Kokeile lokakuussa: linssikeitto

Lihaton lokakuu on hyvä muistutus kasvisten lisäämisessä ruokavalioon. Kokonaan lihaton en ole, en edes lokakuussa, mutta tämän kuukauden ajan haluaisin valita kasvisvaihtoehdon vielä vähän tavallistakin useammin. Suunnitelmissa oli kokeilla muutama uusi kasvisreseptikin tämän kuun aikana. Uudet kokeilut on jääneet vähiin, mutta ei ne vanhatkaan huonoja ole. Ja linssikeitto uudella tavalla on myöskin uuden kokeilua ja sitä paitsi niin hyvän makuinen, että peittosi vanhan reseptini saman tien.

Ihanan mausteinen ja sakea soppa sopii täydellisesti koleiden syyspäivien lämmikkeeksi. Kun keiton kylkeen vielä lisää viipaleen tuoretta leipää, ei voisi parempaa lounaskeittoa toivoakaan. Tämä keitto on niin nopea, helppo ja herkullinen, että suosittelen kokeilemaan, jos ei omaa luottoreseptiä linssikeittoon ole vielä löytynyt.

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl ruokaöljyä
2 tl juustokuminaa
2 tl currya
2 tl inkivääriä
2 dl punaisia linssejä
2 dl ruokakermaa
1 tlk kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa
2 dl vettä
2 rkl tomaattisosetta
1 tl suolaa
Ripaus mustapippuria
1 rkl sitruunamehua

Pilko sipulit ja valkosipuli pieniksi ja kuullota öljyssä kattilassa. Lisää sipulisilppuun kaikki mausteet ja hauduta hetki.

Huuhtele linssit kylmällä vedellä. Lisää linssit, ruokakerma ja tomaattitölkillinen kattilaan. Huuhtele tomaattitölkki vedellä ja kaada vesi kattilaan. Lisää tomaattisose ja mausta suolalla ja pippurilla.

Keitä reilu 15 minuuttia ja soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää valmiiseen keittoon loraus sitruunamehua ja sekoita.

Nauti tuoreen leivän kanssa <3

Ihanaa viikonloppua!

Täällä jatketaan vielä hetki syysloman tunnelmissa sateesta huolimatta <3

Daim-juustokakkua 18-vuotiaalle

Pikkuinen poikani täytti 18 vuotta, enkä meinaa tajuta miten tässä näin kävi. Mihin ne kaikki vuodet katosi ja miten se suloinen pikkutappi voikin yhtäkkiä olla aikuinen? No, ainakin juridisesti, jos ei vielä äidin silmissä. Haluaisin sanoa kaikkea kaunista ja viisasta, mutta pää lyö ihan tyhjää. Tai ehkä ennemminkin pää on niin täynnä ihania muistoja ja pieniäsuuria toiveita, ettei niitä saa millään tiivistettyä sanoiksi. Tajusin tänään, että ne toiveet ei ole näissä muutamassa vuosikymmenessä muuttuneet mihinkään. Kastepäivänä 18 vuotta sitten olen kirjoittanut pojalleni Yön Ihmisen poika-laulun sanat ja edelleen toivon samaa:

"Kunpa matkas onneksi koituis
Vihaa, katkeruutta et tuntis joutavaa
Voi kun oisit viisaampi kuin minä milloinkaan
Kunpa oppisit ajattelemaan"

Tänään meillä juhlistettiin täysi-ikäisyyttä pienellä porukalla, ennen kuin nuori mies lähti viettämään iltaa omien ystäviensä kanssa. Sankari itse ei välitä täytekakusta ollenkaan, joten synttärikakku oli jälleen kerran juustokakku, mutta sankarin mieltymykset huomioiden tällä kertaa Daim-muruilla höystettynä.

Daim-juustokakkui

200 g Digestive-keksejä
75 g margariinia

2,5 dl vispikermaa
200 g tuorejuustoa
250 g rahkaa
100 g valkosuklaata
2 tl vaniljasokeria
120 g Daimia (2 patukkaa)
5 liivatelehteä

Sulata margariini ja murskaa Digestive-keksit muruiksi. Sekoita keskenään tasaiseksi seokseksi ja kaada leivinperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Tasoita vuoan pohjalle ja valmista täyte.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto ja rahka. Mausta vaniljasokerilla. Sulata suklaa mikrossa ja vatkaa täytteeseen. Rouhi 60 g Daim-patukka veitsellä ja sekoita täytteeseen. Kuumenna tilkka maitoa ja liuota liivatelehdet siihen. Kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon ja vatkaa koko ajan. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään yön yli tai vähintään 4 tunniksi. Ennen tarjoilua rouhi toinen Daim-patukka ja ripottele murut kakun päälle.

Korvapuustivohveleista ja eksymisen ilosta

Tuore korvapuusti on leivonnaisista se, jota mun on kaikkein vaikein vastustaa. Mun suunnitelma oli tänä vuonna juhlistaa 4.10. vietettävää korvapuustipäivää vohvelien muodossa, mutta lähikaupan pakastealtaasta ei löytynytkään oikeanlaisia raakapakasteita. Onneksi silmiin osui toisenlainen versio herkusta: myös valmiita korvapuusteja voi boostata vohveliraudan kautta! Varsinaisena puustipäivänä  sain hankittua pullaöverit jo työpäivän aikana, joten lykkäsin suosiolla puustivohvelien paistamisen lauantaille. Ja mikä olisikaan ollut ihanampaa ulkoilun jälkeen, kuin kuuma kahvi ja lämmin kanelin makuinen leivonnainen!

Ulkoillessa onnistuin puolivahingossa eksyttämään itseni pariin otteeseen metsään ja tulin kotiin kengät sukkia myöten märkänä. Ihan oikeasti en ollut eksyksissä, koska kyseinen metsä rajautuu teiden väliin, eikä siellä kokonaan pysty katoamaan edes vahingossa. Jostain syystä yksi laita siinä metsässä saa mun suuntavaistoni aina sekaisin, ihan kuin joku magneetti sotkisi sisäisen kompassini ja kartta pääni sisällä kääntyy ylösalaisin. Tänään sitten haastoin itseäni ja poikkesin pois poluilta juuri sillä alueella, koska haluan päästä eroon tästä ärsyttävästä suunnankadotus-ongelmasta. Ja taas sama juttu. Kahdesti! Se on omituista, koska muualla metsässä osaan liikkua ihan sujuvasti ja ilman polkujakin päädyn juuri sinne minne aionkin. Nyt aloin taas kulkea juuri päinvastaiseen suuntaan kuin oli tarkoitus ja sunniteltu tunnin lenkki kestikin yli kaksi tuntia.

Oikeasti se eksyminen oli pelkästään ihanaa. Siinä oli jotain vapauttavaa, kun tunsi olevansa irrallaan ihmisistä, asutuksesta ja muiden valmiiksi tallaamista poluista. Hetken aikaa sai olla oman tiensä kulkija ja raivata reittinsä juuri siitä mistä mieli teki. Sitä paitsi ruskan värittämässä metsässä oli ihan huikean kaunista ja oli rentouttavaa kuulla pelkästään metsän ääniä. Mitä pidempään kirpeässä syyssäässä kuljin, sitä paremmalta tiesin pullakahvienkin maistuvan :D Saatan eksyä huomenna uudelleen!

Ja ne korvapuustivohvelit valmistuu näin:

2 korvapuustia

1 dl maitoa

1 dl kermaa

Voita paistamiseen

Sekoita kulhossa maito ja kerma sekaisin. Upota pulla kulhoon molemmin puolin niin että se imee nestettä itseensä. Paista vohveliraudalla, paina raudalla pulla littanaksi. Maistuu ihanalta sellaisenaan, mutta huhujen mukaan myös jäätelöpallo on kiva lisä!

Banaani-suklaa keikauskakku

Jos keväällä testailin innokkaasti erilaisia sokerittomia ja mahdollisimman rasvattomia leivonnaisten reseptejä, nyt on ihan toinen ääni kellossa. Syksyn myötä lisääntyvällä pimeydellä on varmaan osuutta asiaan, että suklaa on alkanut houkuttaa ihan luvattoman paljon. Eikä vain suklaa, vaan oikeastaan kaikki, missä on sokeria ja voita! Varsinkin viikonlopun lähestyessä mielessä muhii toinen toistaan mehevämpiä herkkuja, joita tekisi mieli leipoa.

Mieleen on noussut sellaisiakin reseptejä, joita en ole tehnyt vuosiin. Yksi sellaisista on banaani-suklaa keikauskakku ja kun sen maku alkoi väristä muistojen sopukoissa, ajatusta oli enää mahdotonta vastustaa. Kakku on ihan järjettömän hyvää! Suklaista, pehmeää, tahmeaa, mehevää, tuoksuvaa... Ihan täydellinen suklaan, banaanin, suolapähkinöiden ja kinuskin liitto viikonlopun kahvihetkiin <3

Vuokaan:
50 g margariinia
3/4 dl sokeria
2 banaania
Puolikkaan sitruunan mehu

Vuoraa vuoka leivinpaperilla. Sulata margariini kattilassa ja lisää sekaan sokeri, sekoita. Kaada seos vuoan pohjalle. Leikkaa banaanit puoliksi ja halkaise ne pituussuunnassa. Lado viipaleet vuokaan. Purista sitruunan mehu banaanien päälle.

Kakkupohja:

150 g margariinia
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
0,5 dl maitoa
1 3/4 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhoja
1 tl leivinjauhetta
100 g maitosuklaata

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Rouhi suklaa muruiksi ja lisää taikinaan. Kaada taikina varovasti vuokaan banaanien päälle. Paista 175 asteessa n. 45 minuuttia. Anna levätä vuoassa vähintään 5 minuuttia ennen kumoamista. Kumoa kakku vähän jäähtyneenä tarjoilualustalle ja koristele kinuskikastikkeella ja suolapähkinöillä.

Sitten voitkin ihan vaan nautiskella!

Hiljaisuus

Olin ihan varma, että tämä homma oli jo kuollut ja kuopattu: ei koskaan enää sanaakaan blogiin. Alunperin oli tarkoitus ihan vaan ottaa etäisyyttä ja miettiä miksi mitäkin asioita ylipäätään teen. Viikko ei riittänyt mihinkään, eikä kaksikaan. Aika venyi kuukausiksi ja tunsin vapautuneeni jostain, missä en ollut edes tiennyt olleeni vankina. Pikku hiljaa kuvista alkoi tulla pelkkiä kuvia ja sanoista vain sanoja, ilman että olisin miettinyt vaivihkaa voiko niitä julkaista. Hullun hommaa, kun en missään tapauksessa pidä itseäni bloggarina sanan varsinaisessa merkityksessä. Viikkojen vieriessä tein päätöksen, että pysyn kokonaan poissa siitä kuplasta, jossa yhtäkkiä alkaa luulla, että on pakko suoltaa uutta tekstiä blogiin. Ei todellakaan ole.

Mutta siitä kirjoittamisen tarpeesta en päässyt eroon ja hyvä niin. Olen kirjoittanut koko elämäni; se on keino jäsentää ajatuksia, purkaa tunteita ja ymmärtää maailmaa. Ja siihen mulla kyllä on joku sisäinen pakko. Pää on tässä ajassa ehtinyt tuottaa tekstin toisensa perään, mutta en kirjoittanut mitään, edes paperille. Sen sijaan kävelin yksin metsässä kymmeniä kilometrejä. Joskus tuntui, että etsimässä kadonnutta itseäni, joskus paossa sitä mitä muut odottaa mun olevan. Kun on johonkin muottiin antanut itsensä asettua, ei ole enää ihan varma pysyykö siinä vain vanhasta tottumuksesta, vai onko tosiaan edelleen se sama. (Niin että tervetukoa ikäkriisi, odottelin sinua jo aiemmin!)

Vaikka jotkut asiat kirkastui blogihiljaisuuden aikana, en vieläkään ole varma mitä tuleman pitää. Juuri nyt on melkein pakottava tarve saada ajatuksensa tekstin muotoon, mutta voi olla, että muutaman viikon kuluessa huomaan olevani väärällä areenalla. Aika näyttää <3

Hyvää oloa vyöhyketerapiasta

Taisin jo aiemminkin mainita, että onnetar on tänä keväänä suosinut mua useasti. Yleensähän en voita minkäänlaisissa arpajaisissa mitään, mutta tämä kevät on ollut voittoja ja yllätyksiä täynnä. Ihanin voitto on ollut lahjakortti Ecofemmeen tunnin mittaisen hierontaan tai vyöhyketerapiaan. Tämän sain Järvenpään Lady Linen 10-v synttäreiltä.

Vaihtoehdoista valitsin hoidokseni vyöhyketerapian ihan puhtaasti uteliaisuudesta, koska sitä en ollut koskaan kokeillut, enkä siitä kovin paljoa tiennytkään. Uutta pitää kokeilla kun on tilaisuus! Suomessa vyöhyketerapia luokitellaan uskomushoidoksi, mutta minä menin hoitaa uskomatta mitään ja edes tietämättä mitä on odotettavissa.

Vyöhyketerapiassa ihmistä käsitellään kokonaisuutena huomioiden kehon ja mielen yhteys. Itse hoidossa kehoa käsitellään heijastepisteiden kautta. Ajatuksena on, että jaloissa, kämmenissä ja korvissa on kaikkia kehon osia ja sisäelimiä vastaavat heijastepisteet. Näitä heijastepisteitä käsittelemällä voidaan vaikuttaa eri kehonosiin.

Hoito alkoi lyhyellä keskustelulla omasta tilanteesta ja mahdollisista odotuksista ja sen jälkeen rentouttavalla jalkakylvyllä. Sitten alettiin käsitellä kehon heijastepisteitä rauhoittavan musiikin soidessa vaimeana taustalla. Hoito oli ihan äärimmäisen rentouttava. Hoitoni aikana käsiteltiin niska, pää ja korvat sekä sormet ja jalkaterät hieroen ja painellen. Ajan taju katosi hoitopöydällä ja nautin vain syvästä rentouden tunteesta, joka valtasi koko kehon ja mielen. Muutaman kerran keskusteltiin lyhyesti joistain tuntemuksista, mutta muuten sain vaipua rauhassa oman pääni sisään. Yhden kerran oli pakko kysyä, että mikä heijastepiste kämmenessäni oli käsittelyssä, kun aloin tuntea oikeassa lonkassa ja yläreidessä leviävän lämmön ja kihelmöinnin. Käsittelyssä oli juuri lantioni alue ja kerroinkin sitten, että tunnen voimakkaan lämmön selkeästi rajatulla alueella.

Tunnin mittaisen hoidon jälkeen olo oli vähän tokkurainen, mutta todella rentoutunut. Sille illalle suunnittelemani jumppa oli jätettävä väliin, koska tunsin itseni lähinnä löysäksi makarooniksi. Hoidon jälkeisenä päivänä tunsin, että hartioiden alueella oli tapahtunut jotain: toimistotyöläiselle tuttu jäykkyys ja kireys oli hellittänyt ja lihakset tuntuivat aiempaa rennommilta. Tunsin jopa ryhdin vähän oienneen, mutta ehkä se oli vain kuvittelua lihaskireyden helpotettua. Oli miten oli, tunne oli niin hyvä, että varasin saman tien uuden ajan viikon päähän. Toinen hoitokerta oli, jos mahdollista, vieläkin rentouttavampi. Nukahdin hoidon aikana kahdesti! Näiden powernappien jälkeen olin loppuillan todella energinen, vaikka ensimmäisen kerran jälkeen olin lähinnä uninen. Molempien hoitokertojen jälkeen nukahdin heti, kun pää osui tyynyyn ja nukuin koko yön kuin tukki.

Vyöhyketarapian tarkoitus ei ole hoitaa sairautta vaan ehkä ennemminkin tukea terveyttä (tämä on kyllä ihan mun oma määritelmä lyhyen tiedon hankinnan jälkeen).  Hoitoa kuitenkin suositellaan myös joidenkin vaivojen hoitoon, kuten esim. uupumukseen, unettomuuteen sekä tuki- ja liikuntaelinvaivoihin. Ihmeparantumisia ei luvata, mutta helpotusta oloon voi saada. Oman kokemukseni perusteella voisin sanoa, että uniongelmiin vyöhyketarapiasti voisi hyvinkin löytyä apu, koska se rentouttaa niin kokonaisvaltaisesti. Ainakin itse aion sitä kokeilla, jos joskus joudun uudelleen taistelemaan unettomuuden kanssa. Ja kyllä, myös niska-hartiavaivoihin sain helpotusta, vaikka en sitä edes hakenut. Kohta on viikko toisesta käsittelykerrasta ja hartiat tuntuu edelleen vetreämmiltä kuin aikoihin.

Olin siis vyöhyketerapiaan varsin tyytyväinen ja uskallan rohkaista kokeilemaan!

Raparperipiirakka - se kaikkein paras

Sateinen päivä on saanut tänään jäämään kotiin. Aamupäivällä tein pienen lenkin tihkusateesta huolimatta ja palatessani hain kasvimaan laidalta raparperia piirakkaa varten. Mikä ihana ajatus olikaan leipoa rauhassa ja istahtaa sitten teekupin kanssa maistelemaan piirakkaa sateen ripistessa ikkunan takana. Kuvitelmissani tiestysti olisin vielä lukenut kirjaa ja katsonut hetkisen jotain viihdyttävää sarjaa. Vaan enpä ehtinyt! Kyllä kiirettä pitää näin vapaapäivisin :D No, oikeasti ei ollut ollenkaan kiire, mutta päivä täyttyi muutenkin kaikesta mukavasta, niin lukemiset ja ruutuajan voi suosiolla jättää toiseen kertaan. Ja sainhan päiväkahviseuraksi siskon, jonka kanssa nykyisin päästään saman pöydän ääreen ihan liian harvoin!

Leipoa kuitenkin ehdin ihan kaikessa rauhassa. Ja kun raparperikausi on vasta aluillaan, oli ensimmäisen leivonnaisen valinta itsestään selvä: mehevä ja pinnalta kauraisen rapsakka, maailman paras raparperipiirakka!

Piirakkapohja:
1 dl vaniljajogurttia
1 kananmuna
50 g margariinia
1,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa

Laita margariini sulamaan pieneen kattilaan. Vatkaa sillä välin keskenään jogurtti ja kananmuna. Lisää sula margariini ja sokerit ja sekoita. Lisää jauhot ja ruokasooda ja vatkaa tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan.

Pinnalle:
50 g margariinia
1 dl kaurahiutaleita
0,5 dl sokeria
Raparperikuutioita

Sulata kattilassa margariini ja sekoita joukkoon kaurahiutaleet ja sokeri. Kuumenna hetki sekoitellen. Kuori ja kuutioi raparperit. Levitä raparperikuutiot piirakkapohjan päälle. Ripottele lopuksi pinnalle kauraseos. Paista 200 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.