maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kahvakuulaa, joogaa ja KINDERPIIRAKKAA!


Erilaisia kinderpiirakan ohjeita pukkaa silmiin nykyään koko ajan. Varmaan lähestyvällä pääsiäiselläkin on osuutta asiaan. Ihanan, rauhallisen, iloisen, nautinnollisen vapaapäivän kunniaksi en enää voinut vastustaa viimeisintä reseptiä, joka putkahti postilaatikkoon Pirkka-lehden mukana. Tarkoitukseni oli leipasta piirakka valmiiksi ja lähteä zumbaan, mutta toisin kävi! Tämän piirakan leipomisesta kehkeytyi sellaista kulhojen nuolemista, että oksat pois! Nuolin taikinakulhon, voikreemikulhon, suklaakulhon ja valkosuklaakulhon ja kun piirakka oli valmis, mulla oli niin huono olo, etten voinut kuvitellakaan mitään zumba-hyppelyä! Muutaman tunnin sulattelun jälkeen lähdin Lady Linen virtuaalisaliin kahvakuulaan, sen jälkeen joogaan ja lopuksi infrapunasaunaan. Loppujen lopuksi tämä olikin huippuhyvä ratkaisu: en ollut aikoihin käynyt virtuaalitunnilla, mutta nyt totesin sen niin hyväksi vaihtoehdoksi, että tulee varmaan käytyä jatkossa useammin. Ja piirakka; se oli ihan mielettömän hyvää! Jos tykkää suklaasta, tämä on juuri oikea ratkaisu herkutteluun!

Myös yksi jänis innostui piirakan tuoksusta ja kävi vähän maistamassa!



sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Palmusunnuntai

Mun pikkuiset pupuset valmistautui palmusunnuntaihin yhdessä ja askarteli virpomisoksia. Eemeli keskittyi koristeisiin ja Romeo oksien pureskeluun. Seurauksena olisi saattanut olla suuren luokan riita, mutta yllättävän sopuisassa yhteisymmärryksessä homma sujui. Eemeli toivoi, että Romeo olisi voinut lähteä mukaan virpomaankin, mutta siihen en sentään suostunut!

Mietin tänään pienten innostusta seuratessa, miten paljon asiat muuttuu lasten myötä. Itselle pääsiäinen oli lapsena tärkeä juhla perinteineen ja herkkuineen, mutta sitten meni monta vuotta niin, ettei pääsiäistä tullut juurikaan vietettyä. Pikku hiljaa Santerin syntymän myötä pääsiäinen löysi taas paikkansa meidän perheessä: puput, tiput, askartelut, virpomiset, munat ja leipomiset. Nykyään pääsiäinen on taas olennainen osa kevättä. Luulen, että ilman lapsia olisi toisin...








tiistai 17. maaliskuuta 2015

Hetkiä auringossa

Kotona aurinko paistaa kirkkaammin kuin missään. Arjessa ei vain ole aikaa nauttia olemisesta samoin kuin lomalla. Viikonloppuna päätin unohtaa kaikki "pakolliset" kotityöt. Kuka muka pakottaa? Elin, olin, leivoin pullaa, katselin  luonnon heräämistä lumen sulaessa... Ja ihmettelin miten täydelliset hetket voi koostua niin pienistä asioista...