maanantai 13. huhtikuuta 2015

Katsokaa, maailmanpyörä!!!






Jälleen on koittanut se aika vuodesta, kun Suomen Tivoli valtaa Järvenpään Sirkuskentän. Hip hip huraa! Ainakin lasten mielestä... Pojat hurvitteli taas rannekkeineen koko rahan edestä. Onnekas sattuma on se, että Järvenpään mukavin terassi (Huili) on siinä ihan kohdalla, niin aikuiset pääsee välillä hengähtämään. Ja hyvää ruokaakin saa!

Me oltiin tivolissa kummipojan perheen kanssa ja noudatettiin perinteitä:  käytiin äitien kesken terassilla kilistimässä kuohuvalla kevät tervetulleeksi sillä aikaa kun isät paimensi poikia. Vaihdettin me sentään vuoroja isien kanssa ja lasillisten jälkeen värjöteltiin tivolin viilenevässä illassa loppuun saakka. Aurinkoinen ja lämmin päivä oli saanut meidät kaikki liikkeelle turhan kevyissä vaatteissa, joka huomattiin vasta kun aurinko alkoi laskea ja ilma viiletä. Kotona olikin sulatettava itsensä päivän päätteeksi saunassa, aaaah!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Lime pie vai caipiroska?



Ettei elämä muuttuisi turhan terveellisiksi vihanneksia ja hedelmiä syödessä, piti limeistä tehdä jotain epäterveelisempää. Kauhean puntaroinnin jälkeen hylkäsin ajatuksen kannullisesta caipiroskaa ja päädyin limepiirakkaan (kuka uskoo?). Olen tehnyt lime pien ennenkin, mutta eri reseptillä. Nyt oli kyllä niin helppo ohje, että melkein tuli ittekseen. Niin kuin meidän mummon ruuat aina!

Lime pie


200 g Digestive keksejä
75 g leivontamargariinia

4 munankeltuaista
1 prk (397 g) kondensoitua maitoa
3 limeä

Murskaa keksit pieneksi muruksi. Sekoita joukkoon sulatettu margariini. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja taputtele keksiseos vuoan pohjalle. Pasta pohjaa 175 asteisessa uunissa n. 8 minuuttia.

Vatkaa täytteeseen munankeltuaiset ja kondensoitu maito. Raasta limeistä kuori ja purista mehu ja sekoita ne täytteeseen. Vatkaa hyvin. Kaada täyte keksipohjan päälle ja paista vielä n. 15 minuuttia.

Anna jäähtyä ja siirrä jääkaappiin vähintään 3 tunniksi tai yön yli.

Koristele kermavaahdolla ja lime-viipaleilla.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Väriä elämään!


Johtuneeko keväästä vai mistä, mutta mieli alkaa takertua kaikkiin värikkäisiin asioihin. Niin kävi ruokakaupassakin. Ja sitten ostin kaikkea kaunista: parsaa, paprikaa, mansikoita, limejä, greippejä, banaaneja, tomaatteja, basilikaa, rosmariinia... Ja ihmettelin myöhemmin kotona, että mitäs ruokaa niistä saisi aikaiseksi. Lauantai aamu aloitettiin sitten aurinkoisesti banaaniletuilla ja greipillä.



Banaaniletut yhdelle

1 banaani
1 kananmuna
Juoksevaa margariinia paistamiseen

Murskaa banaani haarukalla ja riko joukkoon muna. Sekoita hyvin ja paista lettupannulla neljä pientä lettua. Käännä varovasti: letut hajoaa helposti.

Banaani saa letut maistumaan makeilta ilman että niihin lisää yhtään sokeria.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Matkaan muuttolokki käy







Leppoisat lomapäivät vaan jatkuu... Synkistä pilvistä ja hyytävästä tuulesta huolimatta ulkoiltiin Eemelin kanssa Rantamo-Seittelin kosteikolla. Kuvittelin, että tähän aikaan vuodesta siellä olisi muuttolintuja parvi jos toinenkin, mutta nähtiin vaan pari hassua lokkia. Päivän harmaudesta huolimatta (tai ehkä juuri siksi) kävelyretken näkymät oli kuitenkin mainiot! Jyhkeä kiviportaikko oli eniten Eemelin mieleen: poika totesi, että "Tää on makee paikka", kun vilisteli portaita ylös alas ja tuuletti kukkulan huipulla niin, että jos paikalle joku lintu olisikin muuttomatkallan eksynyt, se olisi varmaan lähtenyt samaa reittiä takaisin. Mutta oikeesti; ei siellä mitään lintuja ollut, joten niiden paikalla olleiden raskaasti varustautuneiden lintubongareiden on turha syyttää meitä :D

Totesin taas tänään, että mä rakastan tota mun Didrikssonin parkaa! Se on ihanan lämmin! Pärjäsin sillä pienillä pakkasillakin ja edelleen se on just sopivan lämpöinen ja pitää tuulta ja pientä sadettakin ainakin hetken. Tällainen vilukissa kuin minä ei voi enempää takilta toivoa!

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Y K S I N !

Lomalla. Yksin. Kuinka ihanaa! Mies lähti aamulla töihin ja kävin viemässä lapset kouluun ja eskariin. Kerrankin mulla oli mahdollisuus viedä Santerikin kouluun! Ylevä tarkoitukseni oli käydä aamupäivällä body balance-tunnilla ennen kampaajaa, mutta sitten tajusin, että siitä olisi aiheutunut aikatauluja ja kiirettä: pikaisia vaatteen vaihtoja, siistiytymistä ja hätäinen syöminen (ehkä pukukopissa tai autossa). Luovuin siis ajatuksesta ja jäin kotiin keittämään kahvia.


Talvi oli niin kiireinen, että kiire on ikään kuin jäänyt päälle. Koko ajan on vähän hätäinen olo ja tuntuu, että pitäisi, pitäisi ja pitäisi, vaikka ei edes tiedä mitä pitäisi. Huomaan, että kotonakin hosun montaa asiaa yhtä aikaa, on siihen tarvetta tai ei. Pitää oikein pinnistellä rauhoittuakseen. Nyt yritän olla hidas. Tehdä rauhallisia asioita. Katselen kuinka talitintti pihalla tutkii sinne viime viikolla ripustettua pönttöä. Siemailen kahvia ja maistelen jokaista kulausta. Katselen elokuvaa ja itken ja se on hyvää itkua. Multa oli jäänyt näkemättä muutaman vuoden takainen kotimainen elokuva Lupaus. Se kertoo kolmesta sisaresta, jotka olivat Suomen sodissa lottina. Jo aiheesta tietää, ettei kyyneliltä voi välttyä. Mua ei itketä pelkästään elokuvan tarina, vaan mielessä häilyy myös isovanhemmat: vaarin kertomukset rintamalta ja Mikan mummo, joka palveli lottana myös.

Vietin kerran iltapäivän kahdestaan Mikan mummon kanssa ja sain silloin kuulla tarinoita, joita edes Mika ei ollut kuullut. Sodasta Aili ei halunnut puhua, mutta nuoruudesta Viipurin liepeillä, pyörämatkoista tansseihin, elämän suuresta rakkaudesta, evakkoon lähdöstä, maatilan raivaamisesta pöpelikköön, puolison menettämisestä traagisessa onnettomuudessa ja sen jälkeisestä elämästä viiden pienen lapsen yksinhuoltaja maatilaa hoitaen saisi helposti ainekset romaaniin. Tai elokuvaan...


Kun ajattelee sodan aikaista elämää Suomessa ja isovanhempien ikäpolven elämää muutenkin, saa taas laitettua oman elämänsä kiireet oikeisiin mittasuhteisiin. Elämä on ihanaa! Ja niin helppoa! Vaikka olisi kuinka kiire, minulla on sentään mahdollisuus järjestää itselleni pieniä joutilaita hetkiä. Oliko mun isovanhemmilla minun iässäni mahdollisuus siihen? Tuskinpa.


Aamupäivän rentoilun jälkeen istuin iltapäivän kampaajan tuolissa. Nautiskelin siitä, että hiukset sai taas uutta väriä, join lisää kahvia, selailin juorulehtiä ja vaihdoin kuulumisia ja matkakokemuksia kampaaja-Hannan kanssa. Aamupäiväksi suunniteltu body balance jäi iltaan, mutta nyt onkin rento ja raukea olo venyttelyn jäljiltä. Ihanaa viettää välillä aikaa itsensä kanssa!