lauantai 4. maaliskuuta 2017

Pari sanaa ruuasta


Matkailu Ameriikan ihmemaassa sai miettimään ruokaa. Tai oikeastaan kotiinpaluu sai miettimään, matkalla mielessä oli niin paljon muuta sulateltavaa. Miamin ja Orlandon liepeillä oli erilaisia pikaruokapaikkoja pilvin pimein. Toki tiesin sen etukäteen ja olin asennoitunut niin, että kaikkiin teinin haaveilemiin pikaruokaketjuihin voidaan poiketa, koska Suomessa ne ovat saavuttamattomissa. Viikon pikaruokakuuri ei meitä tappaisi, kun kotona voidaan taas palata normaaliin ruokavalioon. Kun viikon syö vuoroin Taco Bellissä, Wendy'sillä, KFC:ssä ja Dunkin Donutsilla ja niiden lisäksi ei löydä juuri muuta syötävää kuin pitsaa, pekonia ja pannukakkuja, alkaa kaivata jotain tuoretta ja raikasta. (Paitsi mereneläviä, joita olisi löytynyt laidasta laitaan, mutta kun... No ei vaan pysty!) Jopa teini alkoi haaveilla kunnon ruuasta.



Ihan varmasti asiaan vaikutti se, että me pyörittiin koko matkan ajan paikoissa, jotka vetää puoleensa joukoittain matkailijoita. Ja niissä paikoissa tunnetusti tarjolla oleva ruoka on nopeaa, helppoa ja halvalla tuotettua eli enimmäkseen pikaruokaa. Ja niinhän se on, että ihminen syö sitä, mikä on halpaa ja helposti saatavilla. Eikä pelkästään reissatessa, vaan nimenomaan arjessa.



En enää yhtään ihmettele Amerikkalaisten ylipainoisuutta, kun rasvaista mättöä on tarjolla joka nurkalla puoli-ilmaiseksi, mutta "oikeassa" ravintolassa neljän hlön ruuat maksoi 160,- eikä se edes ollut erityisen hyvää, saati että tuohon hintaan olisi vielä sisältynyt vaikka viinipulloa. Tai edes minkäänlaista salaattia, mikä tuntui ihan käsittämättömältä. Floridan ilmastossa luulisi vihanneksia ja hedelmiä kasvavan helposti ja halvalla monta satoa vuodessa! Ja kasvaakin, mutta ehkä ne sitten lennätetään poisjoismaihin syötäväksi.



Suomessa viralliset ravintosuositukset puhuttaa nykyisin kovasti. Totta on, ettei kaikille sovi sama ruokavalio, mutta miksi pitäisikään. Pidän silti sekä ruokasuositusten olemassa olosta, että niihin kohdistuvasta kritiikistä. On hyvä, että suosituksia laaditaan ja yhtä hyvä, että niitä kritisoidaan, koska eriävät mielipiteet usein haastaa ihmisiä pohtimaan asiaa tarkemmin. Ihminen on sitä mitä syö, joten on todellakin paikallaan myös miettiä sitä mitä suuhunsa laittaa.



Itselläni lomaviikon rasvakertymä johti siihen, että tällä viikolla olen kuitannut useamman aterian pelkällä smoothiella tai salaatilla. Pelkkä ajatus rasvaisesta ruuasta tai lihasta on vienyt nälän mennessään ja tuhti smoothie on riittänyt hyvin. En ole mikään terveysintoilija ja ehdottomasti nautin satunnaisista roskaruoka-aterioista, mutta liika on liikaa ja silloin kroppa pistää selkeästi vastaan. Eiköhän ensi viikolla voisi jo palata kultaiselle keskitielle!

9 kommenttia:

  1. Matkoilla on kiva käydä erilaisissa paikoissa syömässä.
    Taco bell on meidän perheen lempi ruokapaikka ulkomailla. Harmi, kun sitä ei tule Suomeen! Amerikassa käytiin siellä ensimmäisen kerran. Kfc ja Wendys on myös tuttuja ruokapaikkoja.
    Se on totta, että kotiin tullessa tekee aina mieli raikkaita ja kevyitä ruokia.
    Mukavaa sunnuntai päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taco Bell oli hyvä ja Wendysin salaatit oli ihania. Oli loistavaa, kun sieltä sai ostaa myös puolikkaita annoksia. Joskus voi olla vaan pikkunälkä :)

      Poista
  2. Itsekin suosin matkoilla, että käydään eri paikoissa syömässä. Muutama kilo kertyy aina väkisinkin, kun lomalla on lupa herkutella!
    Amerikassa en ole ollut koskaan ja kiinnostuin tästä postauksesta sinne juuri siksi!
    Liityin lukijaksi uutena lukijana ja olet tervetullut vierailulle omaan blogiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä, että lomalla ei tarvi kilojen kertymistä miettiä. Kyllä ne taas arjessa katoaa :) On mukavaa kokeilla erilaisia ruokapaikkoja ja saada inspiraatiota myös kotikeittiöön!

      Poista
    2. Ja tervetuloa lukijaksi Marita! Olenkin käynyt kurkkimassa kuvia kauniista kodistasi ja ihanista koirista 😊

      Poista
  3. Varmasti hyviä ruokia, mutta kyllä sitä sitten alkaa kaivata sitä kotiruokaa yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Meillä pojat alkaa aina loppulomasta haaveilla lihapullisra ja pernamuusista 😁

      Poista
  4. Itse pyrin matkoilla syömään mahdollisimman useassa ja eri paikassa, mutta loppu lomasta palaan aina siihen suosikkiravintolaan :)

    Viime lomareissulla kylläkin painoa tippui muutama kilo, jouhtuikohan kentie Espanjan terveellisistä herkuista ;)

    On muuten mielettömiä nuo annokset, pitsasta riittää koko perheelle vähintään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään matkoilla kokeilla eri ruokapaikkoja. Yleensä kyllä syön vähän kevyemmin kuin tällä viimeisimmällä matkalla. Hyvää oli, vaikka aloinkin jo kaivata "normaalia" ruokaa :)

      Ja kyllä tosiaan annosten koko oli melkoinen! Ei saatu neljästään tuota perhepitsaa tuhottua 😅

      Poista