Olen ollut niin väsynyt, että ajattelin aloittaa tauon jälkeen rauhallisesti joogalla. Valinta oli ihan oikea, mutta kivulias! Käsittämätöntä miten pienessä ajassa lihakset alkaa tuntua siltä kuin ne olisi päällystetty sementtikuorella!?!? Liikkeet, jotka ennen oli mulle helppoja ja mukavia, sai nyt kropan anelemaan armoa. Kiristi, sattui ja jokainen säie vartalossa tuntui pistävän vastaan, kun niitä yritti venyttää. Puolen tunnin jälkeen salin lämmössä tapahtui kuitenkin jotain: tunsin ihan fyysisesti, miten kroppa alkoi antaa periksi ja kireitä lukkoja aukesi. Ihan kuin joku kireä vanne olisi irrotettu reisistä ja pakaroista. Lihakset alkoi rentoutua ja alun kipu katosi. En edelleenkään taipunut samoin kuin ennen, mutta tiedän, ettei se ole ollenkaan mahdotonta. Ja tärkeimpänä kaikesta: se on kiinni vain minusta itsestäni ja siitä mihin aikani käytän.
Kun aamupäivän on kuluttanut joogasalissa jossain tuskan ja nirvanan välimaastossa, ei oikein osaa kytkeä itseään kiire-vaihteelle takaisin. Isot miehet on pelimatkalla ja nuorimmainen lähti kaverin synttäreille, joten mulla on täydellinen hetki viettää lisää aikaa itseni kanssa. Lohisalaattia, kahvia ja ruudulla pyörivä puutarhaohjelma, josta ei tarvi ymmärtää mitään: riittää kun silmien edessä rullaa kauniita kasveja ja värikkäitä kukkia. Siivoaminen saa odottaa, koska joskus vaan on hyvä pysähtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti