Ja sitten lopulta kyllästyin paikoillaan oloon ja kävin juttelemassa toisen oppaan kanssa, jolla onneksi oli täysin toisenlainen käsitys paikan turvallisuudesta. Siihen loppui hotellilla nyhjääminen. Kadulta napattiin taksi, joka ei kyllä tainnut edes olla oikea taksi, mutta vei meidät kuitenkin sinne minne haluttiin ja haki vielä sovittuna aikana poiskin. Siis tinkimisoperaation jälkeen tietenkin. Oppaalta saamani vinkin mukaan maksettiin kyllä kyydistä lähes tuplahinta, mutta kuitenkin vapaasta tahdosta ja suomen hintoihin nähden kyyti oli halpa.
Kyyti saatuamme käytiin tutustumassa Hurghadan Grand Aqariumiin, joka oli kyllä näkemisen arvoinen paikka. Se on ihan uusi ja opas epäili, ettei se ole vielä edes auennut, mutta mulla oli Trip Advisorin kautta muuta tietoa: ja auki oli! Akvaariomaailma on rakennettu tosi kivan näköiseksi. Kaloja siellä oli sekä Niilistä että Punaisesta merestä. Kalojen lisäksi siellä oli muutamia muitakin eläimiä (lepakoita, emuja ja kilpikonna) ja kierroksen päätteeksi tarjottiin virvokkeita beduiiniteltassa. Hinta oli kyllä täkäläiselsi ihan huikea: 25,-/aikuinen. Meidän kuski oli kyllä etukäteen ohjeistanut, että turisteille on paljon kalliimpi hinta kuin paikallisille ja kehotti meitä sanomaan asuvamme Hurghadassa. Ihan kuin meitä kukaan olisi uskonut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti