sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Pikkupakkasessa purolla



 

Ihana päivä! Loistava viikko! Mä olen ollut koko viikon niin täynnä energiaa etten pitkään aikaan. Ehkä se johtuu tekemistäni lupauksista tälle vuodelle. Tai ennemminkin niiden pitämisestä: olen syönyt suklaata ja katsonut Netflixiä IHAN JOKA PÄIVÄ. Ja päässyt aloittamaan jumpat, kun tauolla ollut kuntokeskuksen jäsenyys on taas voimassa. Vaikka ajatus oli aloittaa rauhalliseen tahtiin, näyttää HeiaHeia tämän viikon saldoksi reilut 9 tuntia liikuntaa. Eli oikeasti se energinen olo taitaa johtua siitä liikunnan määrästä, sekä siitä ilosta, että liikunta on taas mahdollista. Liikunnan laadun nyt kuitenkin pidän hyvin rauhallisena näin alkuun ja kuulostelen miten kroppa reagoi.




Pitkän odotuksen jälkeen pieni pakkanenkin saatiin tänne Etelä-Suomeen. Lunta ei ole kuin sentti, mutta pääasia että sitä on. Auringosta ja valkoisesta maisemasta innostuneena käytiin Eemelin kanssa metsäretkellä. Hyvin pienellä, mutta kuitenkin. Kaakaot termarissa ja muutama pipari mukana. Niin pienillä asioilla rakennetaan niitä isoimpia muistoja! Puron vartta kulkiessa nähtiin aika upea luonnon taideteos. Puro pärskii vettä sen varteen kallistuneille oksille ja pakkanen on jäädyttänyt ne ihmeellisiksi puikkomuodotelmiksi. Oli kyllä kaunis näky! Harmi, ettei auringon säteet ihan yltäneet metsän takaa purolle saakka, mutta hienolta näytti näinkin.



sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Uuden vuoden lupauksia



Vuoden vaihtuessa on hyvä hetki tehdä tilinpäätöstä päättyneestä vuodesta ja moni tekee myös lupauksia tulevalle vuodelle. Minäkin niitä joskus tein ja usein vielä kirjasin ne ylös muistutukseksi itselleni. Ei ne lupaukset kirjoitettuna pitäneet yhtään sen paremmin; ennemminkin olivat sitten seuraavan vuoden vaihtuessa ikävä muistutus siitä, että tuotakaan en sitten tehnyt, enkä olisi edes muistanut, ellei se paperilla lukisi. (Niin just, siihen aikaan asiat vielä kirjoitettiin paperille. Kynällä.)

Jos päättyvää vuotta ajattelee, on hyvä etten viime vuoden vaihteessa tiennyt mitä tuleman pitää. Vuosi oli hyvä ja onnellinen, mutta terveyden kannalta jotain ihan muuta. Mutta jos olisin tiennyt kaiken etukäteen, olisin surrut ihan suotta. Nyt olen koko ajan uskonut, että parin viikon päästä kaikki on kunnossa ja mennä porskuttanut samalla uskolla eteenpäin kokonaisen vuoden. Nyt olen kiitollinen siitä, että en vielä tiedä tulevasta vuodesta mitään; luottamus pelkkään hyvään on kokenut kolauksen ja olen valmis ottamaan asiat vastaan silloin kun ne on tullakseen, etukäteen murehtimatta.

Mutta kyllä mä sittenkin edelleen jotain lupaan. Ja nimenomaan lupaan itselleni ja itseäni varten:


1. Syön suklaata silloin kun mieli tekee. Pahaa suklaata en syö, en edes silloin kun mitään muuta ei ole. Enkä varsinkaan syö kohteliaisuudesta, jos ei tee mieli. En suklaata, enkä mitään muutakaan.

2. En opettele sanomaan ei, enkä edes kyllä. Sanon sen, mikä sillä hetkellä tuntuu parhaalta. Joskus se on ei, joskus se on kyllä. Ja joskus se on ehkä ja joskus en vaan oikeasti tiedä. Silloin harkitsen sen aikaa kuin tarvii. Jos juna meni jo, niin ihan sama. Nyt ollaan 2010-luvulla ja uusia junia tulee niin tiheään, ettei niihin kaikkiin edes huvita mennä.

3. En laihduta, enkä lihota. On kyllä sanottu sekä liian laihaksi, että liian lihavaksi, mutta väärässä ovat kaikki. Olen ihan sopiva. Jos housut puristaa, laitan mekon. Jos laihdun tai lihon, niin laitan silloinkin mekon. Tai bikinit. Ne ei purista ainakaan vatsan kohdalta.

4. Katson Netflixiä. Koska mä voin ja välillä se on kivaa. Voin jatkaa samaa sarjaa vaikka 3 kk:n tauon jälkeen ja siellä se on vieläkin. Ei mennyt yhtään jaksoa ohi. How cool is that?! (Älä unohda, että olen se, jonka nuoruudessa kirjoitettiin paperille. Kynällä. Eli jos ei ollut tv:n ääressä oikeana päivänä oikeaan aikaan, ei tiennyt mitä Dallasissa tapahtui. Paitsi jos joku kaveri kertoi.) Jos on maailmaan Netflix luotu, niin siitä on iloittava.

5. Palaan 5 kk:n tauon jälkeen jumppaan. Kun jouduin viime kesänä laittamaan jäsenyyden tauolle, purskahdin itkuun salin infotiskillä pelkästä turhautumisesta. Ja vielä joku kysyy, miksi on erikseen naisten saleja. No siksi, että siellä edes joku saattaa ymmärtää, että joskus asiat vaan itkettää. Menepä itkemään johonkin seka-salille ja koita tulla sitten seuraavalla kerralla ihan normaalisti treenaamaan. No et tule. Vaihdat mieluummin salia. Eli jatkan naisten salilla, koska en tiedä milloin seuraavan kerran itkettää.

Tiedän ettei näitä lupauksia ole ollenkaan vaikea pitää. Mikään niistä ei aiheuta paineita onnistumisesta, vaan kaikista tulee hyvä mieli jo pelkästä ajatuksesta. Sellaisiahan lupausten pitäisi olla, iloa tuottavia! Muuten lupaus alkaa kuulostaa ennemminkin vaatimukselta. Ja kuulkaas: meiltä vaaditaan tässä maailmassa jo muutenkin niin paljon, että ei kannata asettaa itse itselleen vielä lisää paineita. Elämä on juuri niin mukavaa, kuin sen antaa olla <3

Iloa, onnea ja pieniä nautinnon hetkiä vuoteen 2018 toivotellen

Hanna

lauantai 30. joulukuuta 2017

Kevyesti keskellä päivää: linssisosekeitto



Tämän päivän lenkkeily oli kyllä ihan hullun hommaa! Tiet oli niin liukkaita, että hermot meinasi mennä siihen tepsutteluun! Huono kenkävalinta ei auttanut asiaa yhtään. Plussan puolella huitelevat mittarin lukemat sai laittamaan jalkaan goretex-kengät, jotka ei peilikirkkaalla jäällä juuri pitoa tarjonneet. Luulin olevani fiksu, kun käännyin metsäreitille: aiemmin viikolla metsän poluilla oli vielä hyvä kävellä, vaikka muualla oli liukasta. Nyt metsäpolkukin oli muuttunut luistinradaksi ja päädyin kävelemään polun ulkopuolella hangessa. Ei kivaa, kun kengissä oli lyhyet varret. Harmitusta sentään vähän loivensi upea auringonlasku, joka sai taivaan kotimatkalla hehkumaan kultaisena. Upea näky!


Tukevien jouluisten ruokien jälkeen masukin alkoi jo kaivata jotain kevyempää. Vaikka en perinteisistä keitoista erityisemmin välitä, sosekeitot on kuitenkin mun makuun. Jostain lehdestä olin pyhien alla repäissyt irti linssisosekeiton ohjeen. Olen vaan viime päivinä lukenut niin paljon lehtiä, etten enää muista mistä lehdestä tuo edes oli. Noh, hyvää joka tapauksessa. Siis mun mielestä, valitettavasti ei muiden: liikaa juustokuminaa, liikaa kookosmaitoa :) Maistui siis liikaa ei-suomalaiselle. Minulle tämä on kuitenkin taas hyvä vaihtoehto silloin, kun liha ei maistu. Vaikkakin tänään olisi ollut mahdollisuus myös sienikeittoon, suppilovahveroita kun pukkasi maasta edelleen sulissa paikoissa.



torstai 28. joulukuuta 2017

Maistuva makupari: glögi ja peltilihapiirakka




Joulun vietto alkaa olla loppusuoralla. Yksi olennainen joulun aikaan liittyvä asia oli kuitenkin vielä tekemättä. Nimittäin peltilihapiirakka! Se on mulle jouluperinteisiin liittyvä herkku, jota on vuosittain jossain välissä tehtävä. Usein jo ennen joulua, mutta yhtä hyvin se sopii vaikka uuden vuoden illanistujaisiin. Ja tänään pehmentämään loman loppumista!

Mä olen vielä ihan jouluisissa tunnelmissa: istun kynttilän valossa siemailemassa tuoksuvaa glögiä ja maistelemassa vasta uunista nostettua lämmintä lihapiirakkaa. Tänään glögikin on itse tehtyä: ihan vaan siksi, kun on aikaa :) Työpäivän jälkeen on helpompaa lämmittää valmis kaupan glögi, vaikka eipä tuo omenamehusta keitelty kyllä sen työläämpi ole.

Omenaglögiin tarvitsee vain omenamehua, kanelitangon, mausteneilikoita ja kardemumman siemenkotia (vai miksikä niitä sanotaan?). Mehu kiehautetaan, lisätään mausteet ja annetaan hautua 10 minuuttia. Sitten vaan nauttimaan :)

Glögi on kyllä mulle sellainen ikisuosikki, että siitä en luovu vielä pitkään aikaan, oli joulu tai ei! Eli sekä glögi että peltilihapiirakka on molemmat mulle vähän niin kuin ”pakollisia” makuja, joita ilman joulusta jää jotain puuttumaan. Onko muilla samanlaisia jouluun liittyviä makuja, joita vuodesta toiseen kaipaa?  Mitkä on sun lempparit?


keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Matkakuumeen virittelyä

Kuva napattu ekan motellin esitteestä.

Vasta alkuvuodesta olin sitä mieltä, että matka Miamiin oli kerran elämässä kokemus. Sillä asenteella koluttiin viime helmikuussa Miamin ja Orlandon väliä tukka putkella ja joka hetkestä nauttien. Tekemistä oli niin paljon, että Miamin eteläpuolinen Florida jäi kokonaan näkemättä. Ja se Key West jäi sitten pikkuiseen kaihertamaan. Vuoden mittaan kaiherrus on kasvanut ihan hallitsemattomalle tasolle. Ja... Ta-daa! Nyt on sitten lennot varattu ja majoituskin pariksi ekaksi yöksi (Pikkuinen motelli! Oih!) Reittejä ja majapaikkoja tutkaillaan kiivaasti (siis tuo toinen tutkailee, mä vaan katselen maisemakuvia :D).

Mun tyylillä ei omatoimisesta road tripistä tulisi ikinä mitään. Tai ehkä tulisi, mutta en ikimaailmassa jaksaisi paneutua hotellien etsimiseen ja vertailuun tuollaisella innolla kuin Mika. Jos sijainti ja hinta on yhtään kohdillaan, mä sanon vaan joojoo kaikkeen.

Nyt ei matka ole yhtä täyteen ohjelmoitu kuin vuosi sitten (ainakaan vielä). Alustava suunnitelma on lentää Miamiin, vuokrata auto ja lähteä kohti etelää. Muutama motelli on jo varattu ja ekat päivät vietetään Florida Keysin alueella. Mä pelkään krokotiilejä ja alligaattoreita jo nyt ja sanoinkin, etten uskalla enää pimeällä astua motellin ovesta ulos. Edelliseltä reissulta tiedän, että niitä hirmuisia otuksia vilisee ojan pohjat täynnä, enkä halua sellaista lähietäisyydeltä kohdata. Sittenpähän on aikaa iltaisin lukea kirjoja ja kirjoittaa muistiin päivän tapahtumat :)

Nyt on mukavasti aikaa selvitellä etukäteen mitä kaikkea onkaan mahdollista tehdä ja kokea. Kyllä se lomapäivien kalenteri vielä ehtii vähän täydemmäksi muodostua, mutta tällä kertaa aiotaan jättää vähän tilaa myös rentouttavalle ranta-elämälle. Pieni matkakuume alkaa jo kyteä jossain takaraivossa, mutta hautaan sen vielä toistaiseksi. Loman odottaminen on melkein yhtä ihanaa kun itse loma :)

tiistai 26. joulukuuta 2017

Mistä näitä lahjoja oikein tulee?


Siis meillähän on tehty sopimus, että aikuisten kesken ei enää joululahjoja ostella. Näin kaikilla on yksi stressin aihe vähemmän, kun ei tarvi miettiä mitä kellekin lahjaksi hankkia ja sitten vielä juosta ympäri kauppoja niitä haeskelemassa. Kun ei kukaan oikein mitään haluakaan, ja jos haluaa/tarvii, hankkii sen silloin kun on tarvis. Homma toimii. Ainakin melkein...

Yllättäen niitä lahjoja sitten kuitenkin ilmestyy. Niitä vaan kutsutaan nyt tuliaisiksi ja meniäisiksi :D Sallitaan tämä kuitenkin; tuliaiset koostuu vain syömisistä, juomisista ja kukista, joten kenellekään ei kerry tavarakasaa tai paineita siitä lahjan hankinnasta.

Muutaman muunkin lahjan silti tänä vuonna sain. Ihanat pienet poikaseni oli yhteistuumin hankkineet mulle vohveliraudan. Ja kuulemma täysin ilman mitään taka-ajatuksia: ihan vaan siksi, että olivat varmoja että äiti tykkää paistaa vohveleita. Kyse ei siis lainkaan ole siitä, että pojat tykkäisi niitä syödä ;) Motiiveista viis, lahja oli toivottu ja odotan jo innolla sen käyttöön ottoa, kunhan näistä jouluruuista selvitään!


Loput lahjat olikin sitten kosmetiikkaa ja yhtä innokkaasti odotan niidenkin testailua. Yönaamio huulille pääsi kyllä käyttöön jo heti aattoiltana ja tuntuu toimivan. Tein ensin huulille kuorinnan ja levitin naamion sen jälkeen, mutta huulet on sen jälkeen tuntuneet huomattavasti pehmeämmiltä ja rohtumat ja kuollut ihosolukko on poissa. Huulinaamio jää siis heti säännölliseen käyttöön kuivattavien talvikuukausien ajaksi.

Kokeilua odottaa vielä GlamGlown tuotepakkaus, silmänalusnaamiot ja korealaiset kangasnaamiot. Yllättäen huomasin, että myös GlamGlown matte glow -voide on tehty Koreassa, vaikka kuvittelin sitä täysin amerikkalaiseksi tuotesarjaksi. Kummassa nosteessa tuntuu nyt olevan tuo korea-kosmetiikka ja kiva päästä testailemaan aluksi näin lahjojen myötä. Onko muut huomanneet korealaisen kosmetiikan nousua ja onko tietoa mistä tämä buumi oikein johtuu? Onko kukaan tilaillut nettikaupoista korea-kosmetiikkaa ja onko löytynyt mitään omaa suosikkia? Mä olen tosi utelias näiden uusien tuotteiden suhteen :)

maanantai 25. joulukuuta 2017

Jouluhalko ja hiljaiset hetket



”On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin kuuntelen
Ja sanaton on sydämeni kieli.”

Ihana, rauhallinen jouluaatto raksutteli viimeiset minuuttinsa loppuun rakkaan joululaulun tunnelmissa. Perheen miesväki otti päivän päätteeksi mittaa toisistaan pleikkarin ääressä ja sain istua hiljaa omassa rauhassani. Kuinka nautinnollista se voikaan olla! Olen sen verran erakkoluonne, että yksinolo on mulle yhtä tärkeää kuin ruoka ja juoma. Ja varsinkin joulun aikaan kaipaan niitä hiljaisia rauhoittumisen hetkiä.


Tämä  joulu onkin ollut silkkaa rentoutumista. Jo toista joulua meillä oli aikuisten kesken lahjojen ostokielto. Huomaan sen olevan yllättävän vapauttavaa. Lahjojen ostaminen aikuisille aiheuttaa aina enemmän päänvaivaa (kun kaikkea on jo!), kun taas lapsille keksisin vaikka mitä hankittavaa. Kohtuus pidetään kuitenkin siinäkin ja lahjojen määrä lapsillekin vähenee vuosi vuodelta. Meidän pojat tosin on jotenkin ihmeellisen tiedostavia ja osaa ajatella maailmaa paljon avarakatseisemmin kuin minä tuossa iässä. Molemmat pojat on sitä mieltä, että turhaa tavaraa ei saa ostaa, koska niin tuhotaan maapallo. Muutaman harkitun ja täsmällisen toiveen toteuttaminen on ilo itsellekin ja lisäksi muutama lahjakortti bonuksena antaa vielä valinnanvaraa saajallekin.



Lahjojen hankinnan helppouden lisäksi pääsin tänä vuonna istumaan siskon valmiiseen joulupöytään. Olin lupautunut tuomaan jälkiruuan mukanani ja sitä sitten värkkäsinkin lähdön hetkeen saakka. Aaton aikatauluun kun aiheutui yllättävä mutka auringonpaisteen muodossa. Pitkien pimeiden päivien jälkeen upeaa säätä ei malttanut jättää hyödyntämättä ja surutta lähdin ennen joulusaunaa lenkille silläkin uhalla, että jälkiruuan valmistus menee viimesekunneille, niin kuin sitten menikin. Jouluhalko ei ole koskaan kuulunut mun jouluperinteisiin, mutta kun tykästyin piparkakkurahkaan, innostuin myös Arlan halko-reseptistä, jossa suklainen kääretorttu täytetään piparin makuisella rahkalla. Koristeluun en ehtinyt paneutua, kun levittelin viimeiset suklaaganachet tortun päälle juuri kun muu perhe alkoi vetää kenkiä jalkaan lähteäkseen joulun viettoon. Mutta hälläväliä; aurinkoinen lenkki voitti moninverroin tässä asiassa :)

Suklainen kääretorttu toteutetaan kolmessa vaiheessa: pohja, täyte ja kuorrutus. Kaikki vaiheet on kuitenkin helppo toteuttaa. Ja oikeastaan kaikkia kolmea voi soveltaa myös muissa leivonnaisissa.

Pohja:
4 munaa
1 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita vähitellen vaahtoon. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja kaada taikina siihen. Paista 225 asteessa n. 10 minuuttia. Kumoa kypsä pohja toisen leivinpaperin päälle ja irrota paistossa ollut leivinpaperi varovasti, ettei taikinalevy repeä.

Täyte:
2 dl kuohukermaa
2 prk piparkakkurahkaa
1 tl sokeria
Vaahdota kerma ja mausta sokerilla. Vatkaa joukkoon rahka. Levitä täyte jäähtyneen pohjalevyn päälle. Kääri napakalle rullalle. Kääri leivinpaperi rullan ympärille ja nosta jääkaappiin.

Suklaa ganache-kuorrute:
1 dl kuohukermaa
150 g tummaa suklaata
Paloittele suklaa kattilaan. Lisää kerma ja kuumenna sekoittaen kunnes suklaa sulaa. Sekoita tasaiseksi ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Vatkaa kuohkeaksi ja kuorruta.

Jos haluat tehdä kääretortusta halon, leikkaa päädyistä viipaleet ja asettele ne tortun päälle oksan kohdiksi ennen kuorruttamista. Mun "halko" oli sen verran nopeasti kyhätty, että oksan kohdat herätti hilpeää hämmennystä: näytti kuulemma siltä, oli joltain oli tipahtanut tortun viipale ja unohtunut siihen :D Ai muka vai?!?! Ihan hienolta sen oli tarkoitus näyttää ;D