lauantai 16. heinäkuuta 2016

Kun ukkonen väistyy



Vaeltelin illalla ukkosen jälkeen kotipihalla pienessä tihkusateessa. Kumpparit jalassa ja hameen helmat märkää maata viistäen. Tuoksui tuore nurmikko, kostea multa, kasvimaan vihannekset, raikkaat havut. Luonto oli märkänä ihan älyttömän kaunis! Kimmeltäviä pisaroita, syvää vihreyttä, kukkien kuultavan pehmeitä puuterivärejä ja mehevää kirkkautta sekä hiljalleen laskeutuva hämärä.



Innostuin napsimaan kuvia pitkin pihaa. Yritin vangita sitä mitä näin. Sadunomaisia hetkiä, ihan siinä silmien edessä, mutta joista yleensä kuljetaan ohi näkemättä niitä. Tunsin itseni onnekkaaksi, kun sain kääriytyä ympäröivien puiden turvallisuuteen ja uskoa hetken, ettei maailmaa sen ulkopuolella ole. Kun irtauduin kamerasta ja palasin tähän maailmaan, palasi mieleen myös Nizzan tapahtumat. Luulen, että ihminen, joka voi toimia noin, ei ole koskaan katsonut luontoa sateen jälkeen. #benice




2 kommenttia: