maanantai 28. maaliskuuta 2016

Sitruunainen juustokakku


Mikähän siinä on, että sitruuna tuntuu kuuluvan kevääseen; vappuun ja pääsiäiseen, vaikka eihän se meillä kasva, olkoot vuodenaika mikä tahansa. Mutta kyllähän sen värikin on niin pirteän raikas, että mikäs siinä, antaa olla vaan keväthedelmä.


Sitruunajuustokakku

200 g Digestive keksejä
75 g margariinia

200 g sitruuna tuorejuustoa
2,5 dl creme vanillaa
2 rkl sitruunan mehua
4 liivatelehteä

Sulata margariini ja murskaa sillä välin keksit. Sekoita keskenään ja taputtele seos irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat täytteen.

Vatkaa Creme Vanilla vaahdoksi ja lisää joukkoon tuorejuusto. Mausta sitruunan mehulla (ja halutessasi lisää sokeria). Liota liivatelehtiä 10 minuuttia kylmässä vedessä. Kiehauta pieni tilkka vettä ja liuota liivatteet siihen. Lisää ohuena nauhana täytteeseen ja sekoita. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli (tai vähintään 4 tuntia). Koristele haluamallasi tavalla.

Helppoa ja hyvää!

Luvassa hyvää tuulta




Tiedättekö sen tunteen aamulla, kun elämä hymyilee yhtä kirkkaasti kuin taivaalla loistava aurinko? Tänään oli se tunne. Piti avata ovi ja astua pihalle katsomaan onko se todellakin aurinko. Siihen aikaan aamusta? Kaikkien näiden pimeiden kuukausien jälkeen? Oli se!!! Aurinko hohkasi, maa tuoksui kostealle mullalle, ilma oli kosteaa ja kevyttä hengittää. Piti levittää kädet ja huutaa ilosta. Mutta en huutanut... Naapurit nukkui vielä, niin kuin oma perhekin. Osaisinpa vielä tehdä kärrynpyörän!

Siitä se ajatus sitten lähti: jos tuntuu hyvältä, sitä pitää jakaa muillekin. Ainakin sille omalle perheelle. Eli kohti keittiötä ja sen yli! Jos muutkin heräisi hyvillä mielin, kun nenässä alkaa tuoksua tuore kahvi, munat ja pekoni, omena-siemenpaistos. Ja onnistuihan se: alkoi kuulemma heti hymyilyttää, kun näki sydämen muotoiset kananmunat.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Pidä kii sun unelmistas


Katsoin eilisen aikana kaksi elokuvaa. Eemelin kanssa käytiin leffassa katsomassa Disneyn animaatio Zootropolis ja illalla katsoin kotisohvalla The Judgen. Tykkäsin molemmista ja niiden täydellisestä erilaisuudesta huolimatta löysin niistä yhteisen teeman. Molemmat sai mut miettimään miten suuri vaikutus vanhemmilla on lastensa unelmien toteuttamiseen ja mielikuvaan omasta itsestään ja omasta pystymisestään.

Kaikilla lapsilla on haaveammatteja ja jotkut niistä kuulostaa täysin mahdottomilta ja ehkä suuruudenhulluiltakin. Mutta mikä oikeus meillä aikuisilla siltikään on teilata niitä?   Jokainen haave voi toteutua, joidenkin eteen on vaan tehtävä pirusti enemmän töitä!

Zootropoliksessa isä sanoi poliisin urasta haaveilevalle puputytölleen, että on hyvä kun on unelmia kunhan ei usko niihin oikeasti. Tytär taisteli silti tiensä vastuksista huolimatta kaikkien aikojen ensimmäiseksi pupu-poliisiksi. The Judgessa taas isän ja pojan välit oli katkenneet vuosiksi, kun isä ei uskonut poikaansa. Molempien isien motiivina oli suojelunhalu ja pelko siitä, että huonosti käy kuitenkin. Antakaa hyvät vanhemmat käydä! Kyllä kolhuistakin selviää. Tietää ainakin eläneensä.

Mun vanhemmat ja opettajat saivat mut aikanaan uskomaan, ettei lapsuuden haaveet kannata: ei sillä elätä itseään, olis pitänyt valita pitkä matematiikka, ei Suomessa ole sen alan töitä, ei tytöt pysty. En siis ole taiteilija, eläinlääkäri, arkeologi enkä rekkakuski. Vasta aikuisena olen tajunnut, ettei ne olleet mitään syitä, vaan pelkkiä tekosyitä.

Toivon, että kun minun poikani kertovat unelmistaan, olen tarpeeksi viisas kannustamaan ja rohkaisemaan kohti päämääriä, vaikka ne kuulostaisi kuinka hulluilta. Unelmat voi muuttua ja aikataulut voi pettää, mutta rohkeudella ja uskolla tähän maailmaan saadaan lisää prinsessoja ja astronautteja!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Miten tässä nyt näin kävi?







Hankikanto jäi todella kaihertamaan mielen perukoille. Niinpä iltapäivällä oli lähdettävä uudelleen ulos. Ilman lapsia, joille vapaudenhuuma tarkoittaa jotain ihan muuta kuin mahdollisuutta kävellä pellon poikki uppoamatta kainaloita myöden hankeen. (Äitien ilot voi välillä olla yllättävän pieniä!) Lähdettiin siis miehen kanssa kaksin ulkoilemaan. Mutta kun sitten oli se tuuli. Ja vähän liukasta. Ja tuli se pilvikin. Katsottiin turvallisimmaksi istahtaa terassille nauttimaan minttukaakaota. Voi siitä vapauden huumasta niinkin nauttia!

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Hankikanto ja vitsatalkoot





Onhan tällainen päivä kovin vaikea keväänvihaajalle! Hirveän vaikeaa vihata mitään, kun aurinko porottaa siniseltä taivaalta ja hanki hohtaa niin valkoisena, että häikäisee. Ja sitten vielä hankikanto! Mahtavuutta! Sitä puhtaana hohtavaa hankea pitkin voisi kävellä minne vaan. Mikä mahdollisuus! Paitsi ettei voikaan kävellä juuri minnekään, kun lapsi on ihan tulisilla hiilillä menossa koristelemaan virpomisoksia. Ja kivaahan sekin on, mutta silti jäi kaihertamaan tuo hankikanto, joka ihan kohta on taas ohi. Ehkä ensi vuonna taas, tai sitten ei.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Lainaaminen on uusi musta


Mistä ihmeestä se ajatus tauosta edes tuli mieleen? Olen jo puolitoista vuotta ollut tyytyväinen jäsen Vaatepuussa (ihanainen Järvenpääläinen vaatelainaamo) ja yhtäkkiä mietin, että josko pitäisin vähän taukoa: yhteisen vaatekaapin sisältö oli tullut yhtä tutuksi kuin oman vaatekaapinkin. Halusin kuitenkin hetken vielä miettiä ja hyvä niin: no todellakin jatkan jäsenyyttä! Niin monta kivaa kolttua ja korua on koettu jäsenyyden aikana!



Jatkoa harkitessa tuli kuitenkin oikeasti puntaroitua vaatteiden lainaamisen hyviä ja huonoja puolia. Hyviä puolia löytyi ehdottomasti enemmän, enkä edes osaa sanoa, mikä on parasta. 1) Ihanaa on se, ettei oma vaatekaappi täyty turhista hankinnoista. Viimeisen vuoden aikana sinne on tullut koko ajan lisää tilaa; heitän pois tarpeettomia, mutta uusia en osta enää niin paljon kuin ennen; ei tarvi, kun voi lainata! 2) Vaihtelunhalun pukeutumisessa voi tyydyttää ostamatta mitään. 3) Tulee kokeiltua kummallisiakin asioita ja samalla  tehtyä ihania löytöjä. (Tai sitten ihan vaan kummallisia...). 4) Juhliin voi hakea vaikka joka kerta uuden mekon ilman että siitä tulee kertakäyttövaate, joka jää kaappiin pölyttymään. 5) Rahaa vaatteisiin kuluu vähemmän. 6) On kiva pukeutua kotimaisiin vaatteisiin. 7) Tuntuu hyvältä, kun on voinut jättää ostamatta vaatteita, joiden tuotannon eettisyys arveluttaa. 8) Kun ostaa harvoin, ostaa harkitummin.



Seuraava lainaamo, johon haluaisin liittyä, olisi sisustuslainaamo. Siinä on toinen asia, jossa haluan vaihtelua, mutta inhoan niitä kaappeihin kertyviä tyynyjä, verhoja ja kippoja. Silti bongailen koko ajan uusia juttuja olohuoneeseen, seinälle, sinne ja tänne. Ja oikeasti haluaisin, että olisi vaan selkeää ja yksinkertaista. Olispa mahtavaa kun voisi perjantaikukkia hakiessa lainata samalla maljakon ja vaikka kukkiin sopivan sohvatyynyn. Ja sitten parin viikon päästä palauttaa ne ja lainata jotain ihan muuta!


torstai 17. maaliskuuta 2016

Torttu-torstai ja tyhjä pesä

Kun meidän lapset sairastaa, ne pyytää ensimmäisenä, että "teethän äiti pesän?". Pesä on tyynyistä ja peitoista sohvalle koottu myttykasa, johon saa sairaana käpertyä. Sitten luetaan satuja, katsotaan piirrettyjä, nukutaan päikkäreitä ja syödään herkkuja (jos potilas pystyy). Joskus pesän voi saada ihan vaan siksikin, että paha maailma on kohdellut kaltoin. Pesä on maailman paras lohtupaikka. Sitä saa käyttää vain harvoin ja harkitusti, ettei sen oloa helpottava taikavoima heikkene. Kun pikkupotilas tänään hylkäsi pesän ja siirtyi legojen pariin, tiesin, että paha on taas toistaiseksi taltutettu. 


Jäin miettimään mistä kummasta tämä pesän rakentaminen aikoinaan alkoikaan. Taidan paikata sillä jotain, mitä itse kaipasin lapsena. En muista, että vanhempani olisivat koskaan jääneet töistä pois siksi, että olin sairas. Se ei tainnut siihen aikaan kuulua tapoihin? En välttämättä muista oikein, mutta mielestäni apuun kutsuttiin aina isovanhemmat, joilta kyllä sai erinomaista hoitoa. Ja Jaffaa, jota en ole pystynyt juomaan enää vuosiin juuri siksi, että se maistuu sairastamiselta.

Tänään leikittiin koulua, jotta saatiin kolmen päivän läksyt kurottua kiinni. Katseltiin maailmaa Fanta-pullon läpi ja kuviteltiin, että sukelletaan keltaisessa limussa. Todettiin, että kalenteriin pitäisi merkitä torttu-torstai ja paistettiin sen kunniaksi joulutorttuja, vaikka onkin melkein pääsiäinen. Ihmeteltiin, miksi leivonnaisten voitelua sanotaan voiteluksi, vaikka sehän on oikeasti munailua. Päätettiin, että kevät on sittenkin ihan kiva asia, koska tarvitaan kevät, että voi tulla kesä!


tiistai 15. maaliskuuta 2016

Hän tahtoi nähdä vanhat talot; Tallinna




Hassu lapsi. Tahtoi Tallinnassa vanhaan kaupunkiin siksi, että halusi nähdä vanhoja taloja. Toive oli helppo toteuttaa. Masut pullollaan Baltic Queenin aamiaista jaksoi taapertaa aika pitkään. Nähtiin monta vanhaa taloa ja muutama uudempikin. Kiivettiin muurille katselemaan niitä ylhäältä päin. Puluperspektiivistä. Tuli hyvä mieli. Tajusin, etten olisi kiivennyt sinne ilman lapsia. Tajusin myös, että vuosien varrella olen kokenut monta asiaa lasten ansiosta. Sellaisia juttuja, joita en kehtaisi yksin tai ajattelisin, että mitä mä siellä teen. Mutta lasten kanssa kehtaa. Voi sanoa, että en minä, mutta kun noi lapset. Vaikka oikeasti on ehkä vähän joutunut pakottamaan ne lapset. Mutta ei aina. Välillä just lasten oivallusten ansiosta saa uusia kokemuksia, kun ei jaksa pyristellä vastaan. Pitäisi aina muistaa, että ei kannata. Pyristellä vastaan nimittäin. Pyristely vie energiaa. Heittäytyminen tuo onnen hetkiä. Niitä kannattaa kerätä.





sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kupillinen kakkua



Jonkun aikaa sitten kaikki teki mukikakkuja mikrossa. Mulle oikea hetki koitti vasta nyt, kun olin yksin kotona ja teki kahvin kanssa mieli jotain hyvää. Täytyy kyllä myöntää, että mulle mukillinen suklaakakkua oli vähän turhan iso annos kerralla syötäväksi, mutta hyvää se oli! Pieneen herkkunälkään tuo mukillinen voisi kyllä riittää kahdellekin.

Suklaakakku mukissa

25 g margariinia
30 g tummaa suklaata
2 rkl kermaa
1 kananmuna
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 rkl vehnäjauhoja
1/4 tl leivinjauhetta

Paloittele suklaa ja margariini reilun kokoiseen mukiin ja sulata mikrossa. Lisää muut aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Kypsennä mikrossa täydellä teholla n. 2 minuuttia. Nauti vaniljajäätelön tai kermavaahdon kanssa.

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Yksi auto, kiitos

Välillä kuulee sanottavan, että nainen on naiselle susi. Ja välillä onkin. Mutta enimmäkseen nainen on naiselle ihminen. Varsinkin autokaupassa.

Olen jonkun aikaa etsiskellyt uutta autoa ja viime viikonloppuna netistä löytyi taas muutama vaihtoehto, jotka halusin koeajoon. Ensimmäinen vaihtoehto oli kivoin siihen saakka, mutta halusin kokeilla sitä toistakin. Kävi kuitenkin niin, että toista vaihtoehtoa en päässyt edes ajamaan. Toisessa liikkeessä myyjänä oli mies, joka ei selvästikään uskonut, että olisin oikeasti ostoaikeissa. Kunhan jaaritteli lämpimikseen kaikista kaupan autoista, vaikka olin kiinnostunut vain siitä tietystä yhdestä. Halusin auton koeajoon, mutta kesken kaiken myyjä sai puhelun kotoa ja vastasi: "Mulla on asiakas, mutta ei se haittaa." Siinä vaiheessa tiesin, että tuhlaan aikaani. Suututti. Poistuin sanomatta mitään. Olisi kai pitänyt lähettää vaimolle terveiset.

Pitkällisen puntaroinnin ja vertailun jälkeen  palasin tänään siihen ensimmäiseen autokauppaan. Valittuni oli edelleen siellä odottamassa. Sain hyvää palvelua sekä mieheltä että naiselta, mutta kaupat hoidin naisen kanssa. Onneksi. En jaksa sitä aliarvioimista, johon miesten kanssa usein joutuu törmäämään autoon liittyvissä asioissa.

Suunnittelen, että kun haen uuden autoni kotiin, otan meistä yhteiskuvan ja askartelen kortin. Kirjoitan siihen: "Tähän autoon käyttämäni rahat voisivat nyt olla olla liikkeenne kassassa, jos asiakaspalvelu kiinnostaisi enemmän kuin vaimon nakkikastike." Mutta sehän kuulostaa ihan siltä kuin nainen olisi miehelle susi, joten jätän askartelematta. Tyydyn vaan irvistämään pimeällä ohi ajaessa, kun kukaan ei näe.

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Pizza vastaan puuro


Terveyspuolesta en edes sano mitään. Silti kävi niin, että kaurapuuro voitti. Tosin se oli ainoastaan Eemelin mielipide; muille  maistui tuoksuva, maukas, kotona tehty pizza mainiosti! Eemelin toiveesta laitoin kuitenkin pojalle annoksen puuroa. Jäihän meille muille sitten enemmän jaettavaa pizzoista.

Pizzapohja
(2 pyöreää pitsaa)

2 dl kädenlämpöistä vettä
25 g hiivaa
0,5 tl suolaa
6 dl vehnäjauhoja
Loraus oliiviöljyä

Liuota hiiva lämpimään veteen. Mausta suolalla. Lisää jauhot ja ihan lopuksi öljy. Jaa taikina kahteen osaan ja leivo palloksi. Jätä kulhoon liinan alle kohoamaan n. puoleksi tunniksi. Kohotuksen jälkeen taputtele tai kauli taikinapallot pellille pyöreiksi pizzapohjiksi. Sivele tomaattipyreellä ja levitä haluamasi täytteet päälle. Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia.

Täyte 1:
Kypsää kanafilettä paloina
Fetakuutioita
Punasipulia
Smoked BBQ kastiketta
Juustoraastetta

Täyte 2:
Kinkkusuikaleita
Pepperoniviipaleita
Ananasta
Oliiveja
Juustoraastetta





keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Eiiiii! Se sulaa sittenkin!


Lumi meinaa sulaa pois ihan väkisin! En millään haluaisi vielä luopua siitä. Talvi on ollut ihan liian lyhyt! Sitä paitsi inhoan kevättä. Se haisee pahalle: sulaneelle koirankakalle, mädäntyneelle mudalle ja kuolemalle. Ja se näyttää rumalta: likaiselta, värittömältä ja paikoilleen juuttuneelta. Yäk! Vuoden ällöttävin aika kopistelee nurkan takana ja on aika nauttia täysillä jokaisesta lumihippusesta ja pakkasaamusta, joka vielä on tarjolla. Vielä pari päivää sitten meidän katu oli täydellisessä potkukelkkakunnossa. Minä työnsin, Eemeli keskittyi selfieiden räpsimiseen. Tästä saadaan nauttia seuraavan kerran vasta ensi talvena... Nyyh!





sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Uusi yritys: lisää pataleipää




Viimeksi pataleivän paistoaika jäi aamunälässä vähän vajaaksi. Nyt tähtäsin tuoreen rapsakan leivän iltapalalle. Ajattelin, että illalla aikataulun kanssa ei ole niin justiinsa ja maltetaan paremmin odottaa. Ja hyvä tuli!

Pataleipä siemenillä

4 dl kädenlämpöistä vettä
4 g hiivaa (ison herneen kokoinen kökkö)
1 tl suolaa
1 dl kaurahiutaleita
1 dl grahamjauhoja
1 dl auringonkukan siemeniä
5 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva veteen. Lisää suola ja kaurahiutaleet. Lisää grahamjauhot ja siemenet. Lisää vehnäjauhot. Peitä kulho tiukasti muovikelmulla ja jätä taikina kohoamaan n. 12 tunniksi.

Ripottele taikinan pinnalle jauhoja ja pyöräytä se kulhossa ympäri. Anna kohota vielä puoli tuntia. Lämmitä sillä välin uuni. Laita pata kylmään uuniin ja lämmitä 200 asteeseen. Sivele vuoka öljyllä ja kippaa taikina kuumaan vuokaan. Paista 30 minuuttia ja ota kansi pois. Paista ilman kantta vielä 15 minuuttia.



perjantai 4. maaliskuuta 2016

Sairastuvalta hyvää iltaa



Pää lyö tyhjää. Ei mennyt ihan putkeen lupaus hiihtämisestä joka päivä niin pitkään kuin lunta riittää. Ensin kipeytyi polvi. Eniten suututti se, että ainako mun pitää lomalla sairastaa! Lääkärille totesinkin, että hyvästi pulkkamäki! Ja elämä! Hän käski olla kiitollinen, että on kaksi jalkaa ja paranemaan päin. Erittäin hyvä muistutus... Sitten petti olkapää. Yhtäkkiä kesken aurinkotervehdysten oikeaan olkapäähän iski pistävä kipu ja katosi voimat. Hyvä etten päätynyt asanasta nenälleni!


Nyt kun omat paikat alkaa tuntua normaaleilta, iski Eemeliin flunssa ja pihisevästä hengityksestä päätellen pöpö on jo keuhkoissa. Lääkäriin päästään vasta huomisaamuna. Tänään on levätty kotona: juotu lämmintä, luettu ääneen Risto Räppääjää ja katsottu ET:tä. Joka oli muuten aika huikea nostalgiapommi! Romeo ei ollut kiinnostunut elokuvasta, mutta nautti seurasta välillä jaloissa pötkötellen, välillä pikkupotilaan kainalossa.

Ja ehdin mä vihdoin illalla lukea vähän omaakin kirjaa. Kirjan innoittamana kaadoin itselleni lasillisen valkoviiniä. Se maistuu aurinkoiselta kesätuulelta (joka varmaan myöskin johtuu kirjasta jota luen). Eipä kai siihen voi muuta todeta, kuin että lukeminen kannattaa aina!