lauantai 29. joulukuuta 2018

Tanssi se ulos!




Hui kauhistus kuinka raskaalta treeni tuntuu, kun on syönyt jouluherkkuja ihan liikaa. Joulun pyhinä liikuntakin jäi vähiin ja oikeastaan koko joulukuu meni liikunnan suhteen löysäillessä. Liikkumaan jaksoin vääntäytyä hädin tuskin kerran viikossa. Uudessa työpaikassa aloittaminen tuntui imevän kaikki mehut. Olin osannut siihen jo etukäteen varautuakin ja päättänyt olla itselleni armollinen. Illat menikin sitten totaalisen väsymyksen vallassa ja sohvan nurkassa lukiessa. Parissa viikossa sain luettua kaksi kirjaa ja kuunneltua loppuun yhden äänikirjan, joka oli ollut kesken jo melkein vuoden, joten hukkaan ei lötköttely-aika sentään mennyt.

Mun on pakko myöntää, että jouluna olen syönyt suklaata ihan liikaa. Jouluruokien suhteen olen sentään jotakuinkin maltillinen, mutta suklaa ja leivonnaiset... Syön kaiken mitä eteen tuodaan ja jos ei tuoda, löydän kyllä itsekin. Nyt kaikki ne syödyt herkut tuntuu pakkaantuneen vyötärölle ja jumittuneen siihen. Olo on kuin täyteen puhalletulla rantapallolla! Kaiken syömisen ja oleilun jälkeen oli ihanaa päästä pyhien päätyttyä zumbatunnille. Mutta voi mitä takkuamista se oli! Ilmeisesti ihohuokosetkin oli joulun aikaan täyttyneet lanttulaatikolla ja suklaalla, kun hiki ei alkanut virrata millään, vaikka tunsin sen kuplivan ja kihisevän aivan pinnan alla. Olotila oli lähestulkoon tukala, mutta tiedän että kerta kerralta helpottaa ja liikunnan ilo vie taas nopeasti mukanaan. Ja zumban jälkeen pukuhuoneessa saatu vertaistuki muilta tunnilla olleilta piristi omaa mieltä: ei ollut joulun jälkeen helppoa muillakaan! Mutta nyt on tarkoitus saada herkut ulos elimistöstä tanssien!



Oma reseptini joulukilojen karistamiseen ja normaalirytmiin pääsemiseen:
1. Juo paljon vettä
2. Syö paljon hedelmiä
3. Valitse itselle mieluisa liikuntamuoto ja aloita tauon jälkeen rauhallisesti

Yleensä olen sitä mieltä, että väkisin ei kannata pakertaa, vaan tekee sitä mistä tykkää, mutta nyt muutin mieltäni. Tiedän, että nautin liikunnasta, joten muutaman tuskaisen kerran kyllä jaksan pusertaa vaikka väkisin, kun tiedän sen olevan tilapäistä. Tammikuun alussa uuden vuoden lupauksia lunastaville liikkujille sanoisinkin, ettei pidä luovuttaa alkuunsa. Jos ei ole liikkunut hetkeen, ekat kerrat ei tule olemaan helppoja, mutta ihan varmasti tulee se päivä, kun liikunta onkin kivaa. Lupaan!


lauantai 8. joulukuuta 2018

Joulunajan glögidrinkki



Mä tunnustaudun suureksi glögifaniksi. Jätän joka talvi yhden glögipullon jemmaan seuraavaa syksyä varten, koska oma glögikauteni alkaa niin aikaisin syksyllä, ettei kaupasta glögiä vielä löydy. Marlin glögitiiviste on osoittautunut parhaaksi jemmapulloksi, koska se säilyy hyvin ja riittää sitten syksyllä useammaksi kerraksi odotellessa, että kauppojen hyllyihin alkaa tulla täytettä.

Vaikka glögissä onkin ihanaa mausteiden lisäksi kuuman juoman tuoma lämpö, olen todennut, että glögi toimii vallan mainiosti myös kylmissä juomissa. No, ainakin skumpan parina. Itsenäisyyspäivänäkin kilistettiin kuohuvalla, jonka maku oli viilattu jouluiseksi lisäämällä tujaus glögiä.
         ..........
Kaada lasiin muutama sentti glögitiivistettä.
Täytä lasi kuohuviinillä.
Koristele juoma jäisillä marjoilla.
Nauti <3
        ...........

Glögidrinkin kaverina maisteltiin mehevää peltilihapiirakkaa, joka meillä myös kuuluu joulunajan perinteisiin. Jostain syystä sitä ei tulee tehtyä juuri muulloin kuin joulukuussa, vaikka se sopisi suolapalaksi mihin aikaan vuodesta tahansa.

Glögidrinkkiin muuten sopi loistavasti J.P. Chenetin marjaisa skumppa, joka löytyi ihan K-marketin hyllystä. Piccolo-pullokin oli juuri sopiva kahteen drinkkiin, mutta isommalle seurueelle löytyy sitten isompikin pullo. Tällä kelpaa kilistellä vielä pikkujoulut tai miksei vaikka aattoiltanakin.

Ihanaa viikonlopun aloitusta <3

perjantai 7. joulukuuta 2018

Luopumisen ilosta ja itsenäisyydestä



Yleensä puhutaan luopumisen tuskasta, mutta luopumisesta voi tuntea myös iloa ja helpotusta. Silloin tajuaa luopuvansa oikeaan aikaan ja oikeista asioista. Kerroinkin jo aiemmin, että irtisanouduin todella pitkästä työsuhteesta paikassa, jossa olen viettänyt yli puolet elämästäni. Odotin joka päivä, että iskee joku viime hetken paniikki ja haluaisin perua koko jutun, mutta ei iskenyt. Kuitenkin nyt jo ikävöin ihania työkavereita, joiden päivittäisestä seurasta joudun luopumaan. Ihmisistä luopuminen on se ainoa asia, joka kuristaa kurkkua ja saa kyyneleet kihoamaan silmiin. Tulen saamaan vieroitusoireita, kun rakkaat höpötyskaverit eivät enää ole siinä ympärillä ja uusien asioiden lisäksi pitää opetella uusia ihmisiä. Apua!

Silti sisäinen pakko ajoi pois vanhasta. Viimeiset viikot oli täynnä odotusta, että rutistus olisi jo ohi. Niin monena päivänä lähdin aamulla töihin iloisin mielin, mutta toimistolla jo ensimmäisellä porrasaskelmalla tunsin olevani ihan väärässä paikassa. Kuulin väärät askeleet ja väärät äänet ja halusin... Jotain ihan muuta. Pitkään odotin sen tunteen menevän ohi, mutta lopulta ymmärsin lopettaa odottamisen ja toimia itse. Pelkäsin, että jos vielä odotan, oma paha oloni tarttuu myös muihin ja sitä kelkkaa on vaikea kääntää. Marina ja pessimismi leviävät helposti epidemiaksi, joka lopulta valtaa koko työyhteisön. Ainoa, mitä lopulta voin muuttaa, on minä itse. Ja kun sen muutoksen tarpeen huomaa, kannattaa toimia. Toivon, että lähtöni tuo muillekin pelkkää hyvää ja avaa uusia ovia niitä kaipaaville. Tyhjällä tilalla on tapana täyttyä ja joku muu on ansainnut täyttää minun paikkani.



Vaikka tunnen iloa ja helpotusta, päällimmäisenä on kiitollisuus huippuja työkavereita kohtaan, joilta olen saanut tukea ja apua AINA, tilanteesta riippumatta. Tukea on tullut välillä yllättäviltäkin tahoilta ja se on tuntunut ihan sairaan hyvältä ja saanut luottamaan työyhteisön lojaaliuteen ja puurtamaan läpi vaikka mistä. Viimeisen viikon aikana mua on halattu niin paljon, että niistä halauksista saadulla lämmöllä jaksaa pitkään. Ja kun katse osuu saamiini lahjoihin, en voi olla hymyilemättä. Ne hassut :)

Viimeisen työpäivän jälkeen tunteet oli pinnassa. Sanoin itsenäisyyspäivän aamuna miehelle, että tänään sitten itkettää. Kun hän ihmetteli, että ai mikä, niin aloin luetella asioita, jotka oli jo siihen mennessä saaneet kyyneleet silmiin: aurinko nousi ja taivas oli punainen, ruusupensaan lehdille oli jäätynyt pisaroita ja näin naapurin lipputangossa suomenlipun. Miestä nauratti mun itkun aiheet, enkä ihmettele. Mutta juuri siksi kerroinkin, että itkettää, tiesipähän varoa :D

Nyt tuntuu hyvältä. Nyt tuntuu itsenäiseltä. Voi olla, että vielä joskus lähteminen kaduttaa, mutta jääminen olisi kaduttanut liian usein ja liian paljon. Illalla kohotin maljan Suomen itsenäisyyden lisäksi myös itselleni. Tämän maan itsenäisyys on antanut myös kansalaisille vapauden itsenäisiin päätöksiin. Ei unohdeta, ettei se ole itsestään selvää, vaan asia, josta on syytä olla kiitollinen <3

lauantai 1. joulukuuta 2018

Joulutus: helppo saaristolaisleipä




Saaristolaisleipä on yksi parhaista leivistä, jonka tiedän. Voi kuinka monesti olenkaan ajatellut, että pitäisi leipoa sitä itse, mutta tekemättä on syystä tai toisesta jäänyt. Tähän saakka! Viimein sain maltaat ostettua ja pääsin leipomishommiin. Ja lopputulos oli niin hyvä, ettei tämä taatusti jäänyt viimeiseksi kerraksi! Leivoin 2 leipää, jotka riitti mukavasti koko viikon, kun makukin vain paranee muutaman päivän säilytyksen myötä. Vaikka leipoessa ajattelin, että kokeilen vielä ennen joulua  muutamaa erilaista reseptiä, en sittenkään taida nyt muita ohjeita kokeilla, koska tällä ohjeella leivästä tuli niin hyvää. Voin vain kuvitella miltä siirappinen leipä maistuukaan joulupöydässä mädin seuralaisena. Tämä leipä ehdottomasti jatkoon!


Saaristolaisleipä (2kpl)
7 dl piimää
50 g hiivaa
2 dl Tuoppi kaljamaltaita
1,5 dl siirappia
1 dl fariinisokeria
2 tl suolaa
1 dl kaurahiutaleita
3 dl ruisjauhoja
6 dl vehnäjauhoja

Voiteluun: 0,5 dl kahvia ja 0,5 dl siirappia

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva siihen. Lisää maltaat ja sekoita. Lisää siirappi, sokeri ja suola ja sekoita hyvin. Lisää kaurahiutaleet sekä ruis- ja vehnäjauhot ja alusta taikinaksi.

Kohota taikinaa lämpimässä paikassa liinalla peitettynä n. 1,5 tuntia. Voitele 2 pitkulaista leipävuokaa (myös kartonkiset käy hyvin). Jaa taikina vuokiin.

Paista 175 asteisen uunin alaosassa 1 tunti 20 minuuttia. Valele leipien pinta lämpimällä kahvi-siirappiseoksella ja jatka paistamista vielä 40 minuuttia.


keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Pieni pipari-postaus: Annas lakrits




Mikäs sen paremmin sopisi näihin pimeisiin iltoihin ja lähestyvään joulunalusaikaan kuin PIPARKAKUT! Rakastan kotitekoisia joulupipareita ja niitä tulee joulun alla leivottua useampaankin kertaan, eikä kaupan pipareihin ole juurikaan tarvinut turvautua. Nyt tarrasin kuitenkin kaupassa piparipakettiin kiinni salamaakin nopeammin. Pakkauksessa nimittäin luki 'lakrits, limited edition'. Ja kyllä todellakin: Annas piparkakkuihin on lisätty hiukan lakritsia ja anista ja ai että mä tykkään! Lakritsia vaan saisi olla vähän enemmän :)

Mä en juurikaan syö muita karkkeja kuin suklaata ja salmiakkia, mutta jos joku muu kuin lakritsi maistuu lakritsilta, en voi vastustaa kiusausta... Ja ihan parasta on, että lakritsilisä on juuri Annas pipareissa, koska ne on muutenkin parhaita: ihanan ohuita ja sopivan mausteisia. Sellaisista paksuista pipareista en tykkää ollenkaan, joten jos nyt pipareita edes ostan, on valinta ehdottomasti Annas! Nyt ei melkein tarvitsisi itse pipareita leipoakaan, mutta kun on kuitenkin pakko. Joulupipareiden leipominen lasten kanssa on meidän perheessä niin tärkeä traditio, että siitä ei ihan kepein perustein luovuta <3 Mutta lakritsilla maustetut, ne haen kaupan hyllystä!


maanantai 19. marraskuuta 2018

Kosmetiikka-joulukalenteri... miehelle!



Hupsis, luulin ettei meillä hankita joulukalenteria muuta kuin nuorimmaiselle pojalle, mutta toisin kävi. Lauantaina oltiin Mikan kanssa hoitamassa muutamat pakolliset shoppailut ja ohimennen poikettiin myös Emotioniin, jossa oli kanta-asiakaspäivät. Ihminen kun on luonnostaan utelias, kävin tutkimassa erilaisia kosmetiikkakalentereita. Mika olisi ostanut mulle lahjaksi jonkun niistä, mutta mun linja piti edelleen: en halua turhia purnukoita laatikon pohjalle pyörimään, joten esitin kainon toiveen teekalenterista, tee kun tulee varmasti käyttöön. Sain toiveeni toteutettua, mutta löysin myös jotain muuta: kosmetiikkakalenterin miehille! Mikan laatikossa pyörivät purnukat mua ei haittaa, joten ostin kalenterin lahjaksi. Kalenteri sisältää monenlaisia tuotteita miehelle: after shavea, suihkusaippuaa, body lotionia, kynsiviiloja, kylpykuulia ja vaikka mitä. Toivotaan, että luukkujen avaaminen tuottaa iloa :)


Muutenkin joulun lähestymisen tuntee jo joka solulla. Tuo ihana mies kantaa mulle viikottain joululehtiä ja muiden lehtien joulunumeroita. Niiden selailu on ollut omiaan lietsomaan joulutunnelman valloilleen ihan ennen aikojaan, mutta enää en edes yritä pyristellä vastaan. Joulu on kerran vuodessa vaan, eli ihan liian harvoin, niin nautitaan sitten pitkän kaavan kautta <3

lauantai 17. marraskuuta 2018

Hyi mikä smoothie: avokadomokka



Voi miten hyvältä avokadomokka-smoothie mun mielestä kuulostikaan! Mä tykkään kaikista sen ainesosista, mutta niin se vaan on, että kaikki hyvätkään asiat ei sovi yhteen. (Tämä pätee muuten sekä ruuanlaitossa että ihmissuhteissa.) Sen lisäksi, että pääsin sekoittamaan lempiainesosiani, se kuulosti vielä niin terveelliseltäkin, että olo koheni jo ajatellessa sen nauttimista aamupalaksi. Vaan ei auta: todettava on, että en tee toista kertaa. Vähän irvistellen join annokseni ja kyllä se joka kulauksella maistui vähän paremmalta, mutta ei tarpeeksi.

Olen ihan varma, että jonkun makuun tämä kuitenkin maistuu hyvältä, joku toinen ei välitä mausta koska sehän on terveellistä ja joku kokeilee ihan pelkkää uteliaisuuttaan. Niin, että go for it, jos uskallat :)

Avokadomokkasmoothie yhdelle

1 pieni avokado
1 dl kahvia (kylmänä)
1 dl mantelimaitoa
1 tl vaahterasiirappia

Valmista kahvi ja jäähdytä. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surauta sileäksi. Onnea matkaan!

perjantai 16. marraskuuta 2018

Kollageenilisät kokeilussa


Apua, mä rypistyn! Sellaisen havainnon tein edellisenä syntymäpäivänä. Onhan niitä ryppyjä kertynyt jo vuosien ajan, mutta alkoi tuntua, että nyt niitä ilmaantui kiihtyvällä tahdilla. Tai sitten syntymäpäivä aiheutti normaalia tarkemman peilikuvan syynäyksen. Ja varmaan aiheuttikin, kun jostain sain päähäni, että puoliväli oli nyt tässä ja matka kohti loppua on alkanut. Jep, todella mieltä ylentäviä ajatuksia!

Kollageenin käyttö ihon hoidossa on ollut pinnalla jo pitkään ja ryppyjen pelästyttämänä tartuin tähänkin oljenkorteen. Ryppyjen siliämiseen en uskonut alkuunkaan, mutta niiden hidastaminen on tässä vaiheessa elämää ihan paikallaan. Lisäksi ihoni kuivuu talvisin koppuraksi, niin toivoin kollageenin tarjoavan apua siihenkin.

No kuinka kävi? Ensin käytin Puhdas+ kollageenikapseleita ja sitten Puhdas+Beautya. Kapselit ajattelin helpoimmaksi itselleni: ei sekoittelua tai mittailua, kapseli vain suuhun, huikka vettä ja homma on hoidettu. Rypyissä en huomannut siliämistä, mutta enhän sitä odottanutkaan. Iho tuntui kuitenkin kosteutulta ja muutenkin hyvinvoivalta. Ihohuokosetkin näyttivät aiempaa pienemmiltä.

I love me -messuilla sitten pongasin hyvän tarjouksen kollageenijauheesta. Jauhe kiinnosti siksi, että olin jostain lukenut sen nesteeseen sekoitettuna imeytyvän nopeammin ja tehokkaammin. Totuutta en tiedä, mutta aina voi kokeilla! Skingain on lisäksi pakattu annospusseihin, joten mittaamisen olen onnistunut välttämään edelleen. Tulokset on olleet ihan positiivisia. Iho on hyvässä kunnossa ja tuntuu, että hiukset ja kynnet kasvaa huimaa vauhtia ja uskon sen olevan kollageenin vaikutusta. Rypyt ei edelleenkään ole kadonneet, mutta hyvinvoivalla ja kosteutetulka iholla ne ei näytä niin syviltä kuin kuivalla iholla. Vähän harmittaa, etten käynyt ihoanalyysissä ennen kollageenilisän aloittamista, jotta nyt olisi muutakin näyttöä kuin peilikuva ja 'musta tuntuu' kertomus. Yksi ystäväni niitä tekee ja monesti on puhuttu, että menisin analyysiin, mutta aina se on jäänyt.

Nyt kun olen kokeillut useampaa kollageenivalmistetta, alan kallistua jauheen puoleen. Seuraavana ostoslistalla on Puhdas+ jauheena. Puhdas+ tuotteet on kotimaisia ja itse annosteltavan jauheen hinta jää huomattavasti Skingainin annospusseja edullisemmaksi.

Kollageenista kun olen viime aikoina paljon lueskellut, on pakko todeta, että ravintolisän lisäksi ihosta ja sen omasta kollageenin tuotannosta kannattaa huolehtia välttämällä sokeria ja tupakkaa ja varmistamalla C-vitamiinin saanti. Sokeri taitaa olla se kaikista pahin vihollinen ihon omalle kollageenille, mutta ainakin mun on sitä vaikea vastustaa varsinkin tähän pimeään vuodenaikaan. Luin kuitenkin, että kollageeni saattaa hillitä myös makeanhimoa, joten siinäpä onkin lisäsyy jatkaa kollageenin nauttimista säännöllisesti!

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Flunssapotilaan pyjamamietteitä

Täällä kärvistellään flunssan kourissa, tänään onneksi jo vähän paremmin voivana. Eilinen meni niin kovassa päänsäryssä, ettei edes lukemisesta tullut mitään. Tänäänkin nousin sängystä vasta puolilta päivin nälän pakottamana, mutta nyt jo sentään viihdykkeenä pystyi lukemaan kirjaa. Kipeä kurkku, kuuma inkivääritee ja sarjamurhien aalto; kyllä niillä yhden keskiviikon selättää.

Kun kerran sairaana ollaan, niin yllätys yllätys, en ole pukeutunut pariin päivään, vaan raahustanut yöt ja päivät läpeensä samassa yöpaidassa. Siitä se ajatus sitten lähti vaeltelemaan yöasuihin ja pinnalla olevaan pyjamamuotiin (vai joko se muoti meni). Oikeasti mun yöpaita on Neulomon tunika/mekko, josta aiheutui hilpeyttä taannoisella Tallinnan matkalla. Eemeli pongasi laivan puffet-ravintolassa erään naisen pukeutuneena kyseiseen mekkoon ja ilmoitti tietenkin heti, että joku on ravintolassa mun yöpaita päällä :)

Gigi Hadid ja Kate Moss  juhlavissa pyjamalookeissaan

Victoria Beckham, Gigi Hadid ja Rihanna hallitsee myös arkisemman pyjamalookin.
(Olikohan Gigi käskenyt turvamiehen laittamaan tuon sairaalapaidan päälle?)

Kuluneen vuoden pyjamamuoti on vähän hämmentänyt mieltä. Siis toki tykkään flanellisista, silkkisistä ja satiinisista pyjamista, mutta en niin paljon, että ulkosalla pyjamassa näyttäytyisin. (No ehkä postilaatikolla, mutta silloinkin toivoisin ettei ihan koko naapurusto olisi liikkeellä samaan aikaan.) Mutta jos maailmantähtien ja trendinenien asukuvia on uskominen, on pyjama mitä loistavin shoppailu- ja biletysasu. Biletyksestä mieleen juolahtikin, ettei mulla ole hajuakaan mitä ensi viikon pikkujouluihin pukisin ja ryhdyin oitis tutkimaan verkkokauppojen pyjamatarjontaa. Ja kyllä, kuumeella oli ehdottomasti osuutta asiaan!



Aikani pyjamatarjontaa tutkailtuani mä aloin ihan innostua! En nyt sentään pikkujouluasua löytänyt, mutta saatanpa tilata uuden pyjaman ihan vaan koti-iltoja varten. Mun mielikuvat pyjamasta ajautuu väistämättä lapsuuden jouluihin, jolloin joulupäivä saatettiin hengata yöpuvuissa koko perhe. Lautapelejä, kuusentuoksua, jouluherkkuja ja leppoisaa yhdessä oloa. (Nonni, nyt mun ON saatava uusi pyjama, jotta voin viettää joulukuun koti-illat se päällä!) Vaikka olisi kyllä hauskaa kokeilla työkaverien reaktio, jos lähtisin sellaisessa töihin. En ole ihan varma mihin tilanne päätyisi: ehkä "hetkeksi lepäämään", mutta olisiko silläkään enää tässä vaiheessa väliä, kun työpaikassa on jäljellä muutama hassu viikko.



Kyllä tämä yöpukuhomma toimii siis kumpaankin suuntaan. Päivävaatteeksi tarkoitettuja asuja voi käyttää yöpukuna, jos se on tarpeeksi mukava ja pyjamaa voi käyttää päivävaatteena, jos se on tarpeeksi... Ööööh... Cool? No okei, jotkut voi käyttää, jos on itse tarpeeksi upea. Mä en voi käyttää, koska vaikka se pyjama olisi miten upea, sijainti ratkaisee: sekä ruokakaupassa, että yökerhossa näyttäisin ihan vaan osastolta karanneelta, eikä upeudesta olisi tietoakaan. Täytyy siis keksiä pikkujouluihin joku muu ratkaisu.

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Hyggeilyä ja joulumieltä



Luin alkusyksystä kirjan hyggeilyn syvimmästä olemuksesta ja muutenkin olen lueskellut paljon aiheesta. Mun mielestä onnellisuus on kiinnostavaa ja on siistiä, että onnellisuutta ja siihen johtavia asioita tutkitaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että onni on asennekysymys, mutta tanskalaisen Happines Research Instituutin johtajan Meik Wikingin kirjan luettuani uskon siihen entistäkin enemmän. Tanskalaiset on jo vuosia johtaneet maailman onnellisuustilastoja ja uskon vahvasti sen johtuvan asenteesta. Melkein kaikki asiat, joilla tanskalaiset onnellisuuttaan tai onnettomuuttaan tutkimuksissa perustelevat, ovat Suomessa ihan samoin. Paitsi hygge.

Suomesta ei löydy hygge-sanalle käännöstä, mutta väitän, että käytännössä sen tunnelma on hyvin lähellä sitä, mitä meillä kutsutaan joulumieleksi. Tanskalaiset vain hyggeilevät läpi vuoden ja iltojen pimetessä kiihtyvällä tahdilla läpi syksyn ja kolean talven. Kyselytutkimuksen mukaan tanskalaisten mielestä parasta hyggeaikaa on loka-joulukuu. Meillä joulumieli ja hyvä tahto keskittyy muutamaan viikkoon joulun alla, siis kovin lyhyeen ajanjaksoon.




Meillä ei saa jouluilla liian aikaisin tai saa paheksuntaa osakseen. Vielä marraskuussa puhistaan yhdessä, että joko jossain on mainittu j-sana ja ei kai nyt koristeita vielä voi missään olla ja miten tämä nyt joka vuosi voi alkaa aikaisemmin. Jouluvalojen laittaminen epäilyttää ja kynttilöiden polttelijatkin on vähän arveluttavia.

Pöh, sanon minä! Mihin muuhunkaan marraskuu olisi tarkoitettu kuin elämästä nauttimiseen ja sielun viihdyttämiseen! Ellei sille parempaa sanaa ole kuin hyggeily, niin käytetään sitten sitä eikä sotketa joulua tähän juttuun ollenkaan. Ei sanan lainaaminen tanskalaisia harmita, ovat vaan ylpeitä, jos hygge leviää <3

Kun puut alkaa lehdettöminä näyttää osteoporoosin vaivaamilta luurangoilta ja ulkona sataa tihuttaa pahimmillaan viidettä viikkoa putkeen, voi hyvällä omallatunnolla viettää aikaa sisätiloissa. Silloin elämä on parhaimmillaan lämpöiseen sohvan nurkkaan käpertymistä villasukat jalassa kynttilöiden lepattaessa lämmintä hehkuaan. Joku nauttii kirjoista, toinen leffoista, kolmas käsitöistä. Seuraksi voi ottaa mukillisen glögiä tai lasillisen lempijuomaa. Tuijotella tulta ja antaa ajatusten vaeltaa päämäärättömästi. Rapsutella lemmikkiä, ottaa rakkaimmat lähelle ja antaa onnen tulla. Mä niin aion ottaa ilon irti loppuvuoden pimeistä päivistä!

lauantai 10. marraskuuta 2018

Pehmeää oranssia: Erica sparsa Orange Savannah



Onhan siitä jo hetki ehtinyt vierähtää, kun vaihdoin kotipihan ruukkuihin syksyisempää ilmettä kesäkukkien vedellessä viimeisiään. Nyt kun lehdet on tippuneet puista, pihan pienet väriläiskät huomaa jotenkin uudella tavalla. Tämän sumuisen harmauden keskellä ne pääseekin paremmin oikeuksiinsa ja katse hakeutuu väkisinkin sinne, missä pilkottaa edes vähän väriä.



Kukkia ostaessani ihastuin kovasti Ericaan, jonka nimilapussa luki Orange Savannah. Kukkien väri taipuu pehmeästi oranssiin, mutta pohjalla sykkii kuitenkin se perinteinen purppurainen Erica. Murretut värit on kauniin lämpimiä ja luonnollisia. Minä kun en niistä värjätyistä kanervista oikein innostu, vaikka toki niillekin varmasti paikkansa on.


Ihaillessani kukkien kaunista väriä siinä istuttamisen lomassa mieleeni tuli vanha taulu, joka meillä oli vuosia sitten lastenhuoneessa. Hempeästi oranssiin taittava värimaailma on niin samanlainen, että taulu piti käydä kaivamassa esiin. Ja kyllä: ihan samaa maata ovat!

Lempeää marraskuun viikonloppua!

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Nyt on lähtö


Niin kuin jo totesinkin, niin takana on aikamoinen viikko! Niin hektisiä päiviä, että ihan päässä pyörii. Tein viikko sitten ratkaisun, joka aiheuttaa melkoisen elämänmuutoksen. Itse ratkaisu oli lopulta helppo, mutta siitä kertominen niille, joita se koskettaa... Huh! Viime viikonloppu meni valvoessa ja maanantaina tuntui, että sydän räjähtää ulos rinnasta ellen nyt pääse kakaisemaan päätöstäni kaikille. Pudotin siis töissä pommin viikon alkajaisiksi ja oma olo helpottui saman tien. Irtisanouduin työstäni 22 vuoden jälkeen.

Moni varmaan ajattelee, ettei siinä mitään pommia pitäisi olla: ihmisiä vaihtuu työpaikoilla jatkuvasti. Näin pitkän työsuhteen aikana on kuitenkin muuttunut vähän niin kuin vakiokalustoksi ja itsestäänselvyydeksi, että on aina paikalla ja tietää ja muistaa kaiken sen reilun 20 vuoden varrelta. Osalle lähtöni tuli siis totaalisena yllätyksenä, mutta sitten on se osa, joka oli osannut odottaa ja totesi tämän olleen vain ajan kysymys.



Itse olen hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalta hirveän helpottunut ja onnellinen, toisaalta haikea ja myös jännittynyt uuden edessä. Mutta tiedättekö mitä: musta on ihanaa aloittaa nollasta! Kaiken tietämisen, osaamisen, pystymisen ja ratkaisemisen jälkeen on ihanaa tietää, että seuraavat kuukaudet saan ihan hyvällä omalla tunnolla olla tietämättä juuri mitään. Miten vapauttava ajatus!

Vaikka uusi työpaikka on tiedossa, en yhtään tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta se on osa tämän hetkistä iloa. Nyt todella tuntuu, että hyppään suoraan syvään veteen tietämättä osaanko edes uida. Olen saanut lohtua ajatuksesta, että voinhan sitten soutaa ja uimistakin voi harjoitella ellei heti suju :)


Ihmettelijöitä on riittänyt niin työssä kuin sen ulkopuolella ja hetkittäin se ihmettely on saanut omankin varmuuden päätöksen järkevyydestä horjumaan. Justhan mut vasta ylennettiin ja projekteja on kesken useampia kuin kahdessa kädessä sormia. Mutta silti. Tuntuu, että tukehdun jos vielä jään. On tullut aika. Lähdön aika.

lauantai 3. marraskuuta 2018

Hetki hyggeilyä - maistuva mantelilatte



Viime viikot on olleet lomasta huolimatta sellaista matalalentoa, että hyvällä omalla tunnolla annoin itselleni viikonlopuksi luvan leppoisaan oleiluun. Ja mullehan oleilu tarkoittaa leipomista! Olin luvannut paikata Eemelin Halloween-diskosta jääneen mokkapala-vajauksen viikonloppuna ja se lupaus on nyt täytetty. Tänä vuonna Halloween meni meiltä ilman juhlimisia, mutta kotia on sentään vähän koristeltu. Niinpä mokkapalatkin sai pintaansa oranssit koristeet.



Itseäni hemmottelin siinä sivussa mantelilattella ja kasvonaamiolla. Tallinnassa käydessä ostin useammankin kangasnaamion, kun niitä sai laivan marketista 3 kahden hinnalla ja nyt käyttöön pääsi It's skinin kollageenia sisältävä naamio. Ja kuinkas sattuikin, oranssissa kääreessä sekin :) Taitaa olla näinä päivänä pinnalla tuo oranssi, vaikka luonto on upean värihehkunsa jo karistanut.



Mantelilatte oli kyllä niin hyvää, että pitää taas ihmetellä miksi niin harvoin tulee kotona kahvihetkiin sen enempää panostettua. Teen lattea tai muita erikoiskahveja oikeastaan vain yksin ollessani, mutta nyt taas muistan tehdä useammin ja ehkä jopa tarjota muillekin.

Mantelilatteen tarvitset kahvia, mantelimaitoa, vaahterasiirappia ja kanelia. Keitä tummapaahtoinen kahvi. Lirauta lasin pohjalle vajaa 1 tl vaahterasiirappia (tai enemmän jos pidät makeasta). Kuumenna mikrossa 1 dl mantelimaitoa. Kaada puolet kuumasta maidosta lasiin siirapin päälle ja vaahdota loput. Kaada lasiin kahvi ja viimeisenä vaahdotettu maito. Ripottele pinnalle kanelia ja nauti!