lauantai 1. joulukuuta 2018

Joulutus: helppo saaristolaisleipä




Saaristolaisleipä on yksi parhaista leivistä, jonka tiedän. Voi kuinka monesti olenkaan ajatellut, että pitäisi leipoa sitä itse, mutta tekemättä on syystä tai toisesta jäänyt. Tähän saakka! Viimein sain maltaat ostettua ja pääsin leipomishommiin. Ja lopputulos oli niin hyvä, ettei tämä taatusti jäänyt viimeiseksi kerraksi! Leivoin 2 leipää, jotka riitti mukavasti koko viikon, kun makukin vain paranee muutaman päivän säilytyksen myötä. Vaikka leipoessa ajattelin, että kokeilen vielä ennen joulua  muutamaa erilaista reseptiä, en sittenkään taida nyt muita ohjeita kokeilla, koska tällä ohjeella leivästä tuli niin hyvää. Voin vain kuvitella miltä siirappinen leipä maistuukaan joulupöydässä mädin seuralaisena. Tämä leipä ehdottomasti jatkoon!


Saaristolaisleipä (2kpl)
7 dl piimää
50 g hiivaa
2 dl Tuoppi kaljamaltaita
1,5 dl siirappia
1 dl fariinisokeria
2 tl suolaa
1 dl kaurahiutaleita
3 dl ruisjauhoja
6 dl vehnäjauhoja

Voiteluun: 0,5 dl kahvia ja 0,5 dl siirappia

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva siihen. Lisää maltaat ja sekoita. Lisää siirappi, sokeri ja suola ja sekoita hyvin. Lisää kaurahiutaleet sekä ruis- ja vehnäjauhot ja alusta taikinaksi.

Kohota taikinaa lämpimässä paikassa liinalla peitettynä n. 1,5 tuntia. Voitele 2 pitkulaista leipävuokaa (myös kartonkiset käy hyvin). Jaa taikina vuokiin.

Paista 175 asteisen uunin alaosassa 1 tunti 20 minuuttia. Valele leipien pinta lämpimällä kahvi-siirappiseoksella ja jatka paistamista vielä 40 minuuttia.


14 kommenttia:

  1. Oih! Ihana leipä!! <3
    Ja tuo kanin suloinen tassu ja nassu...<3
    Meilläkin Bunny joulutunnelmissa. =)

    Lempeää adventin aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saaristolaisleipä on kyllä niin nam <3
      Rapsutuksia Bunnylle :)

      Poista
  2. Ooh, varmasti hyvää! Kiitos ohjeesta :)
    Tunnelmallista joulukuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hyvää, mutta mä tykkäänkin kaikesta missä on siirappia 😅
      Ihanaa joulun odotusta teille ❤️

      Poista
  3. Ihan tuli joulufiilis noista saaristolaisleipä kuvista! Tytär leipoo täällä. Mukavaa joulukuun alkua sinulle🎅

    VastaaPoista
  4. Jouluinen leipä on yksi osa joulua!💕

    VastaaPoista
  5. Tuota on itsenikin pitänyt tehdä, vaan en ole saanut aikaiseksi.
    Mukavaa joulukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli sama juttu, mutta tekeminen olikin sitten helppoa. Taikinan nostatus vain kesti pitkään. Mukavaa joulukuuta sinullekin!

      Poista
  6. Saaristolaisleipä on meidänkin lempparia. Yleensä leivon lähempänä joulua useamman ja annan läheisille niitä lahjaksi :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos tästä ohjeesta, täytyy ottaa ohje talteen. En kestä mikä pupu <3 Miljoona sydäntä :)

    VastaaPoista