tiistai 29. joulukuuta 2015

Minä. Haluan. Paremman. Keittiön.





Muuton jälkeen elämä uuden kodin keittiön kanssa asettui uomiinsa pienen totuttelun jälkeen. Eikä siinä ulkoisesti mitään pahempaa vikaa olekaan; ihan pätevä peli, jonka kanssa voisi halutessaan elää vielä muutaman vuodenkin. Mutta kun en halua! Kun tiedän, että keittiö on vaihtumassa, en näköjään enää viitsi pitää kaappien sisältöäkään järjestyksessä. Ja kun kaapit on sekaisin, alkaa tuskastuttaa vielä enemmän! Huoh.

Viimeisimmät tuskastelun hetket koin lasagnea tehdessä. Siinä patoja ja pannuja hämmentäessa ehdin mielessäni koota listaa nykyisen keittiön ongelmista.

1: liian matala! Talon edellinen emäntä oli mua huomattavasti lyhyempi ja kaapistojen mitoituksessa se on huomioitu. Tasojen ääressä työskennellessäni olen koko ajan pienessä kumarassa ja sekös on ärsyttävää.

2: valaistus on huono. Siitä kylläkin saamme syyttää itseämme; keittiössä OLI hyvä valaistus, mutta osa katon valaisimista jäi kattopaneelien uusimisen yhteydessä pois. Vinkiksi vaan kaikille remontoijille: älä koskaan ikinä vähennä valaisimia missään tilassa. Valaisimia saisi olla vähintään viisi per huonetila, jotta valaistus on helposti valittavissa tilanteen ja tunnelman mukaan.

3: vanhat kodinkoneet. Siis ihan kaikki niistä. Vanhaan kotiin jäi muutaman kuukauden ikäinen astianpesukone, jota on vähän ikävä. Kylmälaite alkaa vedellä viimeisiään. Laite sinänsä on laadukas kotimainen Huurre, mutta kompressori on jo kertaalleen vaihdettu ja nyt vehje käy koko ajan. Toivottavasti se kestäisi vielä pari kuukautta, ettei jouduta pulaan ennen keittiöremonttia. Liesi on ikivanha ja tietää sen itsekin. Laitteista suurin ärsyttäjä on kuitenkin liesituuletin: se ei ime käryjä kunnolla ja lisäksi se on keittiön mitoituksen takia niin matalalla, että hellan ääressä on aina pieni vaara pään kolautuksesta. Jos haluan nähdä takimmaisella levyllä olevaan kattilaan, joudun joko työntämään pääni liesituulettimen alle tai siirtämään kattilan pois levyltä. Ei kiva.

Ja nyt tuli niin suunnattoman huono omatunto tästä vikojen listaamisesta, etten voi edes jatkaa loppuun saakka. Alkaa kuulostaa siltä kuin kaikki keittiössä olisi huonosti, vaikka ei ole. Kuten sanoin (ja sisäänmuuttaessa ajattelin), voisi tämän keittiön kanssa hyvinkin elää vielä muutaman vuoden eteenpäin. Mutta jostain kuulin, että ansaitsen paremman keittiön... Olisko kaikki ton esiliinan syytä?!?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti