sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Minne katosi päivät?



Somekuolema. Siksi sitä kai voisi kutsua. Tai ehkä some-kooma kuvaa tilannetta paremmin, koska pientä uudelleen aktivoitumista saattaisi olla ilmassa. Marraskuulle osui totaalinen hyytyminen kaikkien somekanavien suhteen, mutta täällä ollaan edelleen: hengissä ja hyvin voivana.

Marraskuu on ollut juuri niin täynnä elämää kuin odotinkin. Tosin blogista ja instasta vetäytyminen ei ollut odotettua, lähinnä vain täyden elämän aiheuttamaa sattumaa. Nyt onkin ihanaa palata blogistaniaan kaiken muun ohella. On vähän sellainen 'long time no see'-fiilis ja voi innolla surffailla kurkkimassa miten muilla on marraskuu sujunut :)



No minne sitten minun marraskuiset päiväni katosivat? Voiko edes sanoa, että oli kiire kutoa sukkaa, istuskella kahvilassa, vaellella Tallinnan kujilla, siemailla glögiä siellä sun täällä, tavata vanhoja ystäviä, lueskella, joogata, kuljeskella metsässä, katsella leffoja perheen kanssa ja halia pikkuihmisen kanssa melkein läkähdyksiin saakka? Kuulkaa, kyllä voi! Nehän vasta tärkeitä juttuja onkin! Ja varsinkin marraskuussa, joka voisi olla synkkä, pimeä, märkä ja ahdistava. Ei se ole, ellei anna sen olla!


Minun marraskuuni on ollut täynnä iloa ja naurua, kynttilän valoa ja pehmeää pimeyttä. Olen hömpötellyt ympäriinsä niin paljon, että lapsetkin osaa taas arvostaa äidin kotona oloa. Jopa teini totesi, että "Äiti, sä et voi olla montaa päivää pois kotoa, koska me ei vaan pärjätä!" ja nuorimmainen pyysi kotiin palatessa, että voitaisko sunnuntaina halia ihan koko ilta, kun on ollut niin kova ikävä :D Eikä pidä jättää mainitsematta sitä, että Mika oli mun kotiinpaluun kunniaksi pessyt lattiat (pessyt lattiat!!!), hankkinut kukkia ja tehnyt mulle laulun :D:D Niin että vinkiksi vaan kaikki mutsit: lähtekää välillä pois kotoa, niin teidän tärkeys huomataan <3


Ennen viikon takaista Tallinnan matkaa en ollut uhrannut vielä ajatustakaan joululle. Siinä se sitten tapahtui: raatihuoneen torilla, joulukuusen juurella, kuuma glögimuki kädessä. Joulumieli tuli ja valtasi mielen niin, että melkein liikutuin. Luulin, että se haihtuisi viimeistään maanantai-aamuna työmatkalla, mutta ei. Vielä viikon jälkeenkin tunnelmoin joulua joka välissä. Toivottavasti tämä mielentila säilyy vuoden loppuun saakka! Ihanaa joulun odotusta kaikille ja lempeitä päiviä hämärän keskellä!


8 kommenttia:

  1. Ihana, että joulumieli löysi siut <3 Ja on kiva välillä huomata perheenkin, kuinka tärkeä se äiti on... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisipa sen joulumielen säilymään jouluun saakka <3 Ihanaa joulunalusaikaa!

      Poista
  2. Ihanaa marraskuun viimeistä viikkoa sinulle! Sieltä se joulu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle! Joulu tosiaan saapuu nopeammin kuin luulisikaan :)

      Poista
  3. Kuulostaapa samanlaiselta marraskuulta kuin minullakin. Todellakin someähky vaivannut ja ihan "arki" tuonut paljon iloa ja pitänyt poissa netistä. :D
    Mukavaa alkavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on hyvä keskittyä niihin ympärillä olijoihin ja nauttia arjesta. Ne kuitenkin ovat elämän tärkein sisältö :)
      Mukavaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  4. Lämminhenkinen postaus <3
    Iloa uuteen viikkoon :)

    VastaaPoista