torstai 7. joulukuuta 2017

Granolaa jouluisin maustein




Mun pöydässä perinteisiä jouluun liittyviä aamiaisia on riisipuuro ja joululimppu. Muuten aamiainen noudattelee läpi vuoden aikalailla samanlaista kaavaa. Arkena nopeaa ja helppoa, viikonloppuisin viitsimisen mukaan vähän enemmän vaihtelua. Granola on herkullista ja terveellistä ja itse tehtynä ehkä vielä kaksin verroin parempaa. Granolaa voi tehdä valmiiksi koska vaan ja sitten siitä ehtiikin nautiskella vaikka kiireisenä arkiaamunakin. Näin joulunalusaikaan granolaan sopii mainiosti piparkakun mausteet, joilla saa loihdittua herkullisen aamiaisen vähällä vaivalla. Siis siemenet sekaisin ja uuniin! Sitten ei tarvi muuta tehdäkään kuin odottaa ja nauttia uunista tulvivasta tuoksusta.



3 dl kaurahiutaleita
1 dl saksanpähkinöitä rouhittuna
1 pussi (180g) Pirkka salaattisiemensekoitusta
1 purkki omenahilloa
0,5 dl fariinisokeria
0,5 dl rypsiöljyä
2 rkl siirappia
1/2 tl suolaa
1/4 tl kanelia
1/4 tl jauhettua inkivääriä
1/4 tl neilikkaa
1/4 tl pomeranssinkuorta

Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Paista uunissa 150 asteessa 1h 15min ja kääntele vartin välein. Jäähdytä hyvin ja purkita.


Viikonloppuna kävin ostamassa linnuille siemeniä ja siitä se ajatus sitten lähti. Siis että ostin itsellekin ihmisten siemeniä granolaa varten. Vähän kyllä pisti miettimään, että mikä se on se suuri ero linnuille taikka ihmisille tarkoitetuissa siemenissä. Hinnasta päätellen sen täytyy olla jotain mykistävää! Linnulle hintaluokat menee jotakuinkin niin, että 1,5 kg siemeniä maksaa 5,- ja 20 kg maksaa 20,-. No entäs sitten ihmisille? Vitosella saa hädin tuskin 200 g,! En ole ihan varma, onko niissä muuta eroa kuin kuva pussin kyljessä, mutta kyllä hinnasta huolimatta edelleen omani ostan sieltä ihmisten hyllystä :D

10 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta, tätä pitää kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä😊 Helppo tehdä ja voi sitten vaihdella aineksiakin vähän oman maun mukaan.

      Poista
  2. Kiitos mielenkiintoisesta reseptistä!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen huomio! Granola on herkullista, taidampa kokeilla tätä jouluista ohjetta,kun Anttikin on alkanut syömään granolaa:)
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Ihana ohje!
    Täytyykin joku kerta kokeilla.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Tunnelmallista joulun odotusta Sinulle <3

    RONJA

    VastaaPoista