sunnuntai 27. elokuuta 2017

KokoNainen, minäkö?

"...ja siihen sinä olet lupautunut malliksi. Iso kiitos!"

-Mitääääh! Malliksi? En ole luvannut! Mitä mitä MITÄ?!?!

Harvoin tulee vastattua sähköpostiin ääneen huutamalla, mutta kerta se on ensimmäinenkin😄 Sana "malli" aiheutti välittömästi kauhua ja hermostunutta sähköpostin pläräämistä, että mihin ihmeeseen mä suostuinkaan, kun omasta mielestäni lupasin vaan laittaa mekon päälle ja vastata pariin kysymykseen. No, samasta asiasta oli kyse, mun ajatus malleilusta oli vaan niin pikkusievä ja sliipattu, että siihen kuvaan en saanut itseäni mahtumaan millään.


Hommahan lähti liikkeelle enneagrammista, siis siitä persoonallisuustyyppien luokittelusta yhdeksään eri päätyyppiin. Olen törmännyt aiheeseen muutaman kerran aiemminkin ja pidin sitä tosi kiinnostavana. Kun Vaatepuusta sitten tuli viesti, jossa pyydettiin tekemään testi, määrittelemään oma tyyppinsä ja tulemaan KokoNainen tapahtumaan kertomaan lyhyesti omasta persoonallisuustyypistään, innostuin heti! Mutta se oman 6-tyyppini epäileväinen ja pohdiskeleva puoli puski pintaan, enkä ilmoittautunut. Ja niin kävi varmaan kaikille muillekin 6-tyypeille, koska kukaan meistä ei ilmoittautunut. Koska kaikkeahan voi sattua ja onkohan se nyt ollenkaan viisasta kuitenkaan ja mitäs jos sittenkin...😄


Vasta toisella kyselykierroksella vastasin ja eilen oli aika lunastaa lupaus Studio 123:n estradilla. Yleensä pidän kauhistuttavana yleisön eteen joutumista, mutta eilen en jännittänyt yhtään. Ensinnäkin on helppo olla, kun päällä on upea vaate: eilen se oli Vaatepuusta lainattu Katri Niskasen petrolin sininen shoulder dress. (Kuvassa en siis tosiaankaan ole minä! Kuva on napattu netistä, kun en niissä tohinoissa ehtinyt saada itsestäni yhtään kuvaa ja mekko kyllä ansaitsee päästä näytille. Täälläkin!) Toiseksi rinnalla oli kahdeksan ihanaa naista ihan samassa veneessä❤️. Ja kolmanneksi aihe oli niin mielenkiintoinen ja Sari Hämäläinen kouluttajana niin hauska, rento ja mukaansatempaava, etten ehtinyt edes ajatella olevani jotenkin esiintymässä. Eli todellakin vedin vaan mekon päälle ja vastasin kun kysyttiin 😂


KokoNainen luennon aikana saatiin tietoa itsetuntemuksesta ja opittiin ymmärtämään toisten ihmisten täysin erilaisia lähestymistapoja asioihin. Samalla nähtiin kotimaisia design-vaatteita meidän tavallisten käyttäjien päällä ja kuultiin mitä erilaisempia syitä siihen, miksi vaatelainaamon jäsenyys on niin siistiä❤️ Ja lopuksi vielä ihana elokuvaelämys: Ranskalaista häähumua. Jos jollain on näkemättä, suosittelen katsomaan. Mun mielestä parhaita leffoja on ne, jotka saa nauramaan ääneen ja tirauttamaan  muutaman kyyneleen. Tämä teki molemmat! Ihana hyvänmielen elokuva!

Lähiaikoina pääsen aloittamaan myös Sarin Toimiva arki - itsensä johtamisen verkkovalmennuksen. Odotan mielenkinnolla!

10 kommenttia:

  1. Hienoa, että uskaltauduit! Sait varmasti kunnon annoksen itsetuntoa ja unohtumattoman kokemuksen!
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva päivä ja olen tyytyväinen, että osallistuin😊

      Poista
  2. Mahtavaa, IhaNainen rohkea upea sinä ♥ Sulle on sopineet kyllä kaikki mekot jotka olen nähnyt, Vaatepuu on kyllä oiva paikka löytää makeita desing jutskia. Muutenkin tuo tapahtuma varmaan kiva kokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva kokemus ja Vaatepuu tosiaan on huippu mahdollisuus kokeilla kaikenlaista, mitä en varmasti tulisi muuten hankkineeksi❤️

      Poista
  3. Hyvä hyvä!!! Hienosti toimittu!

    Pakko oli kokeilla testi ja sain tulokseksi 8 :) Tosin oli vain pisteen ero tyyppeihin 6,7 ja 9 joissa sama pistemäärä :D

    Mielessä oli, että olen tainnut tehdä ko. testin joskus aikaismminkin...

    Mukavia uusia hetkiä tulevaan viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olin tehnyt saman testin aiemminkin ja oli tosi mielenkiintoista perehtyä asiaan vähän lisää. Ihmisten erilaisuus on kiinnostavaa! Kivaa viikkoa😊

      Poista
  4. Ihanaan tilaisuuteen olet osallistunut <3 huippumalli ainesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilaisuus oli tosi kiva, mutta malliainesta mussa ei taida siltikään olla😂

      Poista
  5. Waude, ja ymmärrän arkailun ja epäilyn, mutta hei voitit itsesi, menit ja nautit, huippua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsensä voittamisesta saa huippufiiliksen! Ja uusista kokemuksista❤️ Joskus kannattaa heittäytyä vaikka epäilyttää. Kivaa viikkoa Tiia!

      Poista