sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Iki-Ihana klassikko: pelti-lihapiirakka



Rakastan vanhanaikaista lihapiirakkaa, joka tehdään uunipellille. Santun kanssa juuri juteltiin siitä, että sitä voisi hyvin tehdä (ja syödä) mihin aikaan vuodesta vaan, mutta mun mielessäni se yhdistyy vahvasti jouluperinteisiin. Lapsuuden mummolassa lihapiirakkaa oli usein tarjolla itsenäisyyspäivänä. Mummon resepti oli täydellisen kostea, mehevä ja kiinteä, mutta valitettavan salainen 😅. Itse sain testailla sopivia aineksia ja mittasuhteita useamman kerran ja useamman vuoden, ennen kuin koostumus ja maku osuivat kohdilleen. Mutta tämä ohje ei ole salainen: Santtu harjoittelee täytteen tekoa jo nyt, niin eiköhän resepti sitten joskus omassa kodissa ole hallussa!


Pelti-lihapiirakka

2 pakettia esikaulittua voitaikinaa
400 g sika-nauta jauhelihaa 
1 sipuli
2 kananmunaa
1dl puuroriisiä
100 g mustapippuri-tuorejuustoa
Suolaa
1kananmuna voiteluun

Keitä kananmunat ja hienonna ne haarukalla. Keitä riisi. Pilko ja kuullota sipulisilppu. Paista jauheliha. Sekoita jauhelihan joukkoon sipuli ja tuorejuusto ja sitten muut ainekset. Mausta suolalla.

Kauli toinen taikina pohjaksi ja levitä täyte sen päälle. Kauli toinen taikina kanneksi ja nosta täytteen päälle. Painele reunat kiinni. Voitele kansilevy kananmunalla ja ja pistele haarukalla. Paista 225 asteessa noin 30 minuuttia. Leikkaa jäähtyneenä neliöiksi.


4 kommenttia:

  1. On sellainen klassikko, että meillä tätä rakastaa koko perhe. <3 Mukavaa uutta viikkoa Hanna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin meillä, maistuu koko perheelle. Ihanaa alkavaa joulunalusviikkoa ❤️

      Poista
  2. Ei pitäisi nälkäisenä lueskella tämmöisiä...nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😂 Kumma juttu kuinka ruuasta lukeminen saa ruokahalun yltymään :) Kivaa alkavaa viikkoa!

      Poista