tiistai 23. tammikuuta 2018

Hetkessä valmis appelsiinikiisseli




Appelsiinisesonki on nyt kuumimmillaan! Ja kaikkien muidenkin sitrushedelmien. Tältä ilosanomalta ei ole voinut välttyä, jos on avannut minkä tahansa aikakauslehden. Ja eipä siinä, hyvähän sitrusten puolesta onkin hehkuttaa: on niissä niin paljon hyviä ominaisuuksia pakattuna pieneen pakettiin. Verigreippi on mun tän hetkinen suosikki, mutta kyllä se appelsiini on kuitenkin tutumpi ja yleisemmin käytetty. Ja vieläkin enemmän kannattaisi syödä, koska se suojaa syövältä ja sydäntaudeilta, helpottaa masennusta ja stressiä, puhdistaa ruuansulatuskanavaa, uudistaa ihoa ja korjaa vahingoittuneita kudoksia. Siinäpä sitä onkin yhdelle hedelmälle hommaa! Voisi ajatella, että appelsiinejä syömällä ei lääkkeitä enää tarvitsekaan :)

Tästä kiisselistä on kyllä käsittelyiden myötä suurin osa terveysvaikutuksista hävinnyt, mutta hyvää se kuitenkin on. Ja jos kaipaa jälkiruokaa, niin ainakin mun vatsa tykkää tästä vaihtoehdosta enemmän kuin leivonnaisista.

5 dl appelsiinitäysmehua
1 dl vettä
4 rkl perunajauhoja
1-2 appelsiinia

Kiehauta appelsiinimehu kattilassa ja siirrä kattila pois levyltä. Sekoita perunajauhot kylmään veteen ja lisää suurus ohuena nauhana kuumaan appelsiinimehuun koko ajan hyvin sekoittaen. Siirrä kattila takaisin levylle ja kuumenna, kunnes kiisseli pulpahtaa muutaman kerran. Kaada kulhoon jäähtymään.

Leikkaa appelsiinin palat kalvottomiksi ja lisää sopivina paloina kiisselin sekaan.

Aika retrolta tämä näyttää ja maistuu, mutta väliäkös sillä! Alkoi muuten just nyt tehdä ihan sikana mieli appelsiinia...


8 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää!
    Joskus nuorena on tullut tehtyä appelsiinikiisseliä.
    Hyvää keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Appelsiinit on kyllä hyviä.
    Kiisseliä ei ole tullut tehtyä aikoihin.
    Näyttää hyvältä tuo sinun kiisselisi. Maistuisi!
    Mukavaa keskiviikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä hyviä ja söisin enemmän, ellei se kuoriminen olisi musta niin ärsyttävää. Nyt kun luin appelsiinin terveysvaikutuksista LUPAAN syödä niitä useammin😊 Kivaa iltaa!

      Poista
  3. Voi mikä aurinkoinen pommi!
    Pitääkin kokeilla.
    Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan aurinkoinen! Tuiskuttakoon vaan lunta, kun lautasella paistaa aurinko☀️ Kivaa iltaa!

      Poista
  4. Tämä ja ns. appelsiiniriisi..vanhoja hyviä herkkuja.
    Pitäisköhän viikonloppuna taas tehdä ryhtiliike tuonne keittiön suuntaan ja kokkailla jotain kivaa? ;)

    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi. Hyvä ruoka, parempi mieli, haha😃 Mun täytyy varmaan seuraavaksi kokeilla sitä appelsiiniriisiä. En ole siitä koskaan erityisemmin pitänyt, mutta muutkin lapsuuden ällötykset on alkaneet maistua hyvältä, niin varmaan sekin. Nostalgia on ihmeellinen asia😊

      Poista