sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Näytä munkit!




Vappupäivänä oltiin matkalla ystäväperheen luo grillailemaan, kun moottoritiellä meidät ohitti hauska ilmestys. Auto. En tiedä minkä merkkinen tai edes minkä värinen, kun kaikki ne vappukoristeet vei huomion kokonaan! Takaikkunassa oli koko ikkunan kokoinen teksti: näytä tissit! Sitä naureskellessa ehdotin Mikalle, että laittaisivat seuraavan päivän turnausmatkalle vapun kunniaksi takaikkunaan tekstin "näytä munkit!", mut ei ne uskaltaneet. Epäilivät, että joukkueen poikien vanhemmat näkee ja nousee meteli. Tai ainakin saa kyseenalaisen maineen!

Munkkeja kuitenkin paistelin (vai keittelin? Miksi sitä sanotaan paistamiseksi?) muutaman päivän myöhässä eli vasta tänään. Vappu tuli vietettyä teemalla pihakämppä tanssii ja soi, niin ei ollut munkit ihan ensimmäisinä mielessä. Eemelin mielestä kookosrasva haisi niin pahalle, että homman olisi voinut jättää kokonaan väliin! Poika sanoikin, että äiti keittää munkkeja niin, että silmät kirvelee ja poistui meidän eteiseen syömään! Olihan ne munkit itse tehtynä kuitenkin ihan järjettömän hyviä! Joka vappu mä ajattelen tekeväni niitä muulloinkin kuin vappuna, kunnes huomaan seuraavan vapun olevan käsillä. Eli turha luulo: itse tehdyt munkit kuuluu vappuun ja piste!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti