Kesän merkkejä

K-kaupassa oli yrttejä ja ruukkusalaattia 1,-/kpl ja nyt niitä sitten kasvaa meidän pihalla laatikossa: basilikaa, korianteria ja villirucolaa. Ja tietysti muutama salaatti... Salaattia on kylvetty siemenistäkin, mutta niiden kanssa kestää vielä tovi, ennen kuin sieltä lautaselle saakka mitään saa. Sitä odotellessa voi hakea laatikosta maistiaisia. Ne kaikki juurtui tosi nopeasti ja salaatit on jo alkaneet kasvattaa lisää lehtiäkin. Tämän päivän kastikkeeseen sain haettua ruohosipulit omalta pihalta: myös se on muutama vuosi sitten ostettu ruokakaupasta ja tuikattu multaan. Sieltä se nyt sitten keväisin pinnistää esiin ensimmäisten vihertävien joukossa!

Eemelin päiväkodissa vietettiin kevätjuhlia. Ne olikin sitten viimeiset päiväködin kevätjuhlat meidän perheessä. Ensi syksynä Eemeli aloittaa eskarin ja siirtyy koulun puolelle. Esitykset oli niin hauskoja, että mitään haikeuden puuskia ei kuitenkaan noussut pintaan. Enemmän nauratti lasten hassut touhut! Vaikea uskoa, että meidän Pikku-Ruu jättää jo päiväkodin taakseen...

Enemmän kuitenkin jännittää Santerin kevätjuhlat nyt kun ala-aste päättyy. Itkin jo viime keväänä koulun kevätjuhlissa, kun kutosluokkalaiset kukitettiin ja saateltiin matkaan ala-asteen hellästä huomasta. Nyt pitäisi selvitä kunnialla, vaikka siellä on oma poika rivissä matkalla kohti suurta tuntematonta... No niin, mä alan nyyhkiä jo nyt :). Santeri on esittänyt vakavan vaatimuksen, että mä en saa nolata sitä! Parhaani yritän, mutta varustaudun silti paketillisella nenäliinoja. Viime vuonna ne oli tarpeen ja pääsin jakamaan niitä myös vieressä istuville, kun en ollut ainoa niiskuttaja...

Ja se Suvivirsi! Toivottavasti sitä ei ole Santun koulussa kielletty. Kyllähän se on meille ikälopuille kalkkunoille ihan tuikitarpeellinen hengen nostattaja! Sen avulla saa huikean nostalgisen fiiliksen! Suvivirttä laulaessa palaan silmänräpäyksessä vuoden 1981 kevääseen, kun ekaluokkalaisena istuin Kalliolan uudessa seurakuntasalissa ja veisasin kyyneleet silmissä. Sanoista en tajunnut juurikaan mitään: luulin, että joku suloinen Suvi niminen tyttö ja sen isä Armas Aika on joutuneet paikkaan, jossa niityt on vihaisia. Että siinä on sitten uskonnollista sanomaa kaikille Suvivirsi-kiihkoilijoille :D :D :D

Paistamatta valmis mustikka-herkku

Pakastimessa on vieläkin mustikoita vaikka kuinka paljon ja kohta alkaa tulla jo uusia. Mustikoista pitää alkaa nyt hankkiutua eroon pika vauhtia. Onneksi uusimmassa Pirkan ruokalehdessä oli muutamakin mustikkainen ohje. Tähän mustikka-juustopiiraaseen tein täytteen lehden ohjeen mukaan, mutta pohjan tein digestive-kekseistä. Ja hyvää tuli!

Mustikka-juustopiiras

Pohja:

Pohja:
200 g Digestive keksejä
75 g margariinia

Täyte:
2 dl vispikermaa
1 rasia (180 g) maustamatonta tuorejuustoa
3/4 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria

Pinnalle:
n. 8 dl mustikoita
3/4 dl sokeria
1,5 rkl perunajauhoja

Tee ensimmäisenä pinnalle tuleva kiisseli. Kuumenna jäisiä marjoja kattilassa miedolla lämmöllä, kunnes neste alkaa erottua. Lisää keskenään sekoitetut sokeri ja perunajauhot. Keitä sekoitellen, kunnes kiisseli sakenee ja pulpahtaa. Nosta kattila jäähtymään.

Hienonna keksit murskaksi. Sekoita joukkoon sulatettu margariini. Painele seos piirakkavuoan pohjalle ja nosta jääkaappiin odottamaan.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon sokeri ja tuorejuusto. Levitä seos keksipohjan päälle. Lusikoi viimeiseksi pinnalle paksu, jäähtynyt kiisseli. Levitä varovasti tasaiseksi kerrokseksi. Anna tekeytyä jääkaapissa tunnin verran ennen tarjoamista.

Ranta elämää

Huh hellettä! Harvoin niin voi sanoa toukokuisessa Suomessa. Nyt on saatu nauttia niin lämpimästä ja aurinkoisesta säästä, ettei paremmasta väliä. Me ollaan käyty tiuhaan rannalla, kun se kerrankin on mahdollista. Tänään naurettiinkin Mikan kanssa, että tämä on mainiota siedätyshoitoa lomaa varten. Kunhan päästään Torreviejaan, ei lämpö tunnu siellä niin ahdistavalta, kun on ehtinyt jo kotona totutella :). Mietin vaan, että joko me ehditään ennen lomaa kyllästyä rannalla köllöttelyyn... No ei sentään! Välimerellähän parasta on meressä lotraus, kun vesi on niin lämmintä. Siitä ilosta täällä ei sentään vielä pääse nauttimaan.

Yhdellä kanilla on vähän lämmin!

Sattuman oikku ja seikkailu Hämeen linnassa

Lauantaina ajeltiin Hämeenlinnaan. Olen kuullut jonkun sanovan, että sikäläisestä Popinosta saa läänin parhaat pizzat ja niitähän oli sitten testattava. Valinta oli heti selvä lukematta listaa edes läpi, kun silmiin osui omaa nimeäni kantava pizza. Sen numerokin sattui vielä olemaan syntymäpäiväni, niin olisi ollut melkeinpä hulluutta jättää sellainen sattuman oikku tilaamatta. Vankkumaton usko kohtalon johdatukseen palkitsi: söin elämäni parhaan pizzan!!! Siinä oli ainakin fetaa, tonnikalaa, jalapenoa ja jotain käsittämättömän hyvää juustoa. Slurp!

Vatsat täynnä kuin turusen pyssyt lähdettiin tutkimaan Hämeen linnaa. Edellisestä käynnistä oli jo aikaa, eikä Eemeli ollut käynyt siellä koskaan. Eemelille käynti olikin huikea seikkailu sokkeloisessa linnassa ja Santerikin tuntui viihtyvän. Tosi hiljaista siellä kyllä oli; saatiin kiertää saleissa todellakin ihan rauhassa.

Kolmelta aikuiselta ja kahdelta lapselta lysti kustansi 24,- euroa, eli hintakaan ei ollut päätä huimaava. Hintaan olisi kuulunut tasa tunnein lähtevä opastettu kierros, mutta me ei maltettu jäädä odottamaan seuraavaa kierrosta, vaan kierreltiin omin päin pelkän opasvihkosen varassa. 5-vuotiaalla riitti intoa juosta joka paikkaan ensimmäisenä ja kokeilla joka ikistä vastaan tulevaa ovea. Sain oikein tosissani pysytellä Empun perässä, kun en uskaltanut päästää poikaa silmistäni vanhassa linnassa. Vaikka siellä olikin kaiteita ja lukittuja ovia, oli siellä myös monta paikkaa, mihin pieni poika voi hävitä.

Tykkitornissa

Pieni mies ja linnan sisäpiha

Monsteri suunnittelee linnan valtausta

Täällähän olis voinut asua!

Ei hullumpi näköala

Ritaripajalla pääsi testaamaan varusteita

Rantamo-Seittelin kosteikko

Tuntuu, että tämä kevät on ollut yhtä lomailua. On ollut lomapäiviä, arkipyhiä ja sairastelupäiviä niin paljon, että huhtikuulle ei ole paljon työpäiviä kertynyt. Tai siltä ainakin tuntuu... Tällä viikolla ehdin olla yhden kokonaisen päivän töissä ja nyt taas vaihteeksi lomalla. Ihan mahtavaa!





Eemeli sai viime kesänä lahjaksi lintututkija-repun, jossa oli lintukirja ja pienet kiikarit. Aamupäivällä ne löytyi jostain laatikosta siivoamisen yhteydessä ja iltapäivällä lähdettiin sitten testaamaan niitä. Koska oli aika kylmä, meillä oli tarkoitus tehdä pieni kävelylenkki Sarvikalliolle, mutta kun sää lämpeni ja aurinko alkoi paistaa, päätin paluumatkalla pysäyttää toisellekin matkan varrella olevalle tyhjälle parkkipaikalle. Olin päätellyt, että joku luontojuttu siellä täytyy olla: miksi muuten keskellä peltoa olisi merkitty parkkipaikka.

Asiahan selvisi sitten nopeasti: parkkipaikalta löytyi kyltti, jossa kerrottiin alueesta. Paikka oli Rantamo-Seittelin kosteikko, joka on Suomen suurin vesiensuojelukosteikko (tai oli ainakin vuoden 2011 tietojen mukaan). Pinta-alaa kosteikoilla on 28 hehtaaria. Alueella on kaksi kosteikkoa, joita yhdistää kanava. Rantamo rakennettiin 2001 ja Seitteli valmistui 2009. Kosteikko-alueen tarkoitus on pidättää 25 % valuma-alueen ravinnekuormasta, ettei ne päätyisi Tuusulanjärveen. Mistään en löytänyt tietoa siitä, onko tavoitteeseen päästy, vaikka useammallakin sivustolla kerrottiin, että tilannetta alettiin seurata jo kosteikkojen rakennusaikana. Ravinteiden keräämisen lisäksi kosteikko tarjoaa linnuille pesimäpaikkoja. Eli meidän pikku-bongarille paikka oli ihan mainio! Kosteikolla nähtiin lintuja paljon enemmän kuin metsässä...

Alue oli aika mahtava retkipaikka pienen pojan kanssa. Maasto oli helppokulkuista, maisemat oli kauniit ja lintuja oli paljon. Alue oli niin iso, että tällä kertää käytiin ainoastaan Seittelin puolella. Rantamon puolella on myös suo ja Eemelin kanssa sovittiin, että seuraavalle kerralla kävellään sinne saakka.

Retken loppuhuipennuksena Eemeli vielä löysi yhden geokätkön, vaikkei tällä kertaa edes etsitty! Jee! Kätkö oli vielä tosi kiva: purkkia piteli nalle!

Kotiin ehdittiin täpärästi ennen hirmuista raekuuroa!