tiistai 31. joulukuuta 2013

Geokätköilyä vihreänä hohtavassa sammalikossa

Poikien kanssa käytiin tänään geokätköilemässä. Santtu teki ekan oman löytönsä, wuhuuu!!! Siitä innostuneena poika halusi jatkaa metsässä könyämistä ja reissussa vierähtikin sitten 2 tuntia. Kävellessä ihmeteltiin vihreää metsää ja sulana vellovaa järveä: ei tuntunut yhtään vuoden viimeiseltä päivältä! Pojat kaipaa jo kovasti lunta, mutta mun mielestä sää oli aika ihana: raikas, kostea ja lämmin (joulukuuksi). Toisaalta alkaa huolestuttaa, miten tänä talvena voi päästä hiihtämään tai luistelemaan... Plääh. Järven jäällä retkeily kun on mun ja Eemelin suosikkipuuhia kevättalvisin. Mutta no, kyllä ne pakkasetkin sieltä vielä tulee!




 Metsäretken päätteeksi käytiin Kulmiksessa lämmittelemässä kaakaon, teen ja jättipuustin voimin. Jättipuustin koosta kertoo taas kerran se, että otettiin yksi jaettavaksi meille kolmelle, eikä saatu sitäkään ihan kokonaan syötyä. Mutta kyllä tuore korvapuusti vaan on HYVÄÄ!


Tänään sai myös jouluksi rakennettu piparkakkutalo kyytiä. Eikä ollut ollenkaan pahaa sekään :D

Broileri-banaanivuoka

Jouluisien perinneruokien jälkeen on tehnyt mieli kokeilla ihan uusia reseptejä; kuten tuo aiempi teriyaki-lohi ja nyt broileria höystettynä banaanilla.

Tarvitset:


1 grillattu broileri
2 banaania
4 dl kermaa
1 rkl vehnäjauhoja
1/2 dl sweet-chilikastiketta
1 pkt pekonia
pieni tölkki herkkusieniä
1 dl suolapähkinöitä

Paloittele broileri uunivuokaan. Pilko banaanit reiluiksi paloiksi ja lado broilerien päälle. Sekoita keskenään kerma, vehnäjauhot ja chilikastike ja kaada vuokaan. Paista 200 asteessa 30 minuuttia.

Suikaloi sillä välin pekoni ja paloittele sienet ja paista ne pannulla. Ota vuoka uunista ja kaada pekonipaistos päälle. Ripottele pinnalle suolapähkinöitä. Tarjoa riisin kanssa.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Teriyakilohi maistuu mahtavalta kinkku-kuurin jälkeen

...ja lisäksi se on tosi nopea tehdä:

n. 600 g kirjolohifileetä
suolaa
1 dl teriyakikastiketta
auringonkukansiemeniä

Pyyhi lohi puhtaaksi ja nosta uunivuokaan. Ripottele pintaan suolaa ja kaada päälle teriyakikastiketta. Ripottele kastikkeen pintaan auringonkukansiemenet. Paista 200 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.

Seuraksi voi vaikka paistaa nuudeleita:

2 pitkää nuudelilevyä

2 l kiehuvaa vettä
1 paprika
1/2 sipuli
herkkusieniä
sweet chili-kastiketta

Keitä 2 litraa vettä, siirrä kattila pois liedeltä ja laita nuudelilevyt likoamaan noin 5 minuutiksi. Kuutioi paprika, sipuli ja herkkusienet. Kuullota vihanneksia pannulla öljyssä. Valuta nuudelit ja nosta pannuun vihannesten sekaan. Paista seosta käännellen, kunnes nuudelit saavat pintaan hieman väriä. Lorauta joukkoon hiukan sweet chili-kastiketta ja sekoita hyvin.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Fudge jouluisin maustein


















Ihana jouluherkku sopii hyvin vaikka lahjaksi herkkusuulle!

Joulu-fudde

1 prk kondensoitua maitoa (ei keitettyä)
200 g maitosuklaata
200 g piparisuklaata
1 dl joulupiparia murskattuna
1 dl rusinoita
1 dl suolapähkinöitä
Koristeeksi strösseleitä

Kaada kondensoitu maito kattilaan ja paloittele suklaat joukkoon. Kuumenna hitaasti niin, että suklaa sulaa. Sekoittele kunnes suklaa on täysin sulanut ja lisää muut aineet joukkoon. Kaada seos leivinpaperoituun neliskulmaiseen vuokaan (n. 20 x 15 cm). Koristele heti, jotta koristeet ehtivät tarttua pintaan ennen jähmettymistä.

Eemelin seikkailut Etelämerellä (=Rantapuistossa...)

Oli synkkä ja myrskyinen yö...
ja puunrungot hohtivat kelmeänä kuin luurangot.

Mutta Rantapuisto hohkasi outoa taikaa!
Ulapalla siinsi valtava merirosvolaiva, jonne Eemeli päätti suunnata.

Lyhyen taistelun jälkeen saimme komentosillan vallattua.
Kohti ääretöntä... Ja sen yli!
Jouduttuamme taas veden varaan jättimäinen kilpikonna pelasti meidät merestä...


...ja kuljetti autiolle saarelle lepäämään.
Pegasoksen johdattamana löysimme vara-aluksen.
Sieltä pääsi pois vain liukumalla mastoa pitkin!

Jee, kivaa! Pipo tippui ja pää kolahti maahan! Niin siistii!

"Kyllä sä uskallat äiti! Hyppää nyt, että päästään perille joulumaahan!"




Tadaa! Perillä ollaan ja seikkailu on ohi!

Rauhallista joulun aikaa!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Helppo kinkkupiirakka

Tätä ei voi kutsua edes leipomiseksi: aineksia sekoitellaan kulhossa ja koko sotku paistetaan uunissa. Tulee taas mieleen, kuinka jotkut ruokalajit mummoni sanoin "valmistuu ittekseen". Tää kuuluu kyllä selkeästi siihen joukkoon!

Helppo kinkkupiirakka


Pohja
3 dl kaurahiutaleita
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
0,5 dl rypsiöljyä
2 kananmunaa
3 dl vettä

Täyte
300 g kinkkusuikaleita
1 prk (227 g) ananasmurskaa
1 prk yrteillä maustettua tomaattimurskaa
3 kananmunaa
1 tl suolaa
0,5 dl ruokakermaa

Pinnalle
pussillinen juustoraastetta

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää öljy, munat ja vesi. Sekoita. Levitä puuromainen taikina uunipellille.

Sekoita täytteen ainekset kulhossa keskenään ja levitä pellille pohjan päälle. Ripottele juustoraaste pinnalle.

Paista 225 asteessa 25-30 minuuttia.

Vaahtokarkki-suklaanamit


















Herkullisia pieniä suupaloja kahvihetkiin... Varoitus: saattaa aiheuttaa lapsille riippuvuutta!

Vaahtokarkki-suklaanamit 

170 g suklaata
1 dl kermaa
4 dl suklaamuroja
3 dl pieniä vaahtokarkkeja

Kaada kerma kattilaan ja pilko sekaan suklaa. Kuumenna miedolla lämmöllä välillä sekoittaen, kunnes suklaa on täysin sulanut. Sekoita joukkoon ensin murot ja sitten vielä vaahtokarkit. Nostele seosta pieniin parivuokiin ja anna jäähtyä täysin.




maanantai 9. joulukuuta 2013

Sininen hetki laskeutui...

Mä niin tykkään Järvenpäästä! Kotikylä rules!!!

Glögibaarin taikaa :)

Tarjolla kaakaota, glögiä ja tunnelmaa!

Mmmmmmm... maiskis!

Äiti, ilman väri muuttuu?

Joulutorin lahjakojujen ylle laskeutui hämärä.

Ja sitten kaikki oli sinistä!!!

Elämä on ihanaa :)

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Suussa sulavat Marianne-cookiet

Marianne-cookiet maistuu mukavasti mintulta ja säilyy hyvin peltipurkissa. Hämärässä Mariannen murusut kiiltelee kivasti. Vaikka ne on ihan huiman hyviä, erityisen kauniita nämä cookiet ei kuitenkaan ole: yleisön arvion mukaan ne näyttää näkkileiviltä :b


Marianne-cookiet


200 g margariinia
2 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
150 g taloussuklaata
5,5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl suolaa
150 g Marianne crushia

Vatkaa margariini ja sokerit vaahdoksi. Vatkaa mukaan munat ja sulatettu suklaa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita lopuksi joukkoon Marianne-crush.

Ota taikinasta ruokalusikallisia uunipellille. Jätä kökköjen väliin n. 8 cm tilaa: taikina leviää uunissa.

Paista 175-200 asteessa n. 10 minuuttia.

Piparimuffinit

Jo vuosia (ehkä koko elämäni...) meillä on ollut tapana leipoa itsenäisyyspäivänä yhdessä jotain jouluista. "Me" on vuosien kuluessa vaihdellut: lapsuudessa leivottiin mummolassa ja nykyisin meillä. Nykyään "me" tarkoittaa siskoani ja minua ja poikia, mutta tänä vuonna äitikin oli  mukana touhussa. Mummola-vuosina leivottiin aina perinteisiä pipareita ja torttuja, mutta Jaanan kanssa meillä on ollut tapana kokeilla aina jotain uutta. Menestys on ollut aika vaihtelevaa ja tänä vuonna muisteltiinkin naureskellen marmelaadeja, joita joskus 10 vuotta sitten tehtiin... tai oikeammin yritettiin tehdä :D. Ne oli niin kammottavia, että jäivät syömättä, mutta pidettiin niitä kyllä esillä, kun ne oli niin kauniita!!! Silloin heitin ohjeenkin pois, etten varmasti enää ikinä erehtyisi siihen hommaan, mutta nyt ajatus alkoi oikeastaan taas houkuttaa... ;)

Tällä kertaa pitäydyttiin varman turvallisissa ohjeissa ja saatiin aikaiseksi piparimuffinsseja (joihin napattiin ohje Kinuskikissalta), Marianne-cookieita, joulupipareita ja pellillinen lihapiirakkaa. Nami nam!

Piparimuffinit 

150 g margariinia
1,5 dl fariinisokeria
2 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl piparkakkumaustetta
3/4 dl maitoa
100 g vaniljarahkaa

Pinnalle piparitaikinaa.

Vaahdota margariini ja fariinisokeri. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan maidon kanssa. Sekoita lopuksi joukkoon vaniljarahka. Lusikoi taikina muffinivuokiin.

Kauli piparitaikina levyksi ja tee muotilla kuvioita. Paista muffineja 200 asteessa n. 10 minuuttia ja laita sen jälkeen jokaisen muffinin päälle piparkakkutaikinasta tehty kuvio. Jatka paistamista vielä 5 minuuttia.

Jäähdytä ja koristele piparit halutessasi sokerikuorrutteella.

Leipomisen jälkeen herkuteltiin tapaksilla...

...ja kunnioitettiin itsenäistä Suomea!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Paistetut banaanit; Älä kokeile kotona...

...meinaan syödä paistettuja banaaneja kermavaahdolla ja lähteä sitten zumbaan. Ei hyvä yhdistelmä ollenkaan. Ai miksikö mä sitten kerron ohjeen niille banaaneille? No koska zumban jälkeen niitä VOI syödä: silloin ei enää tule paha olo!

Paistetut banaanit

(riittää neljälle)
3 banaania
30 g margariinia
0,5 dl sokeria
1 tl raastettua appelsiinin kuorta
kuohukermaa

Leikkaa kuoritut banaanit puoliksi ja halkaise puolikkaat pitkittäin. Sulata margariini ja sokeri pannulla, ruskista hiukan ja lisää sekaan raastettu appelsiinin kuori ja banaanit. Paista niin, että banaanien pinta karamellisoituu. Tarjoa kermavaahdon kera.

---

Taas kerran oli melkoisen vauhdikas viikonloppu: ehti olla kylpylää, tyttöjen saunailtaa, zumbaa, haravoimista Eino-myrskyssä, salibandytreenejä, joulupukin tapaaminen ja ilotulitus. Puuuuuh... Ihanaa, että kohta pääsee nukkumaan...

Eino-myrsky sai puut tanssimaan

Myös Eemeli laittoi lehtiin vauhtia

Jännittynyttä ilotulituksen odottelua

Räks! Pom! Pau! Rätätätätäää! Joulu tulee!


Kammottavan pelottava The Pukki!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Suklainen sunnuntai-jälkkäri: kuppikakkuja

Olipas tuhtia tavaraa... Jo yhdellä kuppikakulla sai hyvin suklaakiintiön täyteen. Eli loput voikin kuskata huomisaamuna työkavereiden huoleksi!

Super-suklaiset kuppikakut

Taikina:
100 g tummaa suklaata
100 g margariinia
2 kananmunaa
2,5 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
50 g Philadelphia-juustoa
1 dl turkkilaista jogurttia

Kuorrutus:
100 g tummaa suklaata
150 g Philadelphia-juustoa
1 dl tomusokeria

Sulata margariini kattilassa. Paloittele suklaa ja lisää sulan margariinin joukkoon. Sekoita, kunnes suklaa sulaa.

Yhdistä kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jauhoseos joukkoon vuorotellen suklaaseoksen kanssa. Sekoita lopuksi taikinaan juusto ja jogurtti.

Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 200 asteisessa uunissa n. 25 minuuttia. Jäähdytä valmiit muffinit.

Sulata kuorrutuksen suklaa mikrossa ja sekoita joukkoon juusto ja tomusokeri. Levitä kuorrutus jähtyneiden muffinien päälle.

--
Pikku-murmelit halusivat isänpäivän kunniaksi laittaa ruokaa. Se on ollut meillä perinne jo useamman vuoden ja huomaan, että pikkuhiljaa äitiä aletaan tarvia hommassa vähemmän. Ainakin pojilla intoa piisaa! Ohjeita kyllä kysytään koko ajan, mutta homma alkaa olla jokseenkin hallussa.

Salaatin tarkkaa tarjolle asettelua.

Poikien värkkäämä annos valmiina.

Eemelin päiväkodista tuomat isi-keksit.