lauantai 30. maaliskuuta 2013

Possukakku appelsiinitäytteellä

Maaliskuisessa ruoka-Pirkassa oli ohje Angry birds-kakkuun, jota meidän pojat alkoi heti kuvan nähtyään himoitsemaan. Ja kun tuli luvattua, niin pitihän se myös toteuttaa. Ohjeesta en kuitenkaan poiminut kuin kakkupohjan ja ulkonäön. Meillä kukaan ei tykkää marsipaanista, niin ohjeen mukainen toteutus olisi jäänyt meidän perheessä syömättä. Ja kun tarkoitus oli syödä kakku ihan vaan oman perheen kesken, niin mitoituskin on sitten kutistettu versio: taikina riittää pieneen kakkuvuokaan (halkaisija n. 16 cm.

Possukakku
 

pohja
2 kananmunaa
3/4 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja
3 rkl perunajauhoja

täyte
appelsiinimarmeladia
1 dl kuohukermaa
1/2 rasiaa appelsiini tuorejuustoa (Viola)
kostutukseen maitoa

kuorrutus
n. 200 g vihreää sokerimassaa
1 lakupötkö
2 plöröä valmista sokerikuorrutetta (tai tee itse)

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita varovasti taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan.  Paista 175 asteessa n. 30 minuuttia. Kumoa hieman jäähtyneenä.

Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi ja vatkaa joukkoon tuorejuusto. Lisää tarvittaessa vähän sokeria.

Leikkaa kakku kolmeen osaan. Kostuta alimmainen osa kevyesti maidolla. Levitä pinnalle appelsiinimarmeladia ja sen päälle appelsiinikermavaahto. Aseta päälle seuraava osa ja kostuta ja täytä samoin. Jätä appelsiinikermavaahtoa vähän kakun pintaa varten. Laita kakun päällimmäinen osa paikoilleen. Leikkaa  kannen ulointa reunaa vähän pyöreämmäksi ja kostuta myös kansi. Levitä pintaan ohut kerros täytettä.

Muotoile sokerimassasta possulle korvat ja kärsä. Kauli lopusta massasta ohut levy (n. 3 mm) tomusokeria apuna käyttäen. Nosta levy kakun päälle ja asettele sileästi paikoilleen. Leikkaa ylimääräiset pois terävällä veitsellä ja siisti reunat. Asettele korvat ja kärsä paikoilleen. Pursota sokerikuorrutteella silmät. Leikkaa lakupötköstä viipaleet korviin, kärsään ja silmiin ja siivut kulmakarvoiksi.

Ainakin meidän lapsiin tämä upposi sekä näkönsä että makunsa puolesta!

Hyvää pääsiäistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti