sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Karpalo-valkosuklaa cookiet

Tämä syksy on ollut kummallinen. Erilainen. Olen aina terve, mutta nyt olen sairastellut jatkuvasti. Se on vetänyt vähän mieltäkin matalaksi. Kuukauden tauko liikunnasta on tainnut olla se pahin: sekä ruumiin, että mielen hyvinvoinnille.



Kun ajatukset on olleet muualla (eli ei oikein missään), on joulukin hiipinyt nurkalle ihan varkain. En ole saanut oikein mitään aikaiseksi aikomuksista huolimatta. Ajattelin silti olla itselleni kiltti. Jaksamattomuuteen on syynsä, enkä aio siitä syyllisyyttä kantaa.

Meillä on ollut tapana pitää siskon kanssa  yhteinen leipomispäivä joulun alla. Meinasi mennä sekin ohi tänä vuonna, kun en vaan pysty suunnittelemaan etukäteen mitään. Onneksi sisko on nyt aikaansaavampi kuin minä: tänään vietettiin muutama tunti kahvikuppien ääressä jutellen ja cookieita paistellen. Ja nyt on pakko kehua: nää on aivan mielettömän hyviä!


Karpalo-valkosuklaa cookiet

4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta 
1/2 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
150 g margariinia
2 dl sokeria
1 dl siirappia
1 kananmuna
100 g valkosuklaata
1 dl kuivattuja karpaloita

Rouhi valkosuklaa pieniksi. Pilko myös karpalot pienemmiksi.

Sulata margariini. Jäähdytä hetki ja vatkaa joukkoon sokeri ja siirappi. Lisää kananmuna ja jatka vatkaamista, kunnes taikina on kuohkeaa. Sekoita yhteen jauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja suola. Sekoita jauhoseos taikinaan. Lisää lopuksi suklaapalat ja karpalot.

Nostele uunipellille leivinpaperin päälle taikinasta kökköjä. Jätä väliin reilusta tilaa, äläkä litistä kekseiksi ennen paistoa, koska kököt leviävät uunissa reilusti.

Paista 170 asteessa 15-20 minuuttia. Tarkkaile paiston loppuvaiheessa ja ota cookiet pois uunista heti kun alkavat saada väriä. Cookiet saavat jäädä sisältä tahmeiksi.


2 kommenttia: