torstai 23. kesäkuuta 2016

Kesäpesä parvekkeella


Kun mies rakentelee tuon terassin kimpussa, minä olen sitten puuhannut pesää parvekkeelle. Tein jo keväällä eurolavoista sinne kesäpedin, mutta siitepölyallergian takia en ole siellä vähään aikaan voinut olla. Pojat on kyllä usein iltaisin käpertyneet sinne peittojen kanssa katsomaan leffaa tabletilta.



Nyt oli aika tehdä parvekkeelle perusteellinen uusintasiivous, vaikka se toki keväällä olikin siivottu. Pesin kaikki peitot ja tyynyt ja järjestelin ne takaisin. Tiistain helteellä parvekkeella olleet kynttilät suli muodottomiksi, enkä uskaltanut nyt viedä uusia, joten lyhdyt siirsin tuhjinä syrjään odottamaan viileämpiä säitä. Onneksi on kuitenkin kukkia! Parvekkeella kaikki on joko vanhaa tai itse tehtyä. Siellä siivotessa sain muutaman idean jatkojalostusta varten, mutta toistaiseksi se saa olla juuri tuollainen: diy-henkinen kesäpesä, jossa voi muiden katseilta suojassa katsella kun aurinko laskee, nauttia vaikka lasin viiniä ja lueskella!


1 kommentti:

  1. Oi mikä ihana makuusoppi, jossa on varmasti mukava kuunnella vaikka sateen ropinaan. Oikein sydämellistä juhannusta <3

    VastaaPoista