torstai 25. tammikuuta 2018

Kaupungin kuumin possu



Viime viikonloppuna käveltiin järvelle ja pieni pyrähdys jäälläkin. Vähän kuitenkin hirvitti jään kestävyys ja käännyttiin pian takaisin kohti rantaa onnekkaasti samaan aikaan päiväkävelyllä olevan Juti-possun kanssa. Jutista on tullut paikallinen julkkis; niin erikoinen ilmestys puistossa ulkoileva possu meidän kulmilla on. En ollut aiemmin tavannut Jutia ja mietinkin, että miten possun kanssa toimitaan. Juti heilutti häntäänsä niin vilkkaasti, että piti oikein kysyä tarkoittaako se samaa kuin koiran hännän heilutus. No kuulemma ei tarkoita oikein mitään. Juti heiluttelee häntäänsä milloin mistäkin syystä. Ihan huomaamattani kyykistyin samalle tasolle Jutin kanssa, niin kuin yleensä teen koirien kanssa ja se tuntui toimivan. Juti röhki ja vinkui innokkaasti, antoi rapsuttaa ja kuvata ja oli muutenkin kovin sosiaalinen epeli! Possu-herra poseerasi kameran edessä kuin vanha tekijä, mutta taitaakin olla jo tottunut siihen, että vastaantulijat haluaa kuvata. Tai sitten siihen, että kuvauspalkkioksi emännän tassusta löytyi herkkuja :) Niin tai näin, Juti on aika mahtava tyyppi!

6 kommenttia:

  1. Voi mikä söpöläinen <3 <3 Olisipa mahtava hänet tavata!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tyyppi minustakin <3 Oli kyllä kiva tapaaminen, kun aiemmin olin Jutista vain lukenut ja kuullut juttuja :)

      Poista
  2. Juti on kyllä ihan mahtava! Todellinen rantapuiston kingi. Olen joskus seurannut, miten se ihan tahallaan vähän kiusaa koiria, tai pitäiskö sanoa koira-parkoja, jotka menee ihan sekaisin siitä kun ne ei tiedä mikä ihmeen otus se on. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D voin kyllä kuvitella, että koirat on Jutista ihmeissään, kun itsekin vähän olin :) Hauska tyyppi!

      Poista