Archagelosin luostari ja Giolan laguuni

Aamulla lähdettiin vuokra-autoilla matkaan rennoin mielin ilman tarkkaa aikataulua tai täsmällistä reittisuunnitelmaa. Thassoksen saarella on mittaa vain n. 30 km, joten välimatkat on kartalla lyhyitä, mutta vuoristossa mutkitteleva kapea tie moninkertaistaa matkaan tarvittavan ajan. Siksipä todettiin, ettei osata arvioida kauanko etappeihin kuluu aikaa ja päätettiin edetä sen mukaan kuin hyvältä tuntuu.

Kun lähdettiin Potamian rannasta kohti etelää, pysähdyttiin ensimmäisen kerran Archagelosin luostariin. Luostari oli upean jyrkänteen partaalla keskellä uskomattoman kaunista näkymää. Oikeastaan koko todellisuus valkeni vasta iltapäivällä paluumatkalla, kun nähtiin luostari jyrkänteen "vastarannalta" käsin. Harmi vaan, että kuvaaminen oli luostarin alueella kielletty, eikä tien puolelta saanut minkäänlaista käsitystä huikeasta pudotuksesta, joka luostarin muurin takaa aukesi. Pukeutumissäännöt oli tiukat, mutta portilta sai lainata hameita ja viittoja loma-asujen peitoksi. Oltiin me kyllä melkoinen näky niissä, heh! Tuli mieleen lapsuuden virpomisreissut.

Luostarista matka jatkui kohti Giolan laguunia. Olin nähnyt siitä kuvia Pinterestissä, mutta esitteissä sitä ei mainittu sanallakaan. Laguuni on jyrkässä rannassa kallioon muovautunut onkalo, joka on täyttynyt merivedellä. Matka sinne ei ollut ihan helpoimmasta päästä. Ensinnäkään opasteita ei varsinaisesti ollut, vaan oikea risteys piti pongata silmä kovana pöheikön keskeltä. Siinä oli vain pikkuinen käsin maalattu kyltti ja sana Giola. Edessä oli melkein 2 km sellaista kinttupolkua, että hirvitti kestääkö meidän vuokrakottero sieltä ehjänä takaisin. Jos sattui tulemaan auto vastaan, laitoin silmät kiinni ja pidätin hengitystä odottaessani metallin kirskuntaa kun kyljet hieroo toisiaan. Onneksi niin ei käynyt! Lopulta löydettiin pusikosta muutama auto parkissa ja pääteltiin, että ollaan lähellä. Viimeiset 300 m kuljettiin jalkaisin jyrkkää kalliorinnettä alas kohti merenpintaa. Siellä se sitten oli: reikä kalliossa! Mika, Juha ja Lotta uskaltautuivat onkaloon uimaan, me muut jätettiin suosiolla väliin. Alkoi hirvittää aukon jyrkät reunat. Altaaseen ei päässyt oikeastaan muuten luin hyppäämällä ja pois piti kiivetä kivistä reunaa, johon oli kiinnittynyt merisiilejä, hui! Paikalliset ei selvästikään halua Giolaan turisteja, koska siitä ei kerrota, sinne ei opasteta, eikä sinne ole kunnon tietä. Mutta mepä käytiin!

Giolasta suunnattiin lounaalle Potoksen kylään. Iltapäivä oli jo pitkällä ja nälkä oli huutava, joten kurvattiin ensimmäiseen rannalla vastaan tulleeseen ravintolaan. Tarjolla oli ihan superhyvää pitsaa, jolla retkipäivä kruunattiin!