Kesäelämää

 

Tää kesä on ollut uskomaton! Muistan kun toukokuun alkupäivinä julkaisin Instassa kuvan yht'äkkiä kuuman sään innostamina auenneista koivun lehdistä. Totesin silloin, että tuntuu kuin kesä olisi saapunut, mutten uskalla sanoa ääneen etten pelästytä sitä pois. Hyvä etten pelästyttänyt, koska siitä lähtien aurinko on paahtanut niin kuin ei koskaan ennen. Tai no, tilastojen mukaan niin kuin ei sataan vuoteen, mikä on vielä tässä iässä melkein sama asia :)

Lämpö on tehnyt tehtävänsä ja loman aikana olen uppoutunut johonkin lapsuuden kesien tunnelmiin. Lapsenahan aurinko paistoi aina ja jos joskus satoi, sade oli lämmintä ja pehmeää, joka houkutteli hyppimään lätäköissä ja seisomaan rännin alla. Niin kuin tänä kesänä. Rännin alla en sentään ole seissyt, mutta sateessa olen ollut ja hymyillyt kulkiessani sitä ihanaa tunnetta, kun raikas sadevesi kastelee hiljalleen ja valuu lämpiminä pisaroina pitkin selkää ja kasvoja, mutta ei palele yhtään. Ja kun pilviverho repeää, aurinko kuivattaa vaatteet ja hiukset hetkessä ja jättää kaipaamaan seuraavaa kuuroa.

Arkityö on jäänyt johonkin kauas taka-alalle ja käy mielessä vain pieninä väläyksinä; ihan kuin uni, jonka on nähnyt joskus kauan sitten eikä ole ihan varma oliko se unta vai totta. Jos arki yrittää nostaa päätään muistin sopukoista, käännän sille selän ja vaimennan muistot. En halua ajatella sitä nyt. Mieluummin annan auringon raukeasti koskettaa ruskettunutta ihoa, veden loiskua rantakiviin ja tuulen tuivertaa hiukset sekaisin. Vielä voin käydä iltauinnilla silloin kun aurinko jo alkaa laskea, viettää päivän kuumimmat tunnit puiden varjossa mustikoita poimien tai heittää mölkkyä ystävien ja lasten kanssa niin myöhään, ettei otsalamppukaan enää auta illan pimeydessä.

Oi kesä, miten olin voinut unohtaa miten rakas olet!