Vuosi 2018, lyhyt oppimäärä itsestäni

Tällä hetkellä kaikki tuntuu niin hyvältä, että voisin vahingossa sanoa päättyvän vuoden olleen yksi elämäni tähän saakka parhaista. Todellisuudessa vuoden varrella ei tuntunut ollenkaan siltä. Välillä kävin syvissäkin vesissä, mutta loppuvuosi oli nousujohteista ja täynnä hyvää fiilistä. Viime vuodenvaihteessa tekemäni lupaukset ovat tuoneet elämään iloa ja itsensä hyväksymistä. Kuten jo silloin aavistin, lupaukset on ollut helppo pitää.

Alkusysäyksen oivallusten vuodelle antoi viime vuoden puolella suorittamani Sari Hämäläisen "Toimiva arki - itsensä johtamisen valmennus", jonka sain kiitoksena yhdestä yhteistyöhommelista. Verkkokoulutuksen tavoitteena oli oppia hallitsemaan omaa ajankäyttöään, mutta myös selkiyttää omia tavoitteitaan ja arvojaan ja tarvittaessa tehdä muutoksia elämässään. Valmennuksen aikana pohdin ensimmäisen kerran elämässäni ihan oikeasti omia arvojani. Olin luullut niiden olevan itsestään selviä asioita, mutta paljastuikin jotain ihan muuta. On aika vaikea elää omien arvojensa mukaista elämää, ellei ole edes tiedostanut niitä. Vasta näin jälkikäteen huomaan kuinka paljon valmennuksesta lopulta jäikään käteen; teinhän vihdoin päätöksen työpaikan vaihtamisesta. En väitä, että työpaikan vaihto kyseisestä valmennuksesta johtuisi, mutta alullepaneva voima siinä oli.

Lisää itsestäni opin kesällä käydessäni regressioterapiassa. Kokemus oli vähän hämmentävä ja sai pohtimaan asiaa pitkän aikaa. Pohdintaa aiheutti myös se, että kenelle sellaisesta voi edes kertoa. Pidetäänkö heti ihan kahelina, jos alkaa puhua menneestä elämästään? Mulle ei lopulta ollutkaan merkitystä sillä, kumpusivatko näyt menneestä elämästä vai omasta mielikuvituksesta, mutta koin tarinan kummassakin tapauksessa olevan tärkeä osa minua. Piti siis käydä hypnotisoitavana ja antaa oman alitajunnan kertoa,  miten tärkeä mulle onkaan suhde luontoon. Enää en pidä sitä toisarvoisena, vaan järjestän tietoisesti aikaa kulkea metsässä; haistaa, maistaa ja koskettaa. Jos sua kiinnostaa tarinoida oman mielesi kanssa tai kaipaat vaikka apua tupakoinnin lopettamiseen näin uuden vuoden kunniaksi, kurkkaa TajunTaa -verkkosivut.

Yksi vuoden oivalluksista syntyi USAssa Fort Lauderdalessa rupatellessani aamulenkillä liikennevaloissa iloisen ja energisen mummelin kanssa. Moni sanoo amerikkalaisen kohteliaisuuden ja tuttavallisuuden olevan  päälleliimattua ja teennäistä, mutta minusta se on ihanaa ja saa hyvälle tuulelle. Olin juuri lukenut, kuinka aivot saa huijattua kokemaan onnellisuutta kun hymyilee väkisin. Tuntematon amerikkalaimummo sai jutustelullaan mut tuntemaan itseni kiinnostavaksi ja tärkeäksi, vaikka pohjimmiltani tiesin, että kaikki ne kauniit sanat kuuluu kulttuuriin, eikä mummelia oikeasti sen enempää kiinnostanut mistä tulin tai minne seuraavaksi menin. Tajusin kuitenkin, ettei isossa mittakaavassa teon syyllä ole oikeastaan mitään merkitystä: itse teko ratkaisee. Miksi siis pelkästä kohteliaisuudesta sanotut kauniit sanat olisi sen huonompia, kuin jostain muusta syystä sanotut. Sama pätee muihin hyviin tekoihin: syystä viis, pääasia että teet hyvää. Niinpä päädyin jatkamaan satunnaista vapaaehtoistyötä, vaikka olin jo ihan toisin ajatellut.

Loppuvuosi olikin sitten muutosten aikaa. Kun päätös työpaikan vaihdosta oli tehty, kaikki kävi nopeammin kuin uskalsin toivoakaan. Jo muutamaa viikkoa hakemuksen lähettämisen jälkeen työsopimus oli tehty ja kauhusta kankeana irtisanouduin. En pelännyt tulevaa muutosta, vaan nimenomaan sitä irtisanoutumista. Viimeiset viikot vanhassa työssä olikin haastavia ja hämmentäviä. Hyvä niin, sillä se vain vahvisti tunnetta, että päätös oli oikea. Uusi työ tuntuu toistaiseksi hauskalta vaihto-oppilasvuodelta ja uteliaana odottelen, millaista on sitten kun kuherruskuukausi muuttuu arjeksi.

Vuosi 2019 alkaa siis odottavissa tunnelmissa ja uteliaampana kuin vuosiin. Viimeisen vuoden aikana opin itsestäni paljon uutta ja seuraavan vuoden aikana toivon oppivani ainakin yhtä paljon lisää. Here we go again! xx