lauantai 2. syyskuuta 2017

Porkkanakakku-pannari



Porkkanat on pop! Vasta vähän aikaa sitten sekoitin porkkanaraastetta puuroon, nyt on sitten vuorossa pannukakku. Ohje ei ole oma, mutta kun näin sen K Ruoka-lehdessä, tiesin heti, että testiin menee. Kannatti! Rakastan tämän pannukakun syksyisen mausteista makua! Tämä maistui mukisematta lapsillekin, vaikka ne yleensä haluaa tuttua ja turvallista ja näyttivät kauhistuneilta, kun kerroin laittavani pannariin porkkanaraastetta. Ja eikös sillä verukkeella pannaria voi pitää melkein terveellisenä? Eihän siihen laiteta sokeriakaan kuin nimeksi!

Pakko tallettaa ohje muistiin, ettei unohdu tehdä toistekin:

4 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1 l maitoa
2 dl porkkanaraastetta
50 g margariinia
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
2 tl kanelia
2 tl inkivääriä
1 tl kardemummaa

Sekoita munat ja jauhot. Lisää maito vähitellen ja sekoita taikina tasaiseksi. Lisää porkkanaraaste, sula margariini, sokeri, suola ja mausteet.

Paista pannaria 200 asteessa n. puoli tuntia.

Leikkaa paloiksi ja nauti! K Ruoka-lehdessä oli lisäksi ohje tuorejuustovaahtoon, mutta itse sekoitin kermavaahtoa ja creme fraichea. Vaahdon lisäksi lorautin päälle vaahterasiirappia ja rouhittuja saksanpähkinöitä. Ihan hitsin hyvää!!!

Sen verran täytyy vielä vinkata, että kannatta suosiolla ottaa käyttöön tarpeeksi ISO kulho taikinaa tehdessä. Mä käytin mun normikulhoa, johon yleensä mahtuu mitä vaan, mutta en tiedä miten tässä näin kävi:



Mutta mitäs pienistä. Rapatessa roiskuu ja lopputulos oli niin herkullinen, ettei pieni siivousoperaatiokaan haitannut. Makoisan mausteisia ja kuulaan kirkkaita syyspäiviä odotellen!

-Hanna

15 kommenttia:

  1. Oijoi kun näyttää ja kuulostaa hyvältä😍 Tuota pitääkin kokeilla:) Mukavaa syyskuuta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ainakin tykästyin! Ihanan syksyinen maku😊 Mukavaa syyskuuta sinullekin!

      Poista
  2. Kyllä varmasti maistuu! Porkkanakakkukin on niin hyvää...
    Täytyy kokeilla!
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäis kyllä pitkästä aikaa tehdä porkkanakakkuakin😄 Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Enpä ole ikinä kokeillut tälläistä versioita, mutta kiitos ohjeesta täytyy todellakin kokeilla!
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka kerta oli mullekin, mutta kun tykkään kanelista ja kardemummasta muutenkin, tämä oli ihan herkkua mun makuun👌😊 Kivaa ensi viikkoa!

      Poista
  4. Nyt kuulostaa oikein herkku pannarilta! Namskis!
    Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, jos pitää noista mausteista😊 On meinaan tosi hyvää!

      Poista
  5. Kuullostaapa tosi hyvältä. Nam!
    Tätä voisi testata!
    Mukavaa alkanutta syyskuuta! :)

    VastaaPoista
  6. Hyvät hyssykät mikä herkku, ihan mieletöntä, eikä aina sitä iänikuista hilloa. En ole ikinä syönyt pannaria niin, että olisi ollut porkkanaa mukana, mutta maistuisi mulle. <3

    Kivaa uutta viikkoa Hanna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Kiva kokeilla välillä jotain ihan muuta😊 Eikä sitä porkkanaa tuossa valmiissa pannarissa maista, maistuu vaan ihanasti kanelille😋💕
      Kivaa viikkoa sullekin!

      Poista
  7. Herkullinen ohje, teen pojille välipalaksi.Saa nähdä Maistuuko porkkanat näin😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää onkin hyvä välipala koulun jälkeen, varmaan maistuu😊

      Poista