu pakkaantuneen vyötärölle ja jumittuneen siihen. Olo on kuin täyteen puhalletulla rantapallolla! Kaiken syömisen ja oleilun jälkeen oli ihanaa päästä pyhien päätyttyä zumbatunnille. Mutta voi mitä takkuamista se oli! Ilmeisesti ihohuokosetkin oli joulun aikaan täyttyneet lanttulaatikolla ja suklaalla, kun hiki ei alkanut virrata millään, vaikka tunsin sen kuplivan ja kihisevän aivan pinnan alla. Olotila oli lähestulkoon tukala, mutta tiedän että kerta kerralta helpottaa ja liikunnan ilo vie taas nopeasti mukanaan. Ja zumban jälkeen pukuhuoneessa saatu vertaistuki muilta tunnilla olleilta piristi omaa mieltä: ei ollut joulun jälkeen helppoa muillakaan! Mutta nyt on tarkoitus saada herkut ulos elimistöstä tanssien!

Oma reseptini joulukilojen karistamiseen ja normaalirytmiin pääsemiseen:
1. Juo paljon vettä
2. Syö paljon hedelmiä
3. Valitse itselle mieluisa liikuntamuoto ja aloita tauon jälkeen rauhallisesti

Yleensä olen sitä mieltä, että väkisin ei kannata pakertaa, vaan tekee sitä mistä tykkää, mutta nyt muutin mieltäni. Tiedän, että nautin liikunnasta, joten muutaman tuskaisen kerran kyllä jaksan pusertaa vaikka väkisin, kun tiedän sen olevan tilapäistä. Tammikuun alussa uuden vuoden lupauksia lunastaville liikkujille sanoisinkin, ettei pidä luovuttaa alkuunsa. Jos ei ole liikkunut hetkeen, ekat kerrat ei tule olemaan helppoja, mutta ihan varmasti tulee se päivä, kun liikunta onkin kivaa. Lupaan!

Joulunajan glögidrinkki

Mä tunnustaudun suureksi glögifaniksi. Jätän joka talvi yhden glögipullon jemmaan seuraavaa syksyä varten, koska oma glögikauteni alkaa niin aikaisin syksyllä, ettei kaupasta glögiä vielä löydy. Marlin glögitiiviste on osoittautunut parhaaksi jemmapulloksi, koska se säilyy hyvin ja riittää sitten syksyllä useammaksi kerraksi odotellessa, että kauppojen hyllyihin alkaa tulla täytettä.

Vaikka glögissä onkin ihanaa mausteiden lisäksi kuuman juoman tuoma lämpö, olen todennut, että glögi toimii vallan mainiosti myös kylmissä juomissa. No, ainakin skumpan parina. Itsenäisyyspäivänäkin kilistettiin kuohuvalla, jonka maku oli viilattu jouluiseksi lisäämällä tujaus glögiä.
         ..........
Kaada lasiin muutama sentti glögitiivistettä.
Täytä lasi kuohuviinillä.
Koristele juoma jäisillä marjoilla.
Nauti <3
        ...........

Glögidrinkin kaverina maisteltiin mehevää peltilihapiirakkaa, joka meillä myös kuuluu joulunajan perinteisiin. Jostain syystä sitä ei tulee tehtyä juuri muulloin kuin joulukuussa, vaikka se sopisi suolapalaksi mihin aikaan vuodesta tahansa.

Glögidrinkkiin muuten sopi loistavasti J.P. Chenetin marjaisa skumppa, joka löytyi ihan K-marketin hyllystä. Piccolo-pullokin oli juuri sopiva kahteen drinkkiin, mutta isommalle seurueelle löytyy sitten isompikin pullo. Tällä kelpaa kilistellä vielä pikkujoulut tai miksei vaikka aattoiltanakin.

Ihanaa viikonlopun aloitusta <3

Luopumisen ilosta ja itsenäisyydestä

Yleensä puhutaan luopumisen tuskasta, mutta luopumisesta voi tuntea myös iloa ja helpotusta. Silloin tajuaa luopuvansa oikeaan aikaan ja oikeista asioista. Kerroinkin jo aiemmin, että irtisanouduin todella pitkästä työsuhteesta paikassa, jossa olen viettänyt yli puolet elämästäni. Odotin joka päivä, että iskee joku viime hetken paniikki ja haluaisin perua koko jutun, mutta ei iskenyt. Kuitenkin nyt jo ikävöin ihania työkavereita, joiden päivittäisestä seurasta joudun luopumaan. Ihmisistä luopuminen on se ainoa asia, joka kuristaa kurkkua ja saa kyyneleet kihoamaan silmiin. Tulen saamaan vieroitusoireita, kun rakkaat höpötyskaverit eivät enää ole siinä ympärillä ja uusien asioiden lisäksi pitää opetella uusia ihmisiä. Apua!

Silti sisäinen pakko ajoi pois vanhasta. Viimeiset viikot oli täynnä odotusta, että rutistus olisi jo ohi. Niin monena päivänä lähdin aamulla töihin iloisin mielin, mutta toimistolla jo ensimmäisellä porrasaskelmalla tunsin olevani ihan väärässä paikassa. Kuulin väärät askeleet ja väärät äänet ja halusin... Jotain ihan muuta. Pitkään odotin sen tunteen menevän ohi, mutta lopulta ymmärsin lopettaa odottamisen ja toimia itse. Pelkäsin, että jos vielä odotan, oma paha oloni tarttuu myös muihin ja sitä kelkkaa on vaikea kääntää. Marina ja pessimismi leviävät helposti epidemiaksi, joka lopulta valtaa koko työyhteisön. Ainoa, mitä lopulta voin muuttaa, on minä itse. Ja kun sen muutoksen tarpeen huomaa, kannattaa toimia. Toivon, että lähtöni tuo muillekin pelkkää hyvää ja avaa uusia ovia niitä kaipaaville. Tyhjällä tilalla on tapana täyttyä ja joku muu on ansainnut täyttää minun paikkani.

Vaikka tunnen iloa ja helpotusta, päällimmäisenä on kiitollisuus huippuja työkavereita kohtaan, joilta olen saanut tukea ja apua AINA, tilanteesta riippumatta. Tukea on tullut välillä yllättäviltäkin tahoilta ja se on tuntunut ihan sairaan hyvältä ja saanut luottamaan työyhteisön lojaaliuteen ja puurtamaan läpi vaikka mistä. Viimeisen viikon aikana mua on halattu niin paljon, että niistä halauksista saadulla lämmöllä jaksaa pitkään. Ja kun katse osuu saamiini lahjoihin, en voi olla hymyilemättä. Ne hassut :)

Viimeisen työpäivän jälkeen tunteet oli pinnassa. Sanoin itsenäisyyspäivän aamuna miehelle, että tänään sitten itkettää. Kun hän ihmetteli, että ai mikä, niin aloin luetella asioita, jotka oli jo siihen mennessä saaneet kyyneleet silmiin: aurinko nousi ja taivas oli punainen, ruusupensaan lehdille oli jäätynyt pisaroita ja näin naapurin lipputangossa suomenlipun. Miestä nauratti mun itkun aiheet, enkä ihmettele. Mutta juuri siksi kerroinkin, että itkettää, tiesipähän varoa :D

Nyt tuntuu hyvältä. Nyt tuntuu itsenäiseltä. Voi olla, että vielä joskus lähteminen kaduttaa, mutta jääminen olisi kaduttanut liian usein ja liian paljon. Illalla kohotin maljan Suomen itsenäisyyden lisäksi myös itselleni. Tämän maan itsenäisyys on antanut myös kansalaisille vapauden itsenäisiin päätöksiin. Ei unohdeta, ettei se ole itsestään selvää, vaan asia, josta on syytä olla kiitollinen <3

Joulutus: helppo saaristolaisleipä

Saaristolaisleipä on yksi parhaista leivistä, jonka tiedän. Voi kuinka monesti olenkaan ajatellut, että pitäisi leipoa sitä itse, mutta tekemättä on syystä tai toisesta jäänyt. Tähän saakka! Viimein sain maltaat ostettua ja pääsin leipomishommiin. Ja lopputulos oli niin hyvä, ettei tämä taatusti jäänyt viimeiseksi kerraksi! Leivoin 2 leipää, jotka riitti mukavasti koko viikon, kun makukin vain paranee muutaman päivän säilytyksen myötä. Vaikka leipoessa ajattelin, että kokeilen vielä ennen joulua  muutamaa erilaista reseptiä, en sittenkään taida nyt muita ohjeita kokeilla, koska tällä ohjeella leivästä tuli niin hyvää. Voin vain kuvitella miltä siirappinen leipä maistuukaan joulupöydässä mädin seuralaisena. Tämä leipä ehdottomasti jatkoon!

Saaristolaisleipä (2kpl)
7 dl piimää
50 g hiivaa
2 dl Tuoppi kaljamaltaita
1,5 dl siirappia
1 dl fariinisokeria
2 tl suolaa
1 dl kaurahiutaleita
3 dl ruisjauhoja
6 dl vehnäjauhoja

Voiteluun: 0,5 dl kahvia ja 0,5 dl siirappia

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva siihen. Lisää maltaat ja sekoita. Lisää siirappi, sokeri ja suola ja sekoita hyvin. Lisää kaurahiutaleet sekä ruis- ja vehnäjauhot ja alusta taikinaksi.

Kohota taikinaa lämpimässä paikassa liinalla peitettynä n. 1,5 tuntia. Voitele 2 pitkulaista leipävuokaa (myös kartonkiset käy hyvin). Jaa taikina vuokiin.

Paista 175 asteisen uunin alaosassa 1 tunti 20 minuuttia. Valele leipien pinta lämpimällä kahvi-siirappiseoksella ja jatka paistamista vielä 40 minuuttia.