sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Kinderkakku ja suklaaöverit



Mikäs pääsiäisen jälkiruuaksi paremmin sopisi kuin suklainen kinderkakku. No monikin asia! Leipominen houkutteli niin, että oli ihan vaikea valita, mitä tällä kertaa jälkiruuaksi tekisikään. Päädyin lopulta kinderkakkuun, joka osoittautui hyväksi valinnaksi. Kakun sai tehtyä eilen jääkaappiin odottamaan ja tänään keskityin vain ruokaan. Ainoastaan kakun kuorrutus ja koristelu jäi tälle päivälle.


Pohja:
200 g Digestive keksejä
50 g margariinia

Täyte:
200 g tuorejuustoa
2 rkl sokeria
1 keltuainen
2,5 dl kuohukermaa
145 g valkosuklaata
5 liivatelehteä
0,5 dl maitoa
70 g tummaa suklaata

Kuorrutus:
1 dl kuohukermaa
145 g tummaa suklaata

Tee pohja: sulata margariini ja murskaa keksit. Sekoita keskenään ja kaada muruseos irtopohjavuokaan leivinpaperin päälle. Taputtele kevyesti tasaiseksi.

Paloittele valkosuklaa ja sulata se mikrossa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja vatkaa sen joukkoon sokeri ja keltuainen. Vatkaa juustoseokseen sulatettu valkosuklaa ja viimeisenä kermavaahto. Kuumenna maito mikrossa. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatteet kuumaan maitoon. Kaada täytteen sekaan ja sekoita hyvin.

Ota täytteestä 3 dl erilleen ja kaada loput pohjan päälle. Nosta hetkeksi jääkaappiin.

Sulata tumma suklaa mikrossa ja sekoita eroon ottamaasi täytteeseen. Ota kakku jääkaapista ja kaada suklaatäyte valkosuklaatäytteen päälle varovasti, jotta kerrokset pysyvät erillään. Nosta jääkaappiin hyytymään yön yli (tai ainakin pari tuntia).

Kuorrutus: kaada kerma kattilaan ja paloittele suklaa sekaan. Kuumenna ja sekoittele niin, että suklaa sulaa ja saat kuorrutteesta tasaisen. Kaada varoen kakun päälle ja anna valua vähän reunojen yli. Koristele kakku.


14 kommenttia:

  1. Kyllä on suklaan ystävän houkutus tuo! Varmaan hyvää!
    Kivaa jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Oi oi, on varmasti hyvää. - Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa herkulliselta! Mukavaa pääsiäistä! P.s. blogissani on kirja-arvonta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä herkullista! Kiitos vinkistä, käyn kurkkaamassa arvontaa😊

      Poista
  4. Nam...itsekin tei tänään, tai siis tyttäreni lopulta sen leipoi.(postaan sen huomenna ma) Hyvää oli vaikkakin makeaa...todelliset överit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kinderkakkua on tainnut olla aika monen pääsiäispöydässä tänä vuonna. Hyvää on, ja makeaa!

      Poista
  5. Ihan pakko minunkin joskus kokeilla tehdä Kinderkakku. Se näyttää jokaisessa blogissa niin herkulliselta. Mukavaa maanantaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, jos pitää suklaasta. On tosi hyvää 😊 Ja näyttää olevan melkoisessa suosiossa tänä pääsiäisenä!

      Poista
  6. Voi että kun näyttää hyvältä! Mulla oli kans tavoitteena tehdä pääsiäisenä kunnon överisuklaakakku tai joku tuollainen kinderkakku, mutta kun norovirus vei voiton niin ei paljoa suklaa enää kiinnostanut. Ens vuonna sitten.. Eiköhän siihen mennessä ole sitten suklaahimot palanneet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, että norovirus on sinuun iskenyt! Kauhea tauti ja sitä on kuulemma ollut paljon liikkeellä. Mutta eihän tuon kakun kanssa tarvi seuraavaa pääsiäistä jäädä odottamaan; vaihdat vaan koristeet ja teet vaikka vappukakun ;)

      Poista