lauantai 25. toukokuuta 2019

Elämästä ja kuolemasta





Mulle toukokuu on yhtä juhlaa. Samalle kuukaudelle osuu äitienpäivä, syntymäpäivä ja hääpäivä. Jotta elämän realiteetit pysyisivät mielessä kaiken juhlahumun keskellä, liittyy tähän päivämäärään toinenkin merkityksellinen asia kuin hääpäivä. Tänään on myös rakkaan vaarini kuolinpäivä. Tapahtumasta on vierähtänyt jo aikaa, mutta tänään kun Facebook muistutti vaarin viimeisestä päivästä, tuli joku ihmeellinen romahdus. Kesken kaiken aloin itkeä niin, että hartiat tärisi ja kyynelet ryöppysi ihan pitelemättöminä. Ikävä ja menetys tuntuivat niin vahvana, että sydän meinasi pakahtua.

Viimeiset hetket ja viimeiset sanat vaarin sairaalavuoteen laidalla ei unohdu multa koskaan. Se hetki oli niin täynnä tunteita, ettei sitä meinannut kestää silloin, eikä nytkään. Samaan aikaan oli läsnä valtava suru menetyksestä, erosta ja jäähyväisistä ja toisaalta syvä ilo siitä, että vaari oli niin valmis lähtemään ja kiitollinen eletystä elämästään. Mikä voisi olla omaisille ihanampaa kuin kuulla lähtijän hymyillen sanovan olevansa valmis. Suoraan sanoen en tiedä kauniimpaa tapaa hyvästellä läheisensä. Mutta tää ikävä... Miksi se nyt taas näiden vuosien jälkeen tuntuu niin musertavalta?

Toukokuu on siis mulle ajanjakso, jolloin käyn kuukauden sisällä läpi koko elämän kirjon. Juhlin syntymää, pohdin kuolemaa, iloitsen äitiydestä ja kilistän kuohuvaa hääpäivänä. Juhlan aiheita siis riittää ja tuolla puoliskollani paineita lahjojen hankkimisesta, vaikka kuinka sanoisin, etten halua mitään. Tänä vuonna mies onnistui yllättämään Jocelyn De Kwantin kirjalla Creative Flow, Vuosi luovaa läsnäoloa. Kirjassa on 365 pientä luovuuteen kannustavaa tehtävää, siis yksi vuoden jokaiselle päivälle. Samalla kun piirtelin kirjan tehtäviä, ajatukset vaeltelivat kirjan mukanaan tuomassa ilossa. Tajusin, etten ilahtunut niinkään itse kirjasta, vaan siitä mitä se antaa. Omaa aikaa, rauhoittumista, oivalluksia ja onnistumisen iloa.

Kirja jakautuu eri osa-alueisiin, joista ensimmäisenä on luonto. Ensimmäiset tekemäni tehtävät liittyivät luonnossa liikkumiseen ja piirtämisen, jotka molemmat olivat myös vaarille rakkaita. Tuntuikin hyvältä paneutua niihin aiheisiin juuri tänään. Ehkä se vähän helpotti ikävää, tai ehkä kaipaus vain vahvistui. En osaa edes sanoa. Olo on haikea, mutta silti onnellinen. Minun elämäni on tässä ja nyt, mutta olen kiitollinen myös muistoistani. Seuraavan vuoden ajan annan siis luovuudelle ja läsnäololle tilaa, edes sen kirjan ehdottaman 10 minuuttia kerrallaan. Ehkä vuoden päästä olen vähän lähempänä sitä tunnetta, että voisin joskus sanoa itsekin olevani valmis <3

4 kommenttia:

  1. Näin se elämä menee...läheisen poismeno jättää leiman päivään pysyvästi ja muistot nousevat tuolloin pintaan. Se on ehkä sitä surutyötä, jota jokainen tarvitsee. Iloja ja suruja, sitähän elämä on.
    Leppoisaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Aika parantaa, mutta sitten joku asia laukaisee muistot ja ne nousevat uudelleen pintaan. Tänään raskas tunnelma on jo poissa :)
      Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  2. Toissa päivänä tuli vuosi siitä, kun saateltiin omaa mummoani viimeiselle matkalle.Onneksi meillä on ihanat muistot ja niitä ei voi kukaan ottaa pois.
    Ne kannattelee surun hetkellä.Iloisia tapahtumia sattuu myös tälle kuukaudelle. Itsellänikin on syntymäpäivä ja tietty äitienpäivää juhlistetaan aina jollain tavalla. Tosi kivan kirjan olet saanut!

    Mukavaa sunnuntaita sinulle Hanna! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas meillä toukokuulla monta yhdistävää tekijää :) Muistot on tärkeitä ja niitä on ihanaa vaalia <3
      Kiitos Sari ja mukavaa ensi viikkoa!

      Poista