sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Glögiä ja luonnonmateriaaleja




En ole uhrannut vielä ajatustakaan joululle. En tietenkään, koska nythän on lokakuu! Perjantaina jouluiset tuntemukset kuitenkin valtasi olotilan, kun osallistuin Pitkäsen kukkakaupan Ladies Nightiin. Kukkakaupan valot, joulupallot ja muut koristeet alkoi virittää mieleen jouluista tunnelmaa. Tapahtuma taisi olla yleisömenestys ja kukkakaupan tiloissa oli illan mittaan käynyt yli 100 ladya nauttimassa tunnelmasta, tarjoilusta ja käsillä tekemisestä. Enkä ihmettele yhtään! Olihan se ihana piristys viikon päätteeksi astua pimeästä illasta lyhdyin valaistun oven kautta keskelle kukkapaljoutta nauttimaan skumppaa ja pikkupurtavia. Ja vielä kun pääsi toteuttamaan itseään luonnonmateriaalien parissa, nollaantui menneen viikon kiireet aika nopeasti.

 

Pitkäsellä oli mahdollisuus osallistua kolmeen maksuttomaan työpajaan, joissa tehtiin kransseja, kokedamoja tai kukkakoruja. Koru jäi tällä kertaa tekemättä, mutta sekä kokedaman että kranssin tein. Ja niistähän joulumieli vain vahvistui, havut ja hyasintit kun ovat aika jouluisia :) Kokedamassa käytin hyasinttia ja sammalta ja toin sen nyt ensin vähäksi aikaa sisään, mutta siirrän sen kyllä ulos, kunhan kukka alkaa aueta. Saan nykyisin hyasintista allergisia oireita, vaikka sen tuoksua rakastankin. Suloinen sammalpallero sopii kuitenkin yhtä hyvin pihan asetelmaan kuin pöydällekin.

Kranssi kieputeltiin pajupohjalle havuista, kävyistä ja hopealangasta. Hauskaa puuhaa sekin! Lopputulos ei ole kovin viimeistelty, mutta kun pöytään jonotti vielä pitkä jono innokkaita naisia, tuntui että homma pitää saada pian valmiiksi ja nopeus oli tässä tilanteessa toivottavampaa kuin harkinta ja huolellisuus. Pääasia olikin kokeileminen ja itsetekeminen, ei niinkään se lopputulos. Kotiin viemisiksi ostin vielä mun viikonloppujen lempparin, Pitkäsen puketin, jonka sisältö vaihtelee viikottain. Nyt osui taas ihan mun värejä kimpuun, joten en olisi voinut tyytyväisempi olla.


Leppoisa lauantai sujahti ohi kuin huomaamatta kyläillen maailman suloisimman koiravauvan Nolan luona. Pikkuinen mäyräkoira-neiti ei ole kuin puolet meidän kanin koosta <3 Kun päivä kääntyi kohti iltaa ja pimeys laskeutui, lämmittelin illan hiljaisuudessa glögiä. Ja taas mielessä kupli joulu! Hans Välimäen vuosikertaglögi 2018 on aika hyvä. Siis sininen pullo, keltaista en ole maistanut ja tuskin maistankaan, kun en tyrnin mausta erityisemmin välitä. Mutta sinisen nappasin kaupasta heti, kun niitä sinne ilmaantui. Siinä on makuna mustikkaa ja laventelia ja yhdistelmä toimii. Laventeli saisi maistua voimakkaamminkin, mutta hyvää oli näinkin. Tätä tulee talven mittaan kulumaan useampikin pullo!


18 kommenttia:

  1. Tuo ladies night kuulosti niin mukavalta ja kyllä siinä tosiaan äkkiä joulufiilikset herää:) Voi ihanuus miten suloinen pikkuinen♥ Tuota glögiä on kyllä maistettava, varmasti hyvää:) Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nola on kyllä itse suloisuus :) Glögiä kannattaa maistaa, se oli oikein hyvää. Mukavaa uutta viikkoa myös sinne Päde!

      Poista
  2. Olisinpa päässyt mukaan, mutta toisaalta viikonloppu oli aivan erityisen ihana 1-vuotiaan lapsenlapsen kanssa kahdestaan.
    Tuli muuten niin joulu fiilis kun katselee noita sun kukka-askarteluja ja mitkä eväät! Glögiä ja sinistä <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtuma oli kyllä kiva, mutta ei taida voittaa lapsenlapsen seuraa! Teillä oli varmasti mukavaa :) Kyllä se joulufiilis alkaa pikkuhiljaa heräillä. Mukavaa viikkoa Sari!

      Poista
  3. Kaikki ihania, tuo glögi ja kranssi, mutta apua mikä suloisuus tuo pieni koiruli, ihana. <3

    Kivaa uutta viikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiruliini onkin ihan supersuloinen <3
      Kivaa viikkoa myös sulle Tiia!

      Poista
  4. Just, kiitos kovasti - nyt alkoi jouluttamaan :) On sen verran osuvat otokset :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi hih! Joulutus on ihan positiivista, niin en edes kadu, että aiheutin sen sulle :D Kivaa viikkoa :)

      Poista
  5. Tuollaiset illat on niin kivoja!
    Glögiä en ole vielä ostanut, mutta silmitellyt kyllä kaupan hyllyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Pitäisi vaan jaksaa lähteä, jos tällaista on tarjolla, kun yleensä siitä tulee aina hyvä mieli :)

      Poista
  6. Ihanan kuuloinen ilta. Nopeasti se joulu sieltä tulee, uulalaa <3 Söpölle karvakorvalle rapsuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilta oli kyllä kiva! Ja tosiaan, kyllä se joulu pikkuhiljaa lähestyy <3

      Poista
  7. Ihanan tunnelmallinen postaus <3
    Mukavaa alkavaa marraskuuta <3

    VastaaPoista
  8. Ihanalta kuulostava ilta teillä ollut. 🤗 Joulumieli tulee tuoksujen ja tekemisien kautta.
    Kaunis kranssi ja ihana hyasinttipallero!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä! Joulumieli tulee pienistä asioista, pikkuhiljaa hiipien. Käsillä tekeminen on kivaa ja aina on mukavaa kokeilla jotain uutta :) Mukavaa viikonloppua Kaisu!

      Poista
  9. Ladys night kuullosti oikein mukavalta. Minusta nuo työpajat vaikuttivat kivoilta ja kauniin kranssin ja kokedaman oletkin tehnyt. Ei ihme, jos tuolla joulumieli alkaa nostaa päätään. Mukavaa sunnuntaita Sinulle, Hanna ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli tosi kiva ilta. Mukavaa, että sellaisia järjestetään. Mukavaa sunnuntaita myös sinulle Krisse <3

      Poista