Sumuisen päivän pajunkissat

Pikkuihmisen kanssa oli sovittu, että haetaan yhdessä pajun oksia virpomis-askarteluihin. Eemelille ilmaantui kuitenkin tärkeämpää tekemistä ja päädyin kävelylle yksin. Meidän kulmilla rakennetaan junarataan uutta raidetta ja sen takia radan varresta oli juuri kaadettu pajukkoa pitkältä matkalta. Kaadetuista pikkupuista sai kerättyä oksia hyvällä omalla tunnolla kyselemättä lupaa keneltäkään.

Usvaisen aamun harmaassa hiljaisuudessa oli jotain tosi rauhoittavaa. Ja kun olin yksin, sain käytellä kameraakin ihan rauhassa ilman että joku hoputtaa.

Olen aina tykännyt kuvaamisesta, mutta kamera oli vuosia tauolla. Nyt on alkanut houkuttaa uuden kameran hankinta. Katselen kuitenkin rauhassa; olen meinaan yhtä nopea kyllästymään kuin innostumaankin. Mutta kyllä nuo kosteista pisaroista pörheät pajunkissat enemmän innostumisen puolelle vaakaa kallistaa!