lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kukkia ja cookieita


Lauantai! Ihan parasta! Tällä viikolla siivosin jo torstaina ihan vaan siksi, että viikonloppuna olisi kaikki mahdollisuudet rentoutumiseen. Eli pääsin aloittamaan vapaapäivät perjantaina siistissä kodissa!


Loistavaan lauantaihin kuuluu mun lempiasioita: kukkia, leipomista ja joogaa. Ja kaikki niistä on tänään toteutettu :) Vaaleanpunaiset leinikit on tänä keväänä päässeet mun suosikkikukkien listalle. Ne on niin suloisia ja keväisiä.





Heräsin aamulla jo valmiiksi innoissani edessä olevasta joogatunnista. Nykyisen opettajan myötä jooga ei ole enää pelkkää liikuntaa, vaan olen innostunut maailmoja syleilevästä joogafilosofiasta. Siinä on jotain niin kaunista ja lämmintä: puhdasta hyvyyttä! Pidän siitä tunteesta, kun tunnin ajaksi pääsee sisään siihen hyvyyden kuplaan ja samalla voi haastaa itsensä fyysisesti. Hauskaa!

Joogan jälkeen olin päättänyt uppoutua pitkästä aikaa taikinaterapiaan. Leipominen on mulle tapa rentoutua, mutta viime kuukausina aika ei ole siihen riittänyt. No, valintakysymys sekin ja tänään halusin valita mukavia asioita. Lopputuloksena oli ihanan tahmaisia cookieita ja nautinnollinen kahvihetki lehtiä lueskellessa. Mä alan oppia tän hyggeilyn taidon ;)


Ja ohje muistiin:

175 g voita
2 dl sokeria 
1 dl siirappia
2 tl vaniljasokeri
1 muna
5,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
3 dl suklaata paloiteltuna

Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon sokerit, siirappi ja muna. Yhdistä kuivat aineet ensin keskenään ja lisää sitten taikinaan. Lisää viimeisenä suklaapalaset.

Nostele taikinakökkäreitä pellille ja jätä kunnon leviämisvara. (Jos haluat isoja amerikkalaistyylisiä cookieita, taikinasta tulee 16 kpl ja yhdelle pellille mahtuu 8 kpl ilman että ne levähtää toisiinsa kiinni.) Paista 200 asteessa 7-10 minuuttia. Tarkkaile paiston loppuvaiheessa, ettet paista cookieita liian kuiviksi. Nämä ovat parhaita, kun pinta on rapea ja sisus pehmeän tahmea.

Ja hei, kun noi leinikit on niin ihania, osallistun näillä myös kukkailotteluun Mansikkatilanmailla.


18 kommenttia:

  1. Hurmaavat leinikit ja suussasulavat pikkuleivät!
    Ihana viikonloppu! =)

    VastaaPoista
  2. Upeat leinikit ja herkullisen näköiset cookiet! Kiitos reseptistä! Ihanalta kuulostaa viikonloppusi. Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Leppoisaa sunnuntaita sinullekin, vaikka aurinkoa ei ainakaan täällä ole montaa kertaa vilahtanut näkyvissä :)

      Poista
  3. En tiedä kummat ihastuttavat enemmän - leinikit vai cookiet. :)

    VastaaPoista
  4. Nyt oli kyllä niin pionin näköisiä leinikkejä, että piti tekstistä tarkistaa, kummista on kyse. Upeita!<3

    Sun lauantai kuulostaa just täydelliselle! Iloa ja aurinkoa myös tähän sunnuntaihin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin niihin kaupassa heti! Kannatti tuoda kotiin ilostuttamaan arkea :) Kivaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  5. Onpa kauniit kuvat. Leinikit ovat niin kauniita ja cookiet niin herkullisen näköisiä. - Luetko puutarhakirjoja? Blogissani on neljän ihanan puutarhakirjan arvonta, käyhän kurkkaamassa. Mukavaa sunnuntaita Pihakuiskaajan puutarhasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Ja juu - kyllä luen, varsinkin näin kevään koittaessa. Käyn kurkkaamassa arvonnan 👍

      Poista
  6. Oi että, onpa kauniita kukkia! <3 Aamusi kuulostaa niin ihanalta ja idylliseltä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Olen kauhean tykästynyt noihin leinikeihin :) Mun aamut ei kyllä normaalisti ole ollenkaan idyllisiä, mutta välillä on hyvä järjestää itselleen hyvän mielen päiviä.

      Poista
  7. Kauniit Leinikit!
    Keksit näyttää myös herkuilta!
    Mukavaa sunnuntai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika herkkuja ovat molemmat 😊 Mukavaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  8. Ihanat leinikit! Ja nappaanpa ohjeen talteen kiitos!
    Tv. Katja
    willalemmelle.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään noista leinikeistä tosi paljon. Ja myös keksit oli hyviä, joten ohjetta kannattaa kokeilla 😊

      Poista
  9. Kauniita kukkia ja kylläpä näyttääkin siistiltä teillä. Meillä on viidessä minuutissa kaaos taas valmis =).

    VastaaPoista
  10. Hei Hanna. Kiva kun kävit blogissani osallistumassa arvontaan ja liittymällä lukijaksi. Minäkin liityin lukijajoukkoosi. On mukava saada uusia blogikavereita. Ollaan yhteyksissä!

    VastaaPoista