Kyllä se jää kantaa

Olen haaveillut kovasti luistelulenkistä järven jäällä. Arkisin se ei onnistu, kun töistä tullessa on jo ihan pimeää, eikä aikataulu muutenkaan ole antanut myöten. Tänään olisi ollut tilaisuus ehtiä jäälle valoisan aikaan. Plussakelien ja vesisateiden takia tarkistin kuitenkin ensin netistä tämän hetkisen jäätilanteen ja siihen se luistelu sitten jäikin. Viikon sisällä satanut vesi on jäätynyt vain pinnasta ja luistimen terät menee siitä läpi. Alla on siis kantavaa jäätä 20 cm ja sen päällä vesikerros jonka pinnassa ohut jääkuori. Nenälleenhän siinä lentäisi, kun terä menisi pintajäästä läpi. Kiitokset Järvenpään kaupungille, joka päivittää tiuhaan jään tilannetta nettisivuilleen. Päädyin siis jättämään luistimet kotiin, mutta jäälle lähdin kuitenkin.

Järvellä puhalsi hyytävä tuuli ja liikkeellä oli vain muutama ihminen. Olen aika säikky jäällä, kun sää on ollut tiuhaan plussan puolella. Jään ritinät ja paukahtelut pelästyttää ja sydän pomppasi pari kertaa kurkkuun, kun kenkä sitten meni siitä ohuesta pintajäästä läpi. Kun ihmisiä ei juuri näkynyt, en uskaltanutkaan kävellä järven selälle vaan kuljin lähellä rantaa. Jos jää olisi pettänyt keskellä järveä, ei ketään olisi ollut huutoetäisyydellä. Toisaalta tiedän, että kyllä se jää kantaa, jos sen paksuus on 20 cm, mutta silti...

Kylmän tuulen takia ajattelin kävelyn päätteeksi poiketa teelle Vanhankylän kartanoon, mutta päädyinkin tilaamaan kermaisen lohisopan. Ulkoilun jälkeen se maistui taivaalliselta! Ja sen kanssa tarjottu tuore ruisleipä: nam, mitä herkkua! En ole yleensä keittojen ystävä, mutta lohisoppa maistuu aina ja ulkoilun päätteeksi se on ihan täydellistä.

Hyvän mielen päivä tuli siis tästäkin: ulkoilua, hiljaisuutta, hyvää ruokaa ja kainaloon kömpivä kani. Pieniä hetkiä, isoja iloja!