perjantai 13. tammikuuta 2017

Petipotilaana


Syy ruokahaluttomuuteen selvisi nopeasti. Mulle iski sama pöpö kuin Eemelillä jo oli: kuumetta ja oksentelua. Niin rajusti, että nyt alimmat kylkiluutkin on kipeät. Nukuin käytännössä tiistai-illasta torstaihin saakka. Tänään pystyin ensimmäisen kerran syömään kiinteää ruokaa, eli voiton puolella ollaan. Tosin nyt on kuume iltaa kohti TAAS nousussa 😞

Pari päivää on mennyt ohi ihan sumussa. Alan olla ihan ylimaallisen kyllästynyt tähän makoiluun. Kroppaa kolottaa joka paikasta, mikä varmaan osaltaan johtuu jylläävästä viruksesta, mutta osittain myös pitkästä paikoillaan olosta. Joka lihas tuntuu menevän juntturaan. Luojalle kiitos netin ohjatuista joogatunneista! Vartin venyttely auttoi avaamaan pahimpia jumeja ja särky loppui pariksi tunniksi. Ajattelin joogata vielä illalla uudestaan, mutta ei se taida kuumeen noustessa olla viisasta.


Vaikka tuntuu ettei liikkumisesta tule taas hetkeen mitään, vatsa näyttää tällä hetkeltä siltä kuin joku olisi mun nukkuessa salaa käyttänyt mun kehoa Jutan bikini challengeen. Paino tippui vuorokaudessa 2 kg ja koko köntti näyttää kadonneen suoraan tuosta vatsan kohdalta. Olen kuitenkin ihan varma, että Jutan metodi on ainakin triljoonasti hauskempi! Sitä paitsi ei huolta: kunhan ensi viikolla pääsen palaamaan normaali elämään, palaa tuttu pallukka ihan varmasti tuohon vyötärölle nopeammin kuin ehdin edes sanoa "suklaa".

Toivon kaikille ihanaa viikonloppua ja terveyttä talveen! Pitäkää huolta itsestänne! (Ja ostakaa itsellenne kukkia!)


8 kommenttia:

  1. Voi ei, toivottavasti tauti on jo voitettu! Ja kyllä: kukat on ostettu! :)

    VastaaPoista
  2. Kukkia on ostettu :) Sitkeä pöpö, nyt rauhallisesti vain sillä oksentelu vie kyllä kaikkki voimat jos kuume ei sitä ole jo tehnyt.Parempaa vointia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä! Kukat piristää aina😊 Voimaton olo on ollut, mutta nyt on suunta ylöspäin.

      Poista
  3. Ihan hirveetä, vatsatauti on kaikkein kamalinta. Toivottavavsti oli jo parempi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kamalaa, kun siihen pukkasi vielä kuumeen lisäksi😫 Ja kiitos, olo on jo parempi 😊

      Poista
  4. Höh ei kuulosta yhtään kivalta, toivottavasti jo parempi olo. <3 Kukat kyllä piristää aina.

    VastaaPoista