keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Yksin kotona

Vanhempi poika täyttää syksyllä jo 15 ja ensimmäistä kertaa hänen syntymänsä jälkeen vietän muutaman päivän yksin kotona. Mykistävää. Onhan lapset joskus hoidossa olleet, mutta silloin mies on ollut kotona tai ollaan oltu yhdessä jossain reissussa. Satunnaisia iltoja ja öitäkin olen ollut yksin, mutta en näin "pitkää" aikaa.

Ihmetys iski jo aamulla töihin ajellessa, että mitäs sitä sitten töiden jälkeen tekisi. Ilmoitinkin töihin mennessä, että jos olisin sinkku, hankkisin koiran. Heti. Onneksi mulla on maailman paras koiran korvike Romeo, joka jaksoi lähteä mukaan iltakävelylle.


Entäs kesälesken illallinen? Noh, mun luottotölkit ei avatessa sihahda. Nälkä lähti, ei tullut juurikaan tiskiä, eikä kukaan valittanut, että ruoka olisi pahaa.


Sitten piti valita, mitä kaikkia niistä yksinäisistä suunnitelmista ehtisi toteuttaa . Ööh, no ainakin taittelin paperista origamin, josta tuli kippo kirsikoille.


Kesän alennusmyynnit ei ole juuri kiinnostuneet, mutta nyt oli oiva hetki tehdä pieni kierros ja katsoa mitä kauppoihin on jäänyt jäljelle. No olihan siellä; valkoinen pitsi toimii aina ja edullista laatukosmetiikkaa on vaikea vastustaa. Emotionin myyjä nauroi, kun kävelin purnukoitten kanssa kassalle kysymään, että maksaako nää oikeasti näin vähän! Kyllä ne maksoi! Ja sain vielä vinkin, että alen loppurysäys alkaa ihan juuri ja tavarat on laitettu jo järjestykseen, että saadaan ne kohta esille. Se rysäys-päivä vaan unohtui jo, kun olin niin ihmeissäni edullisista hinnoista.



Tarkoitus oli tehdä vielä pitkä pyörälenkki, mutta hiljainen koti houkutti lopulta enemmän. Käperryin sohvan nurkkaan kani kainalossa ja nicecream vanhassa Arabian kupissa. Samanlaisessa, josta mummo joi kahvia jo ennen syntymääni <3



3 kommenttia:

  1. On muuten niin outoa olla yksin kotona. Täällä iskee hermostunut ajan paljous, että mitä sitä tekisi, miten parhaiten tuon ajan käyttäisi, leffaa, kirjaa vai siivousta, Huhu. Ihanat herkut muuten ja nuo Biothermit on ihania.

    Kivaa viikkoa Hanna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kieltämättä outoa, mutta myös ihanan rentouttavaa 😊 Kivaa loppuviikkoa sullekin Tiia 💁

      Poista
  2. Jonkin aikaa sitä nautiskelee, kun on yksin kotona, mutta sitten iskee outous...rupeaa jo odottelemaan isäntää kotiintulevaksi =),

    VastaaPoista