lauantai 30. elokuuta 2014

Kouluruokaa kokeilemassa

Santerilla oli tänään koulupäivä ja etukäteen oli ilmoitettu, että näin lauantaina myös vanhemmat ovat tervetulleita tutustumaan koulun toimintaan. Ja parasta kaikessa: jos vanhempi suorittaa koulupäivän, ei koululaisen tarvi osallistua ollenkaan! En kuitenkaan luvannut olla koulussa koko päivää Santun puolesta, mutta kun tajusin, että 2 ekaa tuntia on teknistä työtä, olin ihan innoissani menossa sinne. Paitsi etten saanut lupaa Santerilta. Eikä lukujärjestystäkään sitten noudatettu. Pöh!

Perjantai-ilta ja lauantaiaamu käytiin keskustelua siitä, saanko mennä kouluun, miten saan siellä käyttäytyä ja mitä järkeä missään on. Viime hetkeen saakka Santtu oli sitä mieltä, että äideillä ei ole mitään asiaa yläasteelle. Ulko-ovea kiinni painaessaan oven raosta kuitenkin kuului: "No jos sun on kerran pakko sinne sun kavereiden kaa lähteä, ni et sit ainakaan puhu mulle." Minun korviini se kuulosti melkein kutsulta! Halusin kuitenkin kunnioittaa nuoren miehen omaa tahtoa ja päätin suosiolla pitää välimatkaa julkisella paikalla. Itse olisin yläasteaikoina yrittänyt välttää tällaisen tilanteen viimeiseen asti!!!

Hiippailin siis toisen äidin kanssa koululle aamupäivällä oppitunnin aikana. Siellä me sitten haahuiltiin hiljaisilla käytävillä etsimässä rehtoria, kun halusin toimittaa Santerin loma-anomuksen samalla käynnillä. Että oli sitten niin kuin oikeaa asiaakin, ettei vaikutettaisi siltä, että ollaan siellä vaan lapsiamme kyttäämässä, niin kuin ne itse tuntuivat kuvittelevan. Kun asia oli toimitettu, katseltiin vähän koulun tiloja kun kellot sitten soi ja lapset valui ulos luokista. Sain todeta, että mullahan menee ihan hyvin: Santeri jopa moikkas mua ohi kulkiessaan!!! Kaikilla ei käynyt yhtä hyvä tuuri. Joko lasta ei näkynyt ollenkaan, tai sitten näköetäisyydelle päästyä poika veti lippiksen silmille ja käänsi selän. :D Hei oikeesti! Kuinka noloja me mutsit oikein ollaan?!?! :D :D

Kun kerrankin oli tilaisuus, oli ihan pakko päästä maistamaan sitä paljon parjattua #kouluruokaa. Tarjolla oli lihakeittoa, ruisleipää ja kurkkuviipaleita ja niin siinä sitten kävi, että kerrassaan mitään valittamisen aihetta en löytänyt! Keitto oli tosi hyvää, ruisleipä taivaallisen pehmeää ja tuoksuvaa ja kurkut tuoreita. Mitä ilmeisimmin nuoriso ei kuitenkaan ollut ihan samaan mieltä siitä päätellen, mitä lautasille jäi. Mua alkoi naurattaa jo ruokajonossa, kun mua vastapäätä oli pari teinityttöä tarjottimineen ottamassa ruokaa. Yksi heistä otti ruisleivän käteensä ja totesi nenä kippurissa: "Siis miten tää leipä VOI olla kylmää?! Miks ei meil oo lämmintä leipää?!" No niin, siinäpä vasta kysymys! Olisi varmaan ollut mummouden huipentuma, kun olisin kertonut, ettei meidän aikoina voinut kuvitellakaan saavansa koulussa tuoretta leipää: näkkileivällä pärjättiin tai sitten oltiin pärjäämättä.

Mietin siinä itsekseni, että mistä se kouluruoan huone maine oikein johtuu. Odottaako lapset kodin ulkopuolella saavansa ravintolatason annoksia vai missä on vika? Tänään tarjottu ruoka oli ainakain oikein hyvää perusruokaa. Myös omina kouluaikoina ruoka oli ihan normihyvää. Tottahan se kuitenkin on, että jos oman ikäpolven kanssa muistellaan kouluruokaa, puhe kääntyy armotta niihin inhokkeihin, joita tietenkin myös osui joukkoon. Ollaanko me vanhemmat pilattu kouluruuan maine kertomalla kauhukokemuksia kumiperunoista ja klimppisestä tillilihasta? Ollaanko me unohdettu kokonaan kertoa, että ne oli vaan niitä poikkeuksia, joille voi nyt jo nauraa ja normaalisti me saatiin ihan hyvää ruokaa? Vai saako nykyajan lapset kotona niin mahtavia herkkuja, että koulussa tarjoiltu tavallinen "kotiruoka" onkin nyt sitten muka huonoa? Pienellä rahallahan ruoka on kouluihin hankittava, joten mahdollisuudet on aika rajalliset. Melkoisia taikureita siellä koulujen keittiöissä ollaan, että niillä annoshinnoilla saadaan niin maistuvaa ja momipuolista ruokaa aikaiseksi. Ihailen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti