sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Narsisseja ja pääsiäispupuja





Hyasinttien kanssa pitää vielä opetella, mutta narsissit kuuluu ilman muuta kevääseen ja pääsiäiseen. Säätiedotus oli lupaillut aurinkoista viikonloppua ja ostin narsisseja sillä ajatuksella, että pääsen auringonpaisteessa laittamaan niitä piharuukkuihin. Vaan toisin kävi! Meillä taivas oli koko lauantain kuulaan harmaa ja tuprautti aina välillä lastin lumisadetta uumenistaan. Kauniitahan ne suuret hiutaleet olivat ja sulivat pois heti maahan laskeutuessaan, mutta ei ne pihalle houkutelleet. Sormet kohmeisina sitten siirsin osan narsisseista ruukkuihin. Kyllä ne keväisiltä näyttävät, säästä viis :)




Sisällekin toin yhden narsissiruukun. Irrottelin sipulit toisistaan ja istutin ne viime kesäiseen koriin. Päälle lisäsin vähän sammalta autokatoksen nurkalta ja muutaman pääsiäispupun kaapin perältä. Vielä pienet sammaltupot aamiaiselta jääneisiin munankuoriin ja nekin asetelmaan mukaan. Hyvä tuli, vaikka tarvikkeet on haalittu kotinurkista! Ja hintaakaan kotikutoiselle asetelmalle ei kertynyt kuin narsissin kustantama 1,70 e. Ei paha! Pääsiäiseenkin on vielä sen verran aikaa, että ennen sitä ehtii vielä näperrellä muutakin. Odottelen vaan, että sää lämpiäisi sen verran, että multaa voisi pöllyttää mieluummin ulkona kuin sisällä. Kun nyt kurkistaa ikkunasta ulos, näyttää jo ihan lupaavalta! Ehkä se kevät sieltä hiljalleen hiipii, toivotaan ainakin. Aurinkoa  päiväänne! Ja kukkailottelua!



2 kommenttia: