perjantai 29. syyskuuta 2017

Kurpitsakarnevaalit Koiramäen pajutallilla Tuusulassa





Kurpitsakarnevaaleista on jo muodostunut meille joka syksyinen perinne. Äkkiseltään se kuulostaa vähän Amerikan meiningiltä, mutta useamman vuoden kokemuksella se onkin ottanut paikkansa meidän perheen perinteenä. Ja jos sillä nyt on jo vakaa paikka mun sydämessä, voin arvata, että Eemelille kurpitsakarnevaalit tulee olemaan yhtä rakas lapsuuden juhlaperinne kuin vaikka pääsiäinen.




Suomalaisessa syksyssä on niin vähän varsinaisia juhlapäiviä, että tosi mieluusti lisään omaan kalenteriin vähän karnevaali-tunnelmaa. Upean värisiä ja muotoisia kurpitsoita ihastellessa alkoi Halloweenin odotuskin nostaa päätään. Siihen on kuitenkin vielä niin pitkä aika, että tämä kurpitsajuhla oli oivallinen välipysäkki odotellessa!




Koiramäen pajutallin miljöö on ihan nappipaikka tällaisen tapahtuman viettoon. Mukava paikka se on muulloinkin vierailla, mutta ihan erityisesti kurpitsakarnevaalien aikaan, jolloin pihalla on myös karuselli, alpakoita ja monen moisia herkkuja myynnissä. Vanhan maalaistalon pihapiiri on valjastettu taitavasti tehtäväänsä. Päärakennuksessa on pikkuinen kahvila ja sisustusliike, joka jatkuu myös yhdessä piharakennuksista, joka nyt oli remontissa. Saas nähdä mitä sinne ilmestyy!? Pihalla on museoaitta vanhoine tavaroineen ja kalusteineen ja lasten aitta, jossa voi leikkiä. Pajusta taiteiltuja rakennelmia, eläinhahmoja ja peikkoja voi pongailla sieltä täältä ja varsinkin peikkopolulta, joka on pienten lasten suosikki. Ja koska se kuuluu meidän perinteisiin, peikkopolku kävellään aina läpi, iästä viis!



Mun oma suosikki taitaa kuitenkin olla tuo pupula. Siellä on kaneille rakennettu niin viihtyisän näköiset puitteet, että melkein voisi itsekin viihtyä kristallikruunun loisteessa omassa pajumajassa.

Ihana paikka ja ihana tapahtuma! Me niin ollaan paikalla taas ensi vuonna!



tiistai 26. syyskuuta 2017

Paahdettua lehtikaalia salaatissa




Jostain syystä lehtikaali on näyttänyt ja kuulostanut vähän liian terveelliseltä ollakseen hyvää. Muutama viikko sitten tarvitsin sitä johonkin reseptikokeiluun ja hämmästyin: se onkin oikeasti tosi hyvää! Ihastuin sen makuun vähän paahdettuna. Silloin ekalla kerralla paistoin pannulla ja nyt uunissa. Valmistin lehtikaalista syksyisen salaatin ja sen seuraksi juustoista nyhtöleipää. Molemmat valmistui näppärästi samalla pellillä.


150 g lehtikaalia
100 g vaaleaa leipää
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 tl suolaa
1 dl kuivattuja karpaloita
1 omena
1 mozzarellapallo
sitruunaa
vaahterasiirappia

Revi lehtikaalista lehdet ja kuutioi leipä. Pyörittely öljyssä ja suolassa ja kumoa uunipellille. Paista 175 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

Viipaloi sillä välin omena ja revi mozzarella. Ota lehdet ja leivät uunista ja nostele tarjoiluastiaan. Lisää omenat, karpalot ja juusto ja sekoita. Purista päälle mehua sitruunasta ja pirskottele vähän vaahterasiirappia. Herkuttele!

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Uunilohta, pinaattia ja aurinkoa




Onpahan ollut viikko! On sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, niin hyvässä kuin pahassa. Miten voikin olla niin, että kun auto hajoaa, myös polkupyörä hajoaa samalla viikolla? Koko vaihdepakka on niin mutkalla, ettei ole toivoaakaan päästä sillä enää liikkeelle. Käsittämättömän huonoa onnea! Viikonloppu on ollut kuitenkin niin täynnä touhua, että kaikki arkiset murheet on hetkeksi unohtuneet.


Sää on ollut niin upea ja lämmin, että sekä lauantaina että sunnuntaina on tullut ulkoiltua. Paljon! Lauantaina olin metsässä yksin, sunnuntaina sain seuraksi pari 9-vuotiasta. Silloin pakattiin oikein eväät mukaan. Molemmilta päiviltä kotiintuomisina oli kasa suppilovahveroita, joita tänä vuonna tuntuu olevan metsät pullollaan!

Metsässä saalistamisen lisäksi nostettiin tänään Eemelin kanssa perunat maasta. Oman maan pottuja käytettiin saman tien päivän ateriaan uunilohen seuraksi. Vaihtelun vuoksi kokeilin tänään uunilohta vähän uudella tavalla.



1 lohifilee 
70 g pinaattia
2,5 dl ruokakermaa
1 sitruuna
suolaa

Merilohi-fileen latoin uunivuokaan ja maustoin suolalla. Päälle kasasin keon tuoreita pinaatinlehtiä. Sitten valuttelin vuokaan purkillisen ruokakermaa (rosmariini-valkosipuli). Viimeiseksi ladoin pinnalle viipaloidun sitruunan ja peittelin koko komeuden foliolla. Lohi uuniin 200 asteeseen n. 20 minuutiksi. Hyvää ja terveellistä!

Tosin muu perhe ei pinaatista innostunut ja oli sitten siitä hyvyydestä vähän toista mieltä, mutta se joka kokkaa saa päättää, eiks vaan :D

perjantai 22. syyskuuta 2017

DIY Syksyinen huonetuoksu koti-iltoihin



Kun illat hämärtyy ja käperrytään kotiin kynttilänvaloon, on kiva saada sisätiloihinkin lempeän syksyistä tuoksua. Luonnollisten huonetuoksujen teko on vaivatonta ja aineksetkin helposti saatavilla. Kotitekoiset luomutuoksut ei tosin kestä monia päiviä, mutta on itse tehdyssä oma viehätyksensä. Sitä paitsi monissa kauppojen huonetuoksuissa kuuluu olevan ainesosia, jotka saattaa ärsyttää hengitysteitä, varsinkin allergikoilla ja astmaatikoilla. Joten jos niistä saa oireita, voi kokeilla itse tehtyjä tuoksuja.

Tällä kertaa innostuin huonetuoksun tekoon, kun säälin pihalla syyssateessa kituuttavaa rosmariinia. Yrttien kasvatus sisällä ei onnistu multa koskaan (kuolevat mokomat), joten en viitsinyt rosmariiniparkaa edes yrittää elvyttää sisätiloissa. En halunnut seurata sen hidasta kuolemaa pihallakaan, vaan päätin antaa sille arvoisensa lopun huonetuoksuna. Rosmariinin kaveriksi valitsin sitruunaa, tuloksena raikas tuoksukombo.


Appelsiinin, kanelin ja havujen yhdistelmä taas tuoksuu miltei jouluiselta. Aineksia voi yhdistellä omien mieltymystensä mukaan, mutta kannattaa pitää yhdistelmät aika yksinkertaisina. Tuoksujen sekamelskasta kun ei sitten saakaan oikein mitään irti.

Valittuja tuoksuaineksia voi säilyttää veteen upotettuna lasitölkissä jääkaapissa. Siellä ne säilyvät useita päiviä, kuulemma jopa pari viikkoa, mutta itse en ole koskaan niin kauaa säilyttänyt. Sitten kun haluaa tuoksun käyttöön, voi kumota koko tölkin sisällön pieneen kattilaan ja haudutella pienellä lämmöllä niin, että tuoksu tulvii ilmoille. Olen käyttänyt myös pientä uunivuokaa, jonka olen nostanut kynttilöillä lämmitettävän alustan päälle. Siihen kyllä kaadoin veden kiehuvana, koska tuoksu alkaa irrota kunnolla vasta kun vesi kuumenee.


Saman setin voi kuumentaa muutamana päivänä peräkkäin niin kauan kuin tuoksua irtoaa. Yhtä kauniina hedelmät ja yrtit ei kyllä enää ensi kuumennuksen jälkeen pysy, mutta ulkonäköä voi kohentaa lisäämällä päällimmäiseksi vähän tuoretta.



Kuvien tölkeissä olevat huonetuoksut on siis seuraavat:

'Sitruunainen'
1 sitruuna viipaleina
3 rosmariinin oksaa
n. 3 dl vettä 

'Mausteinen'
1 appelsiini viipaleina
3 kanelitankoa
pieniä kuusen oksia
n. 3 dl vettä

Ainekset siis kattilaan ja fiilistelemään syksyisiä tuoksuja!

torstai 21. syyskuuta 2017

Pieni kertomus pienestä peräänajosta

Tavallinen arki aamuruuhkineen. Kiireisiä kuskeja, väsyneitä isejä, äitejä, ihmisiä. Alkamaisillaan olevia työpäiviä. Päivittäin toistuvia rutiineja ja tuttuja reittejä, joita kuljetaan henkinen autopilotti päällä. Yksi varomaton hetki, huomion herpaantuminen ja arki katkeaa. Kova ääni jostain läheltä, tai ehkä kaukaa, en osaa sanoa. Sadasosasekunnin hämmennys, jona ei ymmärrä mitä tapahtui ja mikä se ääni oikein oli. Ja sitten ajatusten kirkastuminen: joku ajoi päin! Se rysäys kuului mun autosta!

Ääneen päässyt kirosanojen ryöppy. Ihan vaan siksi, että myöhästyn töistä. Koska eihän tässä mitään sattunut. Vai sattuiko? Ulos autosta ja tarkistus. No autoa sattui kyllä! Perä on rutussa ja vääntynyt, vähän kuin olisi häntä koipien välissä. Ja siinä vieressä anteeksi pyytelevä mies. Yht'äkkiä olen niin vihainen, etten pysty edes vastaamaan. Tuijotan vaan tyrmistyneenä. -Sanoillako luulet tämän korjaavasi?!? Ei tähän ketutukseen nyt vakuutukset auta! Siinä se puhuu ja mulla soi korvissa edelleen äskeinen pamaus. Pitäisi koota ajatukset ja käyttäytyä järkevästi. Mitä tässä nyt kuuluukaan tehdä? -Ajokortti tänne! Mä otan siitä kuvan, senkin ketale! Oikeasti pyydän ihan kohteliaasti ja vaihdetaan yhteystiedot. Kädet ja jalat tärisee, mutta pystyn jo hymyilemään sen seitsemännen anteeksipyynnön kohdalla. Sattuuhan näitä. Ja vakuutuksiakin on.

Onneksi olen jo lähellä työpaikkaa ja päätän, että auton voi kyllä ajaa sinne asti. Saan kupin kahvia ja passituksen lääkärintarkastukseen. Yht'äkkiä kaulan ympärillä onkin jo niskatuki ja kourassa lähete niskan kuvaukseen ja jotain taksilappuja. Suuttumus ja turhautuminen vyöryy taas hyökyaaltona yli: ei mulla ole aikaa tällaiseen!!! En suostu taksin tilaamiseen ja tekee mieli heittää niskatukikin jo hississä hemmettiin, mutten uskalla. Kävelen takaisin töihin, että ehdin hetken pohtia, miten asiat järjestän. Töissä pälpätän, enkä edes muista mitä. Varmaan jotain sekavaa ja kiukkuista. Hoidan pari hätäistä sähköpostia ja lähden sairaalaan kuvattavaksi. Särkee päätä ja selkää, mutta kieltäydyn särkylääkkeistä, koska sittenhän en tietäisi sattuuko vai ei. Koska pelkään pitkää odottelua, muutan hetken päästä mieltäni, mutta sairaalan toiminta onkin ihan supernopeaa. Tapaan ihmisiä, vastailen kysymyksiin, seuraan lattian viivoja ja sitten kaikki onkin jo ohi. Murtumia ei ole. Venähtänyt lihas ja pari mustelmaa on vähän sama kuin ei mitään. Parilla saikkupäivällä selviää kolotuksista.

Ketaleen vakuutusyhtiöstä yritetään soittaa koko sairaalakäynnin ajan ja vihdoin pääsen vastaamaan. Tulee hyvä mieli, kun kysyvät vointiani, vaikka oikeasti miettivät vaan paljonko pitää maksaa. Taitavat olla ilahtuneita, kun kuulevat, että olin työmatkalla ja mahdolliset henkilövahingot ovat siten työtapaturma eikä liikennevahinko. Minä taas olen ilahtunut siitä, että henkilövahinkoja ei ole! Autoa varten saan selkeän ohjeistuksen.

Mutta se auto. Ei se ollutkaan vain surullinen lommo ja haljennut takavalo. Törmäys on ollut sen verran reipas, että perä on työntynyt sisään, eikä rungon kunnosta ole takeita, ennen kuin autoa aletaan purkaa. En melkein kestä. Hän on liian nuori lähtemään täältä! Meillä olisi ollut vielä paljon kilometrejä edessä. Nyt odotan epävarmana tuomiota. Mahdollisella lunastussummalla saan varmaan autovelan maksettua pois, mutta sitten olenkin autoton ja rahaton.

Kolari oli niin pieni, ettei sitä oikein kehtaa edes kolariksi sanoa, kun vakaviakin onnettomuuksia tapahtuu. Nolottaa valittaa niin pienestä. Silti kiukuttaa, miten paljon ongelmia pikkuasiasta voi koitua. Poissaoloa töistä, lääkärissä ravaamista, vakuutusasioiden selvittelyä, särkyä, kulkuneuvon menetys ainakin tilapäisesti ja aikamoinen rahallinen tappio, ellei siitä enää ajopeliä saa.

Niin että koitetaan nyt hemmetti muistaa, että keskitytään siihen liikenteeseen silloin kun siellä ollaan! Tärkeintä on tietysti pitää itsemme ja toisemme hengissä, mutta pienellä skarppaamisella ja varovaisuudella voidaan välttää lukematon määrä harmia. Ugh, olen puhunut!

PS. Huomenna on kansainvälinen autoton päivä. Mä osallistun, entäs sä?😬

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Paneer koseli, uusi kotiruoka-suosikki


En tosiaankaan voi sanoa tuntevani Nepalilaisen ruuan syvintä olemusta. En ole käynyt Nepalissa, en lähimaillakaan, eikä nepalilaisissa ravintoloissakaan tule usein poikettua. Nepalin ja Intian mausteinen maailma kuitenkin viehättää kovasti. Kaneli, kardemumma ja neilikka on meillä tutumpia leivonnaisten mausteena, mutta ihan huikean ihania ruuassa.

Meidän perheessä on vähennetty lihan syömistä rutkasti ja sen myötä on keittössä tullut kokeiltua kaikenlaista uutta. Siksipä tämä leipäjuustolla höystetty mausteinen kastike oli loistava kokeilu, joka nousi samantien omien herkkuruokien joukkoon❤️ Musta tuo pehmeän mausteinen kastike lölleröisine juustopaloineen on I-H-A-N-A-A! Mutta juusto onkin jotain, mille harvoin voin sanoa ei :)


Paneer koseli
(leipäjuustoa maustekastikkeessa)

2 dl vettä
1 dl cashew-pähkinöitä

1 valkosipulin kynsi
2 rkl margariinia
1 rkl inkivääriä raasteena
1/2 tl kanelia
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl garam masalaa
2 rkl tomaattipyreetä
400 g tomaattimurskaa
1 dl kuohukermaa
1/2 tl suolaa
1 tl hunajaa
300 g leipäjuustoa

Laita pähkinät veteen likoamaan.

Hienonna valkosipuli ja paista hetki pannulla margariinissa. Lisää raastettu inkivääri, tomaattipyree ja mausteet ja anna edelleen paistua sekoitellen muutaman minuutin ajan. Lisää pannulle tomaattimurska ja hauduta kastiketta n. 20 minuuttia pienellä lämmöllä.

Soseuta sillä välin sauvasekoittimella pähkinät liotusvesineen hienoksi. Lisää seos kastikkeen joukkoon kerman kanssa ja anna kiehahtaa. Lisää suola ja hunaja ja tarkista maku. Lisää kastikkeeseen kuutioitu leipäjuusto ja kuumenna hetki varoen, ettei juusto sula täysin. Nauti keitetyn riisin kanssa.


Ajatuksen tasolla aasialaisen ruuan seuraksi sopisi paremmin vaikka naanleipä, mutta valitsin silti rapsakaksi paistetut tuoreet sämpylät. Ei tullut valituksia!

lauantai 16. syyskuuta 2017

Syksy saapuu kotipihaan



Niin se vaan taas saapui, vaivihkaa takavasemmalta: syksy! Osa puista on vielä ihan vihreitä, osa muuttunut yht'äkkiä keltaisen, oranssin ja punaisen kirjavaksi. Joka päivä maisema on entistä värikkäämpi ja ruskan sävyt peittää alleen kesän vihreyttä. Heippa vaan, saa jo mennäkin!



Kotipihan kesäkukat alkoi jo näyttää melko menetetyiltä ja oli aika vaihtaa syksyisempää ilmettä pihallekin. Syysistutuksissa mua harmittaa, kun ei voi tietää kauanko niistä ehtii nauttia. Musta kun tuntuu, että ne usein joko mätänee sateessa, paleltuu pakkasessa tai hautautuu lumeen. Ja sitten mua säälittää ja surettaa niiden karu kohtalo ja lyhyt elämä!



Onneksi luonnon antimia hyödyntämällä saa edullisesti kaunista ja ne kestää säiden vaihteluakin hyvin. Sammaleet, jäkälät, varvut, oksat, kävyt ja kanervat yhdistettynä kukkakaupan antimiin ovat pihalla/parvekkeella kauniita ja syksyisiä. Ja ovat kyllä ilmankin, että kukkakaupasta tarvisi mitään! Ehkä vähän enemmän vaivannäköä se kuitenkin vaatii. Mulle alkoi tulla runsauden pula, kun löytyi kaikkea kivaa! Meidän oven pieli alkoi näyttää jo niin täyteen ahdetulta, että oli pakko karsia osa pois. Kyllä liika on liikaa!



Mun syksyisiä ikisuosikkeja on perinteiset callunat, kanervat ja krysanteemit. Tänä syksynä houkutteli myös koristekaalit ja marjakanervat, mutta niille ei oikein löytynyt enää paikkaa, niin jätin ostamatta. Jos vaikka sitten ensi syksynä kokeilisi taas jotain ihan muuta :) Joko muilla on kesäkukat heivattu pois? Mitä on vaihdettu tilalle? Onko joku syksyinen lemppari, joka toimii vuodesta toiseen?

#kukkailottelua @mansikkatilanmailla

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Auringonkukkia




Auringonkukat, nuo ihanat arjen piristäjät ja syksyn harmauden kirkastajat! Niiden vuoksi mielellään pyöräilee muutaman kilometrin. Meidän kylillä poimintapelto sattuu vielä olemaan järven rannalla, enkä malta koskaan olla istahtamatta hetkeksi rantakalliolle pellolla poiketessa.



Mulle se on vähän sellainen terapiakäynti samalla: pyöräillen fyysistä rasitusta, mieli lepää järvimaisemassa ja palkkioksi saa vielä kimpun kauneutta kotiin viemisiksi. Kotiin voikin palata aina hyvällä mielellä!



Koska jaettu ilo on moninkertainen ilo, näpertelin pikkuruiset kimput myös työkavereille vietäväksi. Pikkukimppuihin laitoin yhden auringonkukan ja sen kaveriksi pietaryrttiä ja saniaisen lehtiä. Ihan söpöt niistä tuli!

Ja mistäpä muista kukista vahvemmin tulisi mieleen ilo, kuin juuri auringonkukista? Siksipä pitkästä aikaa #Kukkailottelua @mansikkatilanmailla

lauantai 9. syyskuuta 2017

Vaarin muisto


Vaari täyttäisi tänään 97 vuotta, jos vielä eläisi. Tavallaan elääkin. Tavallisten ihmisten muisto hiipuu pikkuhiljaa, mutta vaarin muisto vaan vahvistuu vuosien myötä. Kunnioitus kasvaa sitä mukaa kun itselle tulee ikää ja ymmärrystä lisää. Ikäväkään ei lopu, mutta se ei ole enää niin viiltävää kuin alussa. Niin kuin silloin kun aloin itkeä kaupan vihannesosaston tomaatin tuoksua, joka toi liian elävästi mieleen kuuman kosteat kesäpäivät vaarin kasvihuoneessa.


Olin tänään kävelyllä metsässä ja löysin taas uuden alueen Kiira-myrskyn jälkeisiä tuhoja. Keskellä metsää kulki n. kymmenen metrin levyinen kaistale, jossa kaikki puut oli kaatuneet tuulen mukana samaan suuntaan. Osa oli jo raivattu, mutta osa retkotti maassa katkenneena, haljenneena tai juurineen kaatuneena. Näkymä oli aika surullisen kauhistuttava.


Siellä, sateen jälkeen voimakkaasti tuoksuvassa metsässä, vahvojen, jykevien runkojen keskellä tunsin vaarin läsnäolon vahvempana kuin pitkään aikaan. Seisoin hetken yhden myrskyssä kaatuneen paksurunkoisen kuusen vierellä ja pidin kättä sen karhealla rungolla. Ajattelin, että vaari oli ihan kuin vanha kuusi: vankka, tuttu ja turvallinen, huomiota herättämättä hiljaa taustalla, mutta silti aina ihan varmasti omalla paikallaan. Huomasin, että kuusi tuoksuikin ihan samalta kuin vaari. Tai vaarin villapaita, jota mummo ei enää antanut säilyttää vaatekaapissa :D. Mutta se olikin vaarin ulkoilu-villapaita!


Siinä myrskyn kaataman kuusivanhuksen vierellä tuli samanlainen ihmetys kuin vaarin viimeisenä päivänä sairaalavuoteen vierellä: miten tämä on mahdollista? Miten joku melkein ikuiseksi luultu voi lakata olemasta? Joku niin vahva, joka on  jo vuosikymmeniä uhmannut myrkyjä ja kestänyt ne kaikki. Miten se voi mennä  pois ilman, että sitä voi enää pysäyttää. Se kuusikin tuntui yhtä rauhalliselta ja vakaalta kuin vaari silloin, viimeisenä päivänään. Kohtalonsa hyväksyneeltä ja täysin valmiilta matkaan. En koskaan unohda vaarin lohdullisia sanoja: "Minulla oli hyvä elämä. Kaikki on valmista. Minä olen valmis. Älkää surko." Vain hetki sen jälkeen vaari sulki silmänsä niitä enää avaamatta. Voisipa itsekin tuntea samoin, kun lähdön hetki koittaa. Voisipa olla yhtä valmis ja yhtä tyytyväinen elettyyn elämään ❤️