sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Proteiinipuurosta potkua päivään







Minä olen niitä ihmisiä, jotka ei selviä kaurapuurolla mistään ilman, että vatsa alkaa ulvoa nälästä jo tunnin päästä syömisestä. Kiinnostuinkin heti, kun kuulin pitkään nälän poissa pitävästä proteiinipuurosta, johon lisätään kananmuna. Niin juuri: kananmunaa kaurapuuroon! Pitihän sitä kokeilla, vaikka vähän epäilyttävältä kuulostikin. Epäilykset kuitenkin hälveni kertakokeilulla! Puuro on hyvää ja se tosiaankin pitää nälän loitolla.

Arkiaamuisin mulla on tapana nukkua aina hetki liian pitkään, joten en edes kuvittele että ennen töihin lähtöä ehtisin hellan ääreen seisoskelemaan, mutta mun viikonloppuaamuihin tämä puuro sopii mainiosti. Tänäänkin sen voimin jaksoi hyvin vaeltaa muutaman tunnin metsälenkin, eikä kotiin palatessa edes ollut vielä kiljuva nälkä. Hyvin maltoin vielä kokata saaliistani maistuvan sienirisoton. Oikeasti lähdin kyllä aamulla poimimaan puolukoita viime viikon apajilta, mutta pettymykseksi ei jäljellä ollut enää marjan marjaa. Onneksi kuitenkin sentään sieniä löytyi ja samalla tuli kuitattua ulkoilut, liikunnat ja metsäkylvyt. Metsässä akut latautuu ja pienet pettymyksetkin unohtuu pian. Nyt onkin sitten aika kääntää fillarin nokka kohti Zumba-salia. Liekö sen proteiinipuuron ansiota, että virtaa riittää :)


Proteiinipuuro (yhdelle)

1 dl kaurahiutaleita
2 dl vettä
ripaus suolaa
1 kananmuna

maapähkinävoita
omenahilloa
mustikoita
chiansiemeniä

Kiehauta vesi kattilassa ja lisää kaurahiutaleet ja suola. Hauduta kypsäksi ohjeen mukaan. Laita levy mahdollisimman pienelle ja lisää kananmuna. Sekoittele kunnes muna kypsyy puuron seassa. Kaada puuro kulhoon ja kaada päälle omenahillo ja maapähkinävoi ja ripottele lopuksi mustikat ja chiansiemenet.

perjantai 14. syyskuuta 2018

Tummaa valoa





Edelleen nämä puuha-perjantait jatkuu. Tänään junailin suoraan töistä Habitare-messuille. En odottanut ennakkoon oikeastaan mitään, mutta silti ensivaikutelma oli pettymys. Voi olla, että se johtui raskaan työviikon aiheuttamasta väsymyksestä, mutta aluksi kaikki näytti ihan samalta kuin kaikki messut viime vuosina on näyttäneet: mustaa, valkoista, vähän puuta ja lisänä viherkasveja. Eihän niissä mitään vikaa ole, mutta messuilta kaipaisin enemmän yllätyksiä. Ehkäpä internet tuo nykyään kaiken koko ajan niin saataville, ettei mikään voi enää yllättää?

Mutta kyllä se sykähdyttäjä sitten kuitenkin löytyi: Signals-näyttelyn renesanssi-huone! Mut hurmasi ihan täysin sininen maalauksellinen tapetti täynnä vaaleanpunaisia kukkia ja tiaisia, paljon kultakehyksisiä peilejä, tummansininen sohva ja rönsyäviä kukkia. Kun mä ryhdyn mummoksi, mun koti näyttää just siltä ja lisäksi sinne tulee överi kullanvärinen kattokruunu ja viininpunainen keinutuoli, jossa on pehmusteena vaaleanpunainen lampaantalja. Tai sitten ei :o

Se ihana huone sai mut ilahtumaan niin, että sen jälkeen kaikki muukin näytti kauniilta. Varsinkin siellä hallissa, missä oli antiikkia ja käsin tehtyjä asioita. Sillä puolella inspiraatio iski ja mielikuvitus pulppusi ideoita, joita voisikaan itse toteuttaa. Varmaan tämä pimenevä vuodenaika vaikuttaa, mutta selvästi kaikki tummat sävyt vetää nyt puoleensa. Sellainen melkein synkkä, mutta ei kuitenkaan. Sellainen kuin syksykin on: kirpeän raikas, joka imee valon sisäänsä niin ettei enää ole varma onko pimeää vai valoisaa <3

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Kaalilaatikko kuuluu syksyyn






Lauantaina oli ihan mahtava syyspäivä! Enpä ole ennen nostanut sipuleita ja perunoita syyskuussa maasta bikineissä, mutta tulipa sekin koettua. Meillä lämpötila oli varjossa +24 ja auringossa mittarin lukema lähenteli +30. Toivottavasti kaikilla sää on tänä viikonloppuna suosinut, koska kyllä niitä koleita sadepäiviäkin on tulossa. Tällaisten viikonloppujen jälkeen niitä jo melkein alkaa odottaa :)


Muutenkin viikonloppu on soljunut mukavissa fiiliksissä. Perjantai-iltana käytiin Hämeenlinnan teatterissa katsomassa musikaalikomedia Tahtien sota. Saatiin yllättäen liput ystävältä, joka oli hankkinut lippuja työntekijöilleen ja yhteistyökumppaneilleen. Viime hetken peruutusten takia lippuja jäi vapaaksi ja me tehtiin nopea päätös ja ajaa hurautettiin Hämeenlinnaan. Hannesta on pakko sanoa, että siinä on aivan mieletön mimmi! Neljän lapsen äiti pyörittää yrittäjänä menestyvää liiketoimintaa ja lisäksi päättäväisestä luonteesta kertoo se, että Hanne osallistui kesällä Team Rynkebyn hyväntekeväisyystapahtumaan ja pyöräili Tampereelta Pariisiin. Mä en pystyisi koskaan puristamaan itsestäni vastaavaa suoritusta!

Lauantain lämpö houkuttelikin sitten pysyttelemään ulkosalla. Puutarhatöiden lisäksi ehdin metsään ja siksi ajaksi jätin kaalilaatikon uuniin kypsymään. Laatikkoon sain sipulit sopivasti omasta maasta ja metsälenkin varrelta keräsin sen verran puolukoita, että puolukkahillon sai näyttämään tuoreelta :D

Kaalilaatikko on kyllä ihan ehdoton syysruoka. Ei tulisi mieleenkään tehdä sitä keväällä, vaikka hyvää onkin. Netistä selailin erilaisia reseptejäkin, mutta päädyin silti siihen omaan tuttuun ja turvalliseen. Joissakin perinteisissä ruuissa on vaan joku juttu, että on tehtävä niin kuin aina ennenkin. Kaalilaatikko on mulle yksi niistä. Siihen en mitään modernia twistiä kaipaa!


Kaalilaatikko

1/2 kaali
2 pientä sipulia
400 g jauhelihaa
1 1/2 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
2 rkl siirappia
1 dl puuroriisiä
2 dl ruokakermaa
6 dl maitoa

Pilko kaali ja hauduta kokoon tilkassa vettä. Sillä välin kuullota sipulit, ruskista jauheliha ja lisää mausteet. Sekoita keskenään kaikki muut paitsi maito. Kaada voideltuun uunivuokaan ja lisää maito. Paista uunissa 175 asteessa n. 1 1/2 tuntia. Tarjoa puolukkahillon kanssa.

maanantai 3. syyskuuta 2018

Pakkoruokintaa ja piikkejä





Kun kani sairastaa, ei ole aina helppoa arvata mikä on vialla. Kani kun lähinnä vaan vetäytyy hiljaa omiin oloihinsa. Meillä on onneksi niin sosiaalinen ja luottavainen kani, että se ei mennyt piiloon potemaan, vaan tuli aamupalaa nauttivan perheen luo ja vasta siinä jähmettyi hiljaa paikoilleen ja kieltäytyi syömästä mitään. Vessalaatikon tarkistettuani totesin, ettei edellispäivän jälkeen ollut ilmestynyt yhtään papanaa eikä pissojakaan. Aloin aavistella suolitukosta,  kun maton hapsut oli viime aikoina viehättäneet kaniherraa kovasti. Kun Romeo sitten vielä alkoi kävellä takaperin, oli kyllä ikävä tunne lähteä töihin. Olin epävarma mitä päivän aikana ehtiikään tapahtua ja näänkö koko karvalasta enää hengissä. Onneksi sain työt järjesteltyä niin, että pystyin lähtemään iltapäiväksi kotiin.

Romeo odotti kotona voipuneena ja liikkumattomana, mutta hengissä sentään. Se ei ollut koko aamupäivän aikana liikkunut minnekään, joten tiesin ettei se ollut juonut eikä syönytkään. Ruiskulla sain väkisin juotettua sille vettä ja sen jälkeen varasinkin ajan lääkäriin. Lääkärin ohjeistuksesta tein seoksen vedessä liotetuista kanin pelleteistä ja persikka-Piltistä ja taas oli ruiskulla töitä. Ohje oli saada 10 ml ravintoa syötettyä hampaiden välistä ennen lääkäriin pääsyä. Yllättävän hyvin se onnistuikin ja Romeokin vaikutti jopa vähän pirteämmältä. Raukka oli jo varmaan ollut ihan kuivunut!

Eläinlääkärissä alkoikin ihmeparantuminen kun päästiin ovesta sisään. Romeo kun sattuu pitämään koirista, niin sehän oli innoissaan odotushuoneen tuoksuista. Meidät kuitenkin ohjattiin potilashuoneeseen odottelemaan, niin jäi koirakavereihin tutustuminen väliin. Huoneessa alkoi touhukas paikkojen tutkiminen ja 5 minuutin odottelun aikana Romeo liikkui enemmän kuin koko päivänä yhteensä. Jännittävän paikan aiheuttama adrenaliini veressä ilmeisesti lievitti kipuakin. Lääkäri oli huvittunut Romeon touhuamisesta ja totesi, että on helppohoitoinen tapaus. Kanit kun on usein niin arkoja, että sairauden ja pelon yhdistelmä aiheuttaa joskus kuoleman kun lääkäri vasta yrittää tutkia :(

Romeo ei kuitenkaan paljon hätkähtänyt, vaikka piikkejä tuikattiin nahkaan kaikkiaan 4 kpl: kipulääkettä, B-vitamiinia, suolen toimintaa vilkastuttavaa lääkettä ja lisäksi nestettä nahan alle iso ruiskullinen. Kotiin saatiin vielä lääkkeitä ja ohje pakkoruokinnan jatkamisesta, mikäli ruoka ei ala maistua.

Nyt on kuitenkin kaikki taas hyvin ja Romeo entisellään. Ruoka maistuu ja vipinää riittää. Maton hapsuihin koskeminen on ankarasti kielletty ja ne onkin koko perheellä armottoman vahtimisen kohteena. Kani saa kyytiä joka kerran, kun suu aukeaa maton lähellä. Tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä!

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Pikkuisen parempi omena-kaurapaistos





Perjantaina töissä höperöidessä sain Oraakkelilta viikonlopulle kehotuksen varautua odottamattomaan. No minähän sitten jäin odottamaan, että tulisi joku kiva ylläri, mutta mitään supermahtavaa ei eteen tupsahtanut. Jotain todella odottamatonta kuitenkin tapahtui: pänttäsin ruotsia 16-vuotiaan kanssa! Sitä en kyllä osannut odottaa, mutta ei osannut kyseinen 16-vuotiaskaan :D Voisihan sitä viikonloppunsa muuhunkin käyttää, kuin opiskeluun vastahakoisen teinin kanssa. Melko haastavaa kyllä, kun teiniä ei kiinnosta koko aihe, eikä varsinkaan äidin kanssa. Loppujen lopuksi se ei ollutkaan niin kamalaa, kuin varmaan molemmat etukäteen pelkäsi. Teini tosin voi olla eri mieltä...

Tällaisesta ruotsi-äiti-opiskelu painajaisesta selviämiseen piti järjestää lapsiparalle jotain lohduketta. Makean mehukas ja pinnalta rapea kaura-omenapaistos on ihan mainio lohturuoka ja sitä paitsi klassikko jo syntyessään. Se maistuu vauvasta vaariin ja jo parikymmentä vuotta sitten eräs vanha tuttu totesi sen olevan hänelle ainoa versio kaurapuurosta, jota pystyy syömään. Mun mielestä paistos on kyllä kaukana kaurapuurosta, mutta mähän tykkäänkin molemmista!

Sen perinteisen version maustan ihan vaan kanelilla ja sokerilla, mutta lisää makua saa vaihtamalla sokerin fariinisokeriin. Tää on kyllä niin helppoa ja hyvää, että pitäisi tehdä useamminkin!

5-6 hapokasta omenaa
2 rkl sokeria
1 tl kanelia

100 g margariinia
3 dl kaurahiutaleita
1 dl fariinisokeria
1tl kanelia

Pilko omenat voideltuun uunivuokaan ja ripottele päälle sokeria ja kanelia. Sulata margariini ja sekoita joukkoon kaurahiutaleet ja fariinisokeri. Lisää kaneli ja sekoita. Levitä seos omanapalojen päälle. Paista 225 asteessa n. 20 munuuttia kunnes pinta saa vähän väriä ja omenat pehmenee. Tarjoa vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.

perjantai 24. elokuuta 2018

Rasvaton omenakakku ja perjantain sekoilut







Hupsista! Nyt voisi todeta, että äiti on vähän väsynyt! Leivoin ohimennen omenakakun - leipäjauhoista, vahingossa :D Yritän tässä nyt sitten puolustautua sillä, että silloin kun oikea käsi vatkasi kakkutaikinaa, oli vasen käsi hämmentämässä omenahillo-kattilaa ja aivot miettimässä mitä omenoista voisikaan huomenna tehdä. Siis multitaskaamista parhaimmillaan, paitsi että lopputulos on mitä sattuu. Omenahillosta tuli kyllä ihan täydellistä. Sekä maku, koostumus että väri osui ihan nappiin!

Mutta se kakku. Tulee mieleen sanonta 'moni kakku päältä kaunis'! Ulkonäössä ei siis ole mitään vikaa, eikä makukaan huono ole, mutta ehkä vähän... erikoinen. Maistuu melkein terveelliseltä. Ehkä se onkin hyvä justiinsa niin.

Tai ehkä tämä on se odottamaton tapahtuma, johon Oraakkeli tänään käski varautua. Niin juuri, Oraakkeli. Meillä on töissä Oraakkeli-niminen kirja, jolta voi kysyä vastauksia pulmiin tai voi siltä kysellä ihan ilman pulmiakin. Kirjassa on pari sataa sivua vastauksia; aina yksi lause yhdellä aukeamalla. Ensin ajatellaan kysymystä ja sitten valitaan kirjasta umpimähkään kohta ja luetaan Oraakkelin tarjoama vastaus. Tänään kysyin Oraakkelilta viikonlopun ennusteen työkavereille. Itselleni Oraakkeli totesi, että "Varaudu odottamattomaan". Nyt sitten odotellaan, että mitä tuleman pitää, vai pitääkö mitään. Arvaatte varmaan, että meillä ei töissä ongelmia ole koskaan, sillä neuvot kiperiin tilanteisiin löytyy aina Oraakkelilta :)

Itse asiassa tämä onneton omenakakku on jopa leipäjauhoista tehtynä sen verran maukas, että pakkohan sitä on uudelleenkin tehdä ihan niistä oikeista jauhoistakin. Laitetaan ohje siis talteen. Reseptin löysi työkaveri tänään jostain lehdestä ja jakoonhan se laitettiin heti. Toivottavasti työkaverit on katsoneet minua tarkemmin mistä purnukasta taikinaan jauhoja lisäilee!

Omenakakku

5-6 omenaa
3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Pinnalle: tomusokeria ja kanelia

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Laita 24 cm irtopohjavuokaan leivinpaperi ja voitele kevyesti sekä paperi että reunat.

Pese omenat, poista kodat ja viipaloi sivuiksi. Laita omenasiivuja vuokaan noin puolilleen.

Vaahdota kulhossa munat ja sokeri. Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita jauhoseos taikinaan varovasti käännellen. Kaada taikina vuokaan omenoiden päälle. Paista ensin uunin alatasolla 29 minuuttia ja sitten keskitasolla 25-30 minuuttia. Jäähdytä.

Kumoa kakku tarjoilualustalle. Siivilöi kakun pintaan tomusokeria ja kanelia.

Huom! Tee yhtä asiaa kerrallaan ja katso mitä sinne taikinaan olet laittamassa :D

Ja hitsi vieköön, teenpä sitten jotain muutakin odottamatonta: osallistun pitkästä aikaa Tainan kukkailotteluun, kun nuo persikkaiset neilikatkin joka kuvassa vilahtaa. Ja varsinkin kun Taina meinaa kukkailottelun lopettaa.

maanantai 20. elokuuta 2018

Omena-tuorepuuro ja elokuinen viikonloppu








Kesäloman päätyttyä nää viikot hurahtaa ohi sellaista vauhtia, ettei oo tosikaan. Taas on tullut päätökseen ihanan lämpöinen elokuun viikko. Ei uskoisi, että kalenteri tosiaan näyttää jo elokuun loppupuolta, niin kesäisiä säät edelleen ovat. Ensi viikosta kai sitten alkaa jo syyssateet saapua, mutta kyllä tällaisen kesän jälkeen sen kestää jo hyvinkin.

Nyt olikin jo toinen viikonloppu peräkkäin, kun vapaat tuntui kestävän normaalia pidempään. Kannattaa näköjään järjestää ohjelmaa perjantai-illaksi, niin viikonloppu tuntuu pidemmältä. Nyt perjantai-ilta vierähti äidin ja siskon kanssa maailmaa parantamassa. Ihan huippua, että vielä pystyi istumaan pihalla pitkälle iltaan. Siinä höpötyksen ohessa kului vähän skumppaakin ja ehdittiin myös omenasadon kimppuun. Tajusin siinä samalla mistä se mun ikuinen ”minä teen itse”-asenne oikein on peräisin. Äiti oli kovasti kiipeämässä puuhun, mutta suostui sitten kuitenkin jäämään maankamaralle, kun pelkäsi että sinne puuhun kivunnut pikkusisko putoaa, ellei tikapuista pidä tiukasti kiinni :)

Perjantain ja lauantain aikana tuli taas poimittua melkein 60 kg omenoita, jotka lauantaina kuskattiin mehustamolle. Sunnuntaina saatiinkin jo hakea valmiit mehut kotiin. Lopputuloksena oli 36 litraa tuoremehua. Aikaisempi mehustettu omenaerä ei ollut ihan yhtä kypsää kuin tämä ja siitä saatu mehu oli aika kirpeää. Nyt mehu oli makeampaa ja tosi pehmeän makuista. Minä tykkään kyllä molemmista, mutta lasten makuun tietty tuo makeampi maistui paremmin.

Kun runsaasta omenasadosta taas tänä vuonna saa nauttia, on niille omenoille keksittävä myös uusia käyttötarkoituksia ennen kuin piirakat ja hillot alkaa tulla korvista. Omenainen tuorepuuro onkin yksi mukavista vaihtoehdoista, kun makeat herkut alkaa kyllästyttää.

Omenainen tuorepuuro (yhdelle)

1,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl maitoa
1 dl maustamatonta jogurttia
0,5 dl omenahilloa
1 omena raastettuna
ripaus suolaa
ripaus kanelia

Kaikki ainekset sekoitetaan yhteen. Laita suljettavaan purkkiin ja nosta yöksi jääkaappiin. Aamulla odottaa valmis puuro, jonka päälle voit vielä lisätä marjoja ja siemeniä maun mukaan. Helppoa ja hyvää!