perjantai 17. kesäkuuta 2016

Sisustusmaailman avajaispöhinöissä Kirjatalossa




Stockmannin viereen Kirjatalon pohjakerrokseen avattiin tällä viikolla uusi sisustusmaailma, jossa voimansa yhdistää Isku kalusteineen, Vallila kodintekstiileineen ja Värisilmä maaleineen, tapetteineen ja lattiamateriaaleineen. Ymmärsin, että samaan tilaan on myöhemmin tulossa myös Keittiömaailma ja Niemen muuttopalvelut. Helsinkiläisen muuttajan  tai remontoijan tarpeisiin löytyy siis jatkossa saman katon alta moni asia ihan ydinkeskustasta. Ja kaikki vielä suomalaisia yrityksiä!



Kutsuvieraille avajaistilaisuus oli keskiviikko-iltana. Avecina pääsin siis jo vähän etukäteen kurkkaamaan, mitä tuleman pitää. Puheita pidettiin, skumppalaseja kohoteltiin ja pieniä suolapaloja maisteltiin. Ajattelin siinä itsekseni, että näinhän asiakkaat saataisiin kaupoissa hövelimmälle tuulelle: jos myymälöihin palkattaisiin tarjoilijoita, jotka kipittäisi asiakkaiden perässä täyttämässä laseja, saattaisi kukkaronnyörit aueta useammin! Hih! No, ei taitaisi kuitenkaan toimia ja saattaisi olla melko ei toivottuja vaikutuksia asiakaskuntaan.



Iskun esillepanot on kauniita ja Vallilan valmisverhoja ja kankaita löytyy laaja valikoima. Jos ei tykkää rautakaupoista, täältä saa haettua maalinsa nopeasti ja helposti ilman sitä rautakaupan oheissälää ja etsimistä. Sitä paitsi sisustusideoiden pongailu on aina kivaa, niin oli mukavaa käydä ja vielä ensimmäisten joukossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti