sunnuntai 31. tammikuuta 2016

DIY hunajainen kahvikuorinta



Aamulla kun talo tyhjeni miesväestä, oli sopiva hetki viettää aikaa itseni kanssa. Olen maailman surkein naamioiden ja kuorintojen käyttäjä, koska olen liian laiska lotraamaan yhdenkään ylimääräisen purnukan kanssa. Nyt pakottauduin kuitenkin tekemään kasvoille kuorinnan. Yllättäen se olikin nopeaa, hyvän tuoksuista eikä yhtään vaivalloista. Siitä oli hyvä jatkaa astetta raskaampaan sarjaan: itse tehty vartalokuorinta oli jokseenkin extremeä kauneudenhoito-laiskurille. Lopputulos oli kuitenkin vaivan väärti. Ja se vaivakin oli ihan pikkuriikkinen; tarvittiin vain kaksi ainesosaa ja sekoitus.

Hunajainen kahvikuorinta

2 tl luomuhunajaa
2 rkl käytettyjä kahvinpuruja

Laita hunaja kippoon ja lisää kahvinpuruja sen verran, että saat sopivanpaksuisen tahnan aikaiseksi. Sekoita hyvin. Hiero sääret tahnalla ja huuhtele pois. (Ellet halua saada kahvinpuruja viemäriisi, pyyhi ensin enimmät pois talouspaperilla.)

Hunaja kosteuttaa ja pehmittää ihoa ja kahvin sisältämä kofeiini vilkastuttaa nesteiden kiertoa. Ja ne purut kuorii mukavasti.

Yllätykseksi sääret oli kuorinnan jälkeen niin pehmeät ja sileät, etten edes erikseen rasvannut niitä. DIY-kuorinnan helppous ja toimivuus oli niin positiivinen yllätys, että saatan ryhtyä tähän toistekin. Jos viitsin...

lauantai 30. tammikuuta 2016

Mummolan kuningatarpiirakka






Eräs ihana tyttö oli eilen sanonut, että jos hän joskus saa lapsia, hän haluaisi niille minut mummoksi! Ja syystä että osaan leipoa ja kutoa villasukkia :). Väkisinkin tuli mieleen samassa iässä omalle mummolle kertomani suunnitelma: minä halusin tulla isona mummoksi. Oma mummoni myhäili ja sanoi, että ensin pitäisi tulla äidiksi, mutta kipakasti totesin olevani asiasta eri mieltä. En ollenkaan tarkoittanut mummoksi tulemisella sukulaissuhteita vaan elämänasennetta. Jo silloin mummo oli yksi eniten ihailemiani naisia; hyväntahtoinen, positiivinen, suurisydäminen, avulias ja aina iloinen. Sitä esimerkkiä ja niitä jalanjälkiä halusin seurata. Ja mummo osasi leipoa ja kutoa villasukkia!

Mummoilun kunniaksi iltateellä tarjottiin perinteistä marjapiirakkaa:

Mummolan kuningatarpiirakka

2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl kevytkermaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
0,5 tl kardemummaa
100 g margariinia
3 dl mustikoita
3 dl vadelmia

1 prk Creme Vanillaa kastikkeeksi

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon kerma. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää lopuksi sulatettu margariini.

Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija n. 30 cm). Ripottele päälle jäiset marjat. Paista uunin alatasolla 200 asteessa n. 30 minuuttia.

Vatkaa Creme Vanilla vaahdoksi ja tarjoa piirakan kansa. Mums mums!


perjantai 29. tammikuuta 2016

Jotain smoothimpaa

Kammottava viikko takana. Monta kertaa ajattelin olevani ihan väärässä paikassa. Se taas johti miettimään MIKSI olen siellä missä olen. Onneksi sellaisia ei tarvi miettiä usein. Enimmäkseen olen juuri siellä, missä pitääkin. Tänäänkin, kunhan olin päästänyt itseni lomalle ruuan laitosta ja pakottanut perheen syömään kebabia. Kunhan olin tajunnut, että on perjantai ja avannut viinipullon (vain todetakseni, että se oli pahaa). Kunhan olin vain tekemättä sitä mitä olisi ollut tehtävänä. Silloin huomasin jo päästäneeni irti siitä kammottavasta työviikosta, jolloin mikään ei onnistu, aika loppuu kesken ja kiukuttaa.

Ja koska se viini oli pahaa, korvasin viinilasin smoothiella. Ehdottomasti parempi vaihtoehto!


Lusikoitava mansikka-smoothie

1 banaani
1 pakastettu banaani
2 dl pakastemansikoita
1 dl mantelimaitoa
(vadelmia koristeeksi)

Kaikki ainekset laitetaan blenderiin ja sekoitetaan tasaiseksi. Mantelimaitoa voi lisätä sen mukaan, haluaako smoothiesta juotavan vai lusikoitavan version.

Itse olen siirtynyt enemmän tuhtien smoothiekulhojen ystäväksi. Tilanteesta riippuen; molempi parempi!



sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Angry birds go snow in Vanhis



Olo on väsynyt, mutta onnellinen. Koko perheen lumitapahtuma saavutti tavoitteensa: me touhuttiin yhdessä lumessa tunteja! Isompien sällien lähdettyä jo aamusta pelimatkalle, liimasi nuorimmainen nenänsä niin tiivisti iPadin ruutuun, että poika oli pakko hilata ulos. Oman pihan lumityöt ei nuorta miestä pitkään viihdyttäneet, joten käännettiin auton nokka kohti Vanhankylän kartanoa. Järvenpään ladun kanssa yhteistyössä siellä järjestettiin tänään lumitapahtuma ja tarjolla oli monenlaista talvista touhua. Meidän suosikeiksi nousi ehdottomasti geokätköily ja lumikenkäily!

Geokätköily on molemmille tuttua puuhaa kännykän apsin kanssa, mutta nyt saatiin käyttöön oikea GPS. Eemeli innostui niin, että alkoi haaveilla omastakin! Kätköt löytyi helposti ja tietysti ne oli teemaan sopivasti erilaisia Angry Birds hahmoja.




Lumikenkien testaamista Eemeli jostain syystä ensin nikotteli vastaan, mutta kun sai ne jalkaansa, porhalsi hangessa mäkiä ylös ja alas sellaista vauhtia, että äidillä oli perässä pysymistä. Kun en ollut itsekään lumikenkiä aiemmin kokeillut, en ensin tajunnut miten helposti niillä pääsee liukastakin rinnettä ylös liukastelematta. Hitsin kivaa touhua!

Ja ihan kuin ei lumikenkäilyssä olisi ollut tarpeeksi, päädyimme järven jäälläkin vaeltamaan umpi hangessa. Ja kyllä, siellä olisi ollut myös aurattu reitti, mutta nuorimmainen ei selvästikään halua kulkea valmiita polkuja, vaan valita reittinsä itse. Sain käyttää kaikki puhujan lahjani, jotta meidän ei tarvinut rämpiä hangessa vastarannalle saakka, vaan voitiin tulla aurattua reittiä takaisin kartanon rantaan.

Ulkoillessa tulee tunnetusti nälkä ja me käytiin tankkaamassa itsemme soppatykillä. Nakkisoppaa, munkkeja ja kaakaota pääsi nauttimaan teltan puolella ja kun tuolin vuorasi viltillä, ei kylmäkään ehtinyt tulla. Ruokaa ja juomaa oli kyllä tarjolla kahvilassa sisälläkin, mutta eihän siinä ole samanlaista tunnelmaa. Silloin harvoin kun on hyvät puitteet syödä ulkona talvella, on tilaisuus ehdottomasti hyödynnettävä.

Lopulta väsy alkoi painaa sen verran, että oli lähdettävä kotiin lepäämään ennen Eemelin säbätreenejä ja mun body balance tuntia. Veikkaan, että tänä iltana uni maistuu!




perjantai 22. tammikuuta 2016

Loppu kirveleville korppukäsille


Pakkanen sai käsien ihon kiristelemään kuivuudesta ratkeamispisteessä. Käsirasvojen arsenaali kaapeissa on kertynyt melkoiseksi, mutta mistään ei juurikaan tuntunut olevan apua. Onneksi se oikea löytyi: nyt vannon Body Shopin hamppukäsirasvan nimeen! Yhdessä yössä kädet pehmeni ja kirvely lakkasi, kunhan löytyi oikea aine! Tuubi vaan alkoi huveta melkoista vauhtia, kun myös teinijässi huomasi sen tekemät taiat. Hyvä  niin, käyttöönhän se on tarkoitettu.

Joku roti pitää kuitenkin näissäkin asioissa olla. Eihän se nyt käy, että poikatyypillä on pehmeämmät kädet kuin äidillä. Oli siis aika ottaa järeämmät aseet käyttöön. Emotionista löysin sattumalta parilla eurolla pienen pakkauksen, jossa oli näppärä käsihoito kotioloihin. Irohan korjaava ja hoitava käsihoito osoittautui aika loistavaksi! Pakkauksessa oli voiteella vuoratut käsineet, jotka vedettiin pestyihin ja kuivattuihin käsiin. 20 minuutin vaikutusaika hurahti nopeasti tv:n ääressä ja sitten käsineistä saikin jo vetää ulos pehmeät ja kosteutetut kädet. Loput rasvat/seerumit imeytyi käsiin hieromalla, eikä kuivuudesta ole sen jälkeen ollut enää tietoakaan. Kun on sopivasti tuuria matkassa ja silmät auki, voi välillä tehdä täydellisiä löytöjä!




torstai 21. tammikuuta 2016

Viideltä saunaan ja kuudelta...töihin


Lähipiirin surut alkaa tunkeutua uniin ja takana on muutama valvottu yö. Nukahdan kyllä helposti, mutta herään yöllä, enkä saa enää nukutuksi. Tiedän, etten voi niille asioille mitään, mutta alitajunta työstää niitä silti. Eniten elän mukana ystävän ahdistuksessa syöpäsairaan omaisensa puolesta. Jokainen puhelimen pirahdus voi olla viimeinen. Jokainen puhelu voi muuttaa maailman. Seuraan vierellä, kuinka saman päivän aikana voi siirtyä luopumisen tuskasta villiin toivoon. Ja sitten on taas tullut seuraava puhelu, joka on sen toivon kipinän sammuttanut. Jos minäkin alan jo menettää yöuneni, en voi kuin aavistaa, miten rankkaa ystävälläni on. Lisäksi toinen läheinen on menossa vaativaan leikkaukseen, toinen uuvuttaa itsensä työllä ja velvollisuuksilla ja kolmannen pitkä parisuhde päättyi eroon.

Herätessäni taas kolmelta yöllä kävelin pimeässä talossa ja kävin vuorollaan jokaisen luona kuuntelemassa rakkaiden hengitystä. Kummallista miten asiat kasvaa öisin outoihin mittasuhteisiin. Oli pakko varmistaa, että minun perheeni elää ja hengittää. Tänään ei aamu ehtinyt vielä valjeta, kun lopulta lopetin ajan hukkaamisen sängyssä pyörimiseen ja lähdin saunaan. Aamusauna arkiaamuna ennen töihin lähtöä oli aika mukava kokemus; yhtä aikaa rentouttava ja piristävä. Nihkeän yön jäljiltä tuntui, että sauna puhdisti henkisesti vähintään yhtä paljon kuin fyysisesti.

Voi kuinka toivonkaan voimia ja jaksamista kaikille vaikeassa tilanteessa eläville!

maanantai 18. tammikuuta 2016

Pikkuiset banaanikakut


Olen niin helpottunut siitä, että koko perhe on taas selvinnyt hengissä kotiin tuolta super liukkailta teiltä ja armottomasta lumipyrystä, että oli pakottava tarve osoittaa perheelle sokerin huuruista rakkautta.


100 g margariinia
1,5 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
0,5 tl suolaa
1 tl kanelia
2 ylikypsää banaania muussattuna

Voitele pikkuiset vuoat hyvin. Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vähän kerrallaan. Sekoita lopuksi joukkoon survotut banaanit. Jaa taikina kippoihin. Paista 175 asteessa n. 30 minuuttia.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Mahtava meno, tiukka etukeno! (Eli meitsi luistelee.)


Sää oli tänään niin kaunis, ettei sitä oikein riitä mitkään sanat kuvailemaan. Silkkaa auringonlaskun tunnelmaa koko päivän. Vihdoin sain luistimetkin jalkaan, mutta jatko ei sitten sujunut ihan niin kuin Strömsössä. Luistimet oli tylsät, jalkoihin sattui ihan sikana (niin kuin aina ekalla kerralla pitkän  tauon jälkeen) ja reitti oli auraamatta. Kun nämä kaikki yhdistetään siihen, että satun olemaan surkean huono luistelija, ei lenkki tosiaankaan mennyt ihan liidellessä. Tulin siihen tulokseen, että näytän luistellessa samalta kuin alle kouluikäiset lapset ekaa kertaa luistimilla: tiukka etukeno ja kädet viuhtoo epätahdissa ja väliin vähän kompurointia. Kele. Mutta ei voi kiistää, kivaa se oli silti!

lauantai 16. tammikuuta 2016

Lauantai liikkuen: jääretki ja retrobic





Päivän liikuntasuoritusten ja saunomisen jälkeen on ihanan raukea olo. Tällaisen päivän jälkeen voi hyvällä omatunnolla köllöttää sohvalla.

Aamulla olin lähdössä järvelle luistelemaan ja pukeuduin sen mukaan. Ulos astuessani tajusin, ettei auto ollut lämpeämässä ja pakkasta oli melkein 20 astetta. Siispä auto lämmitykseen ja lämmityksen ajaksi lenkille, kun en millään viitsinyt alkaa riisumaan ja pukemaan uudelleen. Kävin siis aamulenkillä, päivälenkillä järven jäällä ja iltalenkillä jumppaan ja takaisin. Olen vakaasti sitä mieltä, että kova pakkanen saa liikkumisenkin tuntumaan jotenkin... enemmältä.

Ja se jumppa. Nauratti jo paikalle kävellessä, kun tiedossa oli esittelytunti retrobicia. Tuntia oli etukäteen mainostettu ysärihiteillä ja väkisinkin tuli mieleen Macarena. Enkä ollut väärässä! Ihan Macarenan varassa ei onneksi koko tuntia veivattu, vaan mukaan oli ympätty mukava kattaus 90-luvun hittibiisejä. Lämmittelyosuuden askelsarjat oli simppeleitä ja niihin oli helppo päästä mukaan ensikertalaisenakin. Lihaskunto-osio oli sopivan mittainen ja loppuvenyttelykin kiva. Mutta sitä pidempää koreografiaa en oikein ymmärtänyt. Taisi olla kolmen biisin verran, kun hierottiin koreografiaa osa osalta kokoon. Mun motivaatio ei oikein meinannut riittää siihen; tykkään enemmän siitä, että biisin vaihtuessa myös askelsarjat vaihtuu. Jos joku ei nappaa, parin minuutin biisin jälkeen pääsee siirtymään uusiin kuvioihin. Jos koreografian oppimiseen pitää kauheasti keskittyä, mulla tippuu teho itse liikuntasuorituksesta. Kaiken kaikkiaan kuitenkin oli kyseessä kiva tunti ja jos se Lady Linen viikko-ohjelmaan ilmaantuu, tulee siellä varmasti käytyä toistekin.

tiistai 12. tammikuuta 2016

Lähtisitkö silloin kanssani järvelle





Tämän päiväisen lumimyrskyn jälkeen tilanne Tuusulanjärvellä on varmaan ihan toinen kuin sunnuntaina. Silloin jään päällä oli vain muutama sentti pakkaslunta. Sen alla kiiltävä jää näytti niin kirkkaalta ja sileältä, että se todella houkutti luistelemaan. Hyytävä tuuli piti kuitenkin huolen siitä, että käytiin vain kävellen tekemässä pikainen pyrähdys aurinkoisia maisemia ihailemassa.

Vaikka tuulen ja pakkasen yhdistelmä oli niin jäätävä, että poskia alkoi pistellä jo muutamassa minuutissa, oli jäällä monenlaista menijää: luistelijoita, hiihtäjiä, potkukelkkailijoita, pilkkijöitä, koiria ja lennokkeja. Ja koska pienissä kaupungeissa asuu pieniä hyväntahtoisia ihmisiä, oli joku ystävällinen käynyt auraamassa luistelijoille reitin Järvenpäästä Tuusulaan! Ihana hyvänmielen teko! Kaupungin toimestakin reittejä aletaan aurata jäälle lähipäivinä, kunhan jää saavuttaa 26 sentin paksuuden (tai jotain sinne päin). Ja kunhan lumimyräkkä laantuu... Taitaa kuitenkin teiden auraaminen olla etusijalla ennen jääreittejä.

perjantai 8. tammikuuta 2016

Pakkanen puree ja lyö

Pakkanen on ollut tuhma. Se on rikkonut putkia ja autoja. Mun pikku Ylvis-autonikaan ei enää käynnisty. Mutta ei se ole auton vika; se on sen vika, joka ei voinut hankkia uutta akkua silloin kun Ylvis ilmoitti, että uutta tarvitaan. Piti vaan lykätä ja lykätä asiaa ja uskotella itselleen, että ihan kohta menen autokauppaan ja vaihdan kuitenkin uuteen. En mennyt. Menin junaan, koska Ylvis ei enää jaksanut herätä. Siellä huomasin, että pakkanen on tainnut purra ja lyödä useampaakin kansalaista.

Mitä seuraa siitä, kun autot ei käynnisty? Junat on tietenkin myöhässä ja osa vuoroista peruttu. Kylmässä ulkoilemaan tottumattomat ovat kaivelleet kaapin uumenista nuoruusvuosina käytetyt toppareleet ja porhaltavat kylillä kuin 80-luvulla konsanaan. Ne, joiden kantti ei kestä retrovaatteissa julkisesti liikkumista, tärisevät junaan päästyään kuin horkassa, sormet kohmeessa ja tippa nenänpäässä. Ja sitten me vilukissat: meillä on muhkean toppavuorauksen alla vielä vähintään kolme kerrosta vaatteita. Liikkuminen on vähän vaikeaa ja sisätiloissa tulee hiki sekunnissa, mutta EI PALELE! Niin että anna tulla vaan pakkanen! Mäkin saatan purra!



torstai 7. tammikuuta 2016

Ellei pakkanen riitä - ice pops





Ulkona paukkuva pakkanen innostaa jäädyttämään kaiken. Ruuankin! Eemelin kanssa jäädytettiin aamupalaksi sopivia mustikkapuikkoja. Ensisijaisesti ajattelin isoveljeä, jolla on menossa aamupala-kriisi: aamuisin ei meinaa maistua mikään, varsinkaan lämmin. Nyt loman jälkeen kouluun palatessa se aamiainen olisi kuitenkin niiiin tärkeä. Siksipä toivon, että aamun voisi aloittaa jääpökäleillä. Jos kelpaa, makuja voidaan sitten vaihdella vaikka kuinka paljon!

Näihin laitettiin kerroksittain mustikkakeittoa, mustikkajogurttia ja vadelmia.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Jäätäviä diy-juttuja





Pakkanen on innostanut tekemään jäälyhtyjä ja muita jäisiä koristeita. Omenapuussa roikkuu kukkakoristeita ja poikien iloksi jäälyhdyt koristin Star wars aiheisiksi. Helppoa ja hauskaa!


maanantai 4. tammikuuta 2016

Jänismetsällä





Eemelin kanssa päädyttiin sattumalta jänismetsälle aseena porkkana ja pussi heinää. Metsässä kävellessä alettiin seurata jäniksen jälkiä ja juteltiin siitä, mitä  jänönen on aamukävelynsä varrella touhunnut. Kun jäljet yht'äkkiä päättyivät, naureskeltiin, että se varmaan on jäänyt päiväunille johonkin lähistölle. Ja niinhän se sitten olikin! Kun se ei lähtenyt pakosalle, päätettiin käydä nopeasti hakemassa kotoa sille vähän evästä. Meidän palatessa jänis oli edelleen samalla paikalla ja kun se oli niin pieni ja väriltään kuin meidän Romeo, eikä edelleenkään lähtenyt pakoon, alkoi herätä huoli. Epäiltiin jo, että olisiko jonkun kani päässyt karkuun ja hakee nyt suojaa puun juurelta. Silläkin uhalla, että jänis saa hepulin liian lähelle tulevien ihmisten takia, oli pakko tarkistaa, että sillä on kaikki kunnossa. Ennen kosketusetäisyyttä se sitten ponkaisi pystyyn ja vaihtoi vauhdikkaasti maisemaa. Hyvä niin! Porkkanat ja heinät jäi syömättä, mutta ainakaan ei tarvinut jäädä murehtimaan, onko jonkun kani paleltumassa tuolla pakkasessa. Jänis osannee hankkia itselleen ruokaa; varsinkin kun tuossa talojen lähituntumassa majailee.


lauantai 2. tammikuuta 2016

Ohi on...



Vuosi vaihtui ja jotain jäi taas historiaan. Vuoden viimeisenä päivänä tein viimeisen työpäivän lyhennetyllä työajalla. Maanantaina aloitetaan pehmeä lasku normaaliin arkeen. Haikeaa tässä on se, että mun viimeinen pikkulapseni ei enää olekaan pieni. Vääjäämättä aika kulkee eteenpäin ja vauvasta on huomaamatta tullut reipas koululainen. Sinne se menee taakseen vilkaisematta ja usein innosta pomppien; kouluun, kavereille, suureen maailmaan. Niin kuuluu mennäkin.

Sen pienen syvältä kumpuavan haikeuden takia halusin viettää uuden vuoden aaton kotona perheen kesken. Suurella todennäköisyydellä tämä oli viimeinen kerta, kun ollaan aattoiltana kaikki koolla. Santtu tuskin enää ensi vuonna juhlii vanhempiensa kanssa. Ja niin; niinkin sen kuuluu mennä.

Nyt oli oikea hetki olla kotona: katsoa lapsia pitkään ja tarkasti, ettei unohtaisi miltä ne näyttää. Pelata Afrikan tähteä ja lukea ääneen Ronja ryvärintytärtä. Kuunnella ihaillen pienen ihmisen tulevaisuuden suunnitelmia sademetsien suojelijana. Ihmetellä miten toinen pieni ihminen on kasvanut minua pidemmäksi. Ja pyyhkäistä salaa kyynel pois silmäkulmasta ennen kuin kukaan huomaa...