tiistai 10. huhtikuuta 2018

Keväisiä yllätyksiä




Kevät etenee takkuisesti kuin liikaa käyneitä pihlajanmarjoja syöneen tilhen lento! Juuri kun lumet on sulaneet ja mittari kohoaa +10 asteen yläpuolelle, tulee yllättäen takapakkia: lunta pyryttää, pakkanen paukkuu ja saa kaivella talvisaappaita takaisin esiin. Eikä se yksi kerta uusia kinoksia vasta paljastuneelle nurmikolle riittänyt, vaan tänä aamuna TAAS kaihdinten raosta pilkotti sellaiset hanget, että ihan vahingossa kiljaisin ääneen. Iloista huomenta vaan koko perheelle, kun äiti kiljuu kauhusta avatessaan verhoja! Ja sitten taas iltapäivään mennessä nurmikot vihersi, krookukset plopsahteli kukkaan ja lapset juoksenteli pihoilla ilman ulkovaatteita kuin laitumelle lasketut varsat. Alkaisi jo riittää tämä vitkutteleva kevään tulo, mutta edelleen ennuste näyttää huomisaamulle sellaisia pakkaslukemia, että toppahousut olisi järkevämpi valinta kuin kukkamekko.



Siitä huolimatta kesän kaipuu kuplii mielessä päivä päivältä vahvemmin. Tekisi mieli kietoutua keväisiin väreihin ja materiaaleihin, mutta kylmyys hiipii takin alle varsinkin aamuisin. Onneksi kevään kepeämpiä sävyjä voi käyttää myös pukeutuessaan lämpimästi. Villasukkia valmistuu vaaleanpunaisen ja valkoisen sävyissä ja lämpimät puserot verhoutuvat kukkakuvioihin. Teinkin yllättävän löydön paikallisesta Citymarketista. En ole ostanut sieltä itselleni vaatteita sen jälkeen kun olin siellä kesätöissä teininä, eli n. 100 vuotta sitten ja täytyy tunnustaa, etten ole edes käynyt vuosikausiin kyseisen marketin vaateosastolla. Nyt katse kuitenkin vaelsi hempeään kukkakuvioiseen collegepuseroon ja nappasin sen mukaani. Kiva ja yllättävä löytö!

Kyllä mä niin kaipaan jo rakkaita kesäfarkkuja, tennareita ja keveitä toppeja. Tule jo kevät!

6 kommenttia:

  1. Ihan samoja toiveita täälläkin!
    Mutta onpa kauniit sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kevät alkaa jo lämmetä💕 Ja kiitos, tykkään sukista itsekin😊

      Poista
  2. Kauniit villasukat!
    Samoja toiveita myös minulla. Tulisi jo kesä!❤️
    Aamut on vielä niin kylmiä, että ihan vielä ei voi kevättakkia ottaa käyttöön.

    Mukavaa viikon jatkoa!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari😊 Vaikka päivät alkaa lämmitä, kyllä aamuisin on edelleen ollut kylmää. Mutta pikkuhiljaa lämpenee👍

      Poista
  3. Että nuo sukat on aivan ihanat ja muutenkin kuvissa ihanan hempeä sävymaailma.

    Kaunista viikonloppua <3

    VastaaPoista