Kauas on pitkä matka; kohti Miamia

Tänä aamuna herätyskello soi kotona klo 3.30 aikaisen lentokentälle lähdön takia. Enpä vielä siinä vaiheessa uskonut, että ehtii vierähtää 24 tuntia ennen perille pääsyä. Niin vain kävi ja nyt olotila taitaa olla yliväsymyksen puolella, kun ei uni tulekaan silmään, vaikka väsymys on armoton.

Tästä odotettua pidemmästä matkan teosta on ensisijaisesti kiittäminen humalaisia turisteja. Onhan se aika uskomatonta, että jotkut onnistuu ennen aamuseitsemää olemaan niin ympäri päissään, ettei pääse lennolle. Matkatavarat he olivat kuitenkin onnistuneet saamaan koneeseen saakka ja koska nykyinen ilmailulaki vaatii, että koneesta on poistettava sellaisten henkilöiden matkatavarat, jotka eivät ole lennolla, oli edessä koneen ruuman mylläys, jotta kyseisten henkilöiden matkatavarat löydettiin ja saatiin poistettua. Säätämisessä ja uuden nousuvuoron odottelussa vierähtikin sitten niin pitkään, että tiesin jo Helsingistä lähtiessä, että Pariisissa missataan jatkolento ellei American Airlines jää odottamaan meitä.

Koko matka elettiin siinä toivossa, että kyllä ne odottaa; lentoemänniltä saatiin tieto, että koneessa on n. 50 ihmistä, joilla on jatkolento samaan koneeseen ja Pariisiin oli ilmoitettu, että tulossa ollaan, vaikka pahasti myöhässä. Finnairin lupauksen mukaisesti Pariisin kentällä piti olla joku meitä vastassa ja ohjaamassa pika vauhtia seuraavalle lennolle. Vaan eipä ollut. Juoksuksihan se sitten meni , mutta turhaan. Vaikka kone vielä seisoi kentällä, portit oli suljettu, eikä suomalaisia suostuttu enää päästämään koneeseen. Hämmentyneitä suomalaisia vaeltelikin sitten pitkin kenttää ja kaikilla taisi olla vähän erilainen ohjeistus ja isolla osalla ei minkäänlaisia ohjeita. Meille sentään tuli melkein heti Finnairilta sähköpostilla seuraavan lennon tiedot, johon meidät oli buukattu. Loppujen lopuksi meni juoksuksi siihenkin koneeseen ehtiminen. Tai melkeinpä kilpajuoksuksi kun kuultiin, että kone on ylibuukattu eikä ehkä mahdutakaan sinne. Ymmärtäähän sen, että täyttä on, kun yhtäkkiä pitää saada 50 ylimääräistä ihmistä mahdutettua melkein täysiin koneisiin. Mahduttiin kuitenkin koneeseen ja suureksi iloksi jopa meidän kaikki matkatavarat tuli samalla koneella. Pisteet siitä Pariisin kenttähenkilökunnalle! Ja Finnairia on kiitettävä uusien lentojen nopeasta järjestelystä ja hyvästä tiedottamisesta.

Muutenkin mun kohdalla oli tällä kertaa kovan onnen matkan tekoa: jouduin kolmesti ylimääräiseen turvatarkastukseen. Kuulemma satunnaistarkastuksia sekä Helsingissä että Pariisissa, mutta kyllä se kolmas kerta Pariisissa, juoksemisesta hikisenä, alkoi olla jo vähän surkuhupaisaa. Hädin tuskin sain enää kenkiäkään kiskottua takaisin jalkaan siinä kiireessä. Miamin kentällä jouduin sitten pulaan sormenjälkien kanssa. Niitä ei saatu multa millään! Sormen päät on jostain syystä silinneet, enkä tajua miten se on mahdollista. Tullin laite ei monen yrityksen jälkeen saanut multa jälkeä yhdestäkään sormesta ja multa kyseltiin olenko juuri rasvannut kädet tai teenkö sellaista työtä, että sormet kuluu. No joo todellakin, jos tietokoneen näpyttely niitä kuluttaa :D Tullimies alkoi jo vaikuttaa tuskastuneelta kun antoi vielä viimeisen mahdollisuuden. Mistä lie johtunut, mutta olisko ollut kahdeksas yritys kun muutamasta sormesta saatiin jälki ja yhteisesti todettiin, että ihme on tapahtunut! Loppu sujuikin sukkelaan ja ulos päästyämme saatiin körötellä kohtuullisen rauhassa hotellille saakka. Mikä autuas olotila olikaan kellahtaa maailman pehmeimpään sänkyyn <3

Takana on melkoinen vuorokausi täynnä matkustamista ja innolla odotetaan jo seuraavaa! Mutta jos nyt kuitenkin nukuttaisiin tässä välissä. Nyt silmät painuu kiinni jo ihan väkisin.... zzzzzz...