Rakas herkkupäiväkirjani

Uuden työpaikan myötä on tullut käytyä pitkästä aikaa terveystarkastuksessa. Kaikki veriarvot oli varsin hyviä, mutta ainahan löytyy parannettavaa. Kun kaikki muu oli kunnossa, jouduin tunnustamaan terveydenhoitajalle, että syön ihan liikaa sokeria. Hän ehdotti minulle elämäntapamuutosta, josta melkein kauhistuneena kieltäydyin. Mä en halua muuttaa kivaa elämääni! Lopulta tingittiin puolin ja toisin kuin Afrikkalaisella torilla ja päädyttiin kompromissiin, joka ei varsinaisesti tyydyttänyt kumpaakaan, mutta molemmat sai jossain määrin tahtonsa läpi. Muutoksen sijaan aloitin elämäntapaKOKEILUN ja yhden herkkupäivän sijaan sain kinuttua itselleni kaksi herkkupäivää viikossa.

Sanoin suoraan, että yhdestä herkkupäivästä sopiminen on ihan turhaa, koska se ei tule onnistumaan. Jos tähän asti olen syönyt makeaa melkein päivittäin, olisi niin iso muutos ihan liian radikaalia. Mielenkiintoiseksi kokeilun tekee se, että joudun pitämään herkutteluistani päiväkirjaa: merkkaan Terveystalon appiin jokaisen päivän, jolloin herkuttelen makealla ja terveydenhoitaja pystyy sieltä seuraamaan tilannetta. Kääk! Avauduin tästä ahdingosta työkavereillekin, jotka kannustamisen sijaan iloisesti kehottivat valehtelemaan tai unohtamaan koko jutun. On siinä mulla tukijoukot :D

Jo etukäteen ajattelin, että pääsiäinen on ihan liian vaikea ajankohta aloittaa oikeasti. Päätin itsekseni, että kaksi ensimmäistä viikkoa merkkaan herkutteluni ylös ihan vaan nähdäkseni kuinka paljon sitä makeaa oikeasti syön. Vasta sitten alkaisin oikeasti vähentää. Mutta onhan se kalenteri karua katsottavaa. Niin karua, että herkuttelu väheni sitten kuitenkin neljään päivään viikossa jo heti alussa ja pääsiäisestä huolimatta. Nyt on sitten se kaksi viikkoa mennyt ja pitäisi mahduttaa herkuttelut kahteen päivään viikossa. Saa nähdä kuinka käy, kun en vieläkään ole varma haluanko tätä edes. Olen vähän kuin alkoholisti, joka on ohjattu hoitoon, vaikkei itse vielä myönnä hoitoa edes tarvitsevansa.

Tänään aion kuitenkin teilata mahdollisesti päätään nostavan makeanhimon juoksemalla. Lenkiltä tullessa tekee mieli jotain ihan muuta kuin makeaa. Siispä lenkkarit jalkaan ja pururadalle mars!

Mansikkasimassa on kevään kaunein väri

Sima kuuluu varmasti monen vappuperinteisiin. Vaikka ei sitä itse tekisi tai ostaisikaan, on se ainakin lapsuusmuistoista tuttu vappujuoma. Perinteisesti sima tehdään sitruunasta ja fariinisokerista, mutta muitakin vaihtoehtoja voi kokeilla. Itse päädyin tänä vuonna mansikkasimaan ja totesin, että värissä se kyllä voittaa tutumman versionsa mennen tullen. Koska halusin säilyttää kauniin punaisen värin, en laittanut simaan ollenkaan fariinisokeria vaan pelkkää valkoista sokeria. Käytetyn juoman maku on hyvinkin "simainen", mutta mansikkakin maistuu.

Juoma on tosi raikas eikä niin makea kuin vaikka limsat, niin kyllä tätä voisi ehkä siemailla kuumana kesäpäivänäkin jäiden kera. Mutta ainakin näin vappuna! Ja valmistuskin on helppoa:

2 litraa vettä
2 dl sokeria
250 g pakastemansikoita
1 luomusitruuna
Pieni nokare hiivaa
Rusinoita

Kiehauta kattilassa 1 litra vettä ja lisää sekaan sokeri ja mansikat. Kiehauta uudelleen ja lisää 1 litra vettä. Pese sitruuna huolellisesti. Kuori sen keltainen pinta kuorimaveitsellä ja lisää kattilaan. Purista sitruunasta lopuksi mehu ja lisää sekin kattilaan. Sekoita ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.

Lisää herneen kokoinen nokare hiivaa liemeen ja sekoita, jotta hiiva liukenee. Peitä kattila ja jätä huoneenlämpöön käymään yön yli. Pullota seuraavana päivänä puhtaisiin pullokin ja lisää 5-6 rusinaa  ja 1 tl sokeria per pullo. Laita pullot jääkaappiin. Sima on valmista juotavaksi muutamassa päivässä.

Pakopeli Claustrophobia Tallinna

Voi miten ihanan keväisessä säässä pääsiäinen onkaan vierähtänyt! Varsin poikkeukselliseen tapaan kuitenkin: leipomiset ja kokkailut olen jättänyt muiden huoleksi ja keskittynyt ihan vain nauttimaan elämästä. On syöty hyvin, istuttu aurinkoisen Tallinnan terasseilla ja shoppailtukin vähän. Tällä kertaa näin, eikä se ollut ollenkaan huono juttu!

Jo torstaina lähdettiin aikuisten kesken Tallinnaan minilomalle. Etukäteen oltiin varattu pakopeli perjantaille ennen kotiin paluuta. Tallinnan Claustrophobia olikin tosi kiva! Paikka oli kävelymatkan päässä Virukeskuksesta ja palvelu oli erittäin ystävällistä. Henkilökunta puhui hyvää englantia ja pelin sai suomeksi toteutettuna. Peliksi oli muutaman vaihtoehdon joukosta valikoitunut Baker Street 221B, joka osoittautui haastavaksi ja mielenkiintoiseksi. Homman idea on siis se, että pelin ohjaaja kertoo aluksi tarinan, jonka jälkeen pelaajat lukitaan lavastettuun huoneeseen ratkaisemaan tehtävää. Huoneesta on löydettävä vihjeitä, jotka ratkaisemalla tarinan lopullinen ratkaisu alkaa hahmottua. Aikaa tehtävän ratkaisuun ja lukitusta huoneesta ulos pääsemiseen on 60 minuuttia.

Kolme meistä oli pakohuoneessa ensikertalaisia, jonka huomasi pienestä alkukankeudesta: mitä tehdä, mitä etsiä, mihin kiinnittää huomiota. Pelin ohjaaja suositteli jo alussa, että apuvihje kannattaa ottaa siinä vaiheessa, jos peli meinaa jumittua paikoilleen ja itse olin valmis pelin puolivälissä ottamaan yhden vinkin, kun aikaa tuhraantui turhaan, mutta osa porukasta vastusti vinkkiä ehdottomasti. Ajan hukkaaminen sitten kostautui niin, ettei päästy huoneesta ajoissa ulos.

Minua ajan loppuminen ei edes harmittanut, koska ratkaisu oli siinä vaiheessa selvillä ja kaikki matkan varrella olleet mysteerit oli ratkaistu. Itselleni matka oli tärkeämpi kuin määränpää, koska onhan kyseessä puhtaasti viihteellinen ajanviete. Mieheni on kuitenkin todella kilpailuhenkinen ja hänen mielestään koko peli oli pilalla, kun tehtävää ei saatu annetussa ajassa suoritettua. Suhtautumistapoja voi siis olla monenlaisia! :D

Vasta jälkikäteen luin pelin arvosteluista, että muut kävijät ei suosittele Baker Streetiä ensikertalaisille. Ilmankos oli haastavaa! Ongelmat ei sinänsä olleet liian vaativia, mutta ensikertalaisille aika tässä tuli vastaan. Mutta hauskaa oli! Mä olen ihan valmis tarttumaan seuraavaan pakohuone-haasteeseen koska vain! Ehkä tulevaisuudessa tukee käytyä ratkomassa muitakin Tallinnan pakohuoneita, koska hintataso on jonkin verran edullisempi kuin meillä Suomessa. Ihan hirmuisen hauska ajanviete on siis kyseessä ja suosittelen kokeilemaan, jos yhtään kiinnostaa. Tähän voi jäädä koukkuun!

Kosteuttavat hoitosukat

Muutama vuosi sitten kosmetiikka-markkinoille tupsahti uusi innovaatio: jalkojen kuorintasukat. Se kuulosti alkuunsa loistavalta, koska mulla jalkojen hoito jää ihan liian vähälle. Varsinkin talven jäljiltä jalat on kuivat ja kantapäät aivan koppurat, kun jalkoja joutuu hautomaan sukissa ja kuumissa kengissä pitkiä aikoja. Lopulta kävi kuitenkin niin, että kuorintasukkia en ole koskaan edes kokeillut. Sekä käyttöohje, että käyttäjien kokemukset kertoo, että kuorinta irrottaa jaloista kuollutta ihoa, joka sitten irtoilee suikaleina useamman päivän ajan. Totesin, että kesäaikaan en halua, että sandaaleistani leijailee ihon riekaleita ja yhtä vähän houkuttaa ajatus, että ihon kappaleita olisi sukkien sisällä. Tuote voi siis olla ihan loistava, mutta mun ennakkoluulot estää kokeilemasta.

Onneksi markkinoille on tullut myös kosteuttavat hoitosukat. Ne on vähän niin kuin kangasnaamio jaloille, eikä irtoilevia ihosuikaleita tarvitse pelätä. Olen käyttänyt hoitosukkia jo muutaman kerran ja ollut tyytyväinen. Sukat on helppokäyttöiset, eikä vaadi muita toimenpiteitä kuin jalkojen pesun ja kuivaamisen ennen käyttöä. Sitten vaan sukat jalkaan ja vaikutusajan jälkeen jalat on raikkaat ja pehmeät ja mahdolliset kovettumatkin silinneet huomattavasti. Sukkien varsissa on pienet teipit, joilla ne pysyy niin hyvin kiinni, että ne jalassa voi ihan hyvin kävelläkin, mutta kukas nyt jalkahoidon aikana kävelisi.

Sukat on kertakäyttöiset ja hintaa niillä on vain muutaman euro. Yksittäispakatut tuotteet ei ole mikään ekologinen ratkaisi, mutta näistä pidän silti. Ei niitä usein tule käytettyä ja ilman näitä mulla jalkojen hoito jäisi pelkkään rasvaamiseen ja sekin harvoin. Eilisiltana olikin ihanaa ottaa sukat käyttöön ja antaa jalkojen levätä, kun takana oli pari päivää kävelyä Tallinnan kaduilla ja juoksulenkki. Nyt jalat tuntuu niin sileiltä, että melkein tekee mieli silitellä niitä :D

Kesää kohti kun mennään, saadaan vaihtaa avonaisempiin jalkineisiin, joten yksi jos toinenkin saattaa kaivata jaloilleen pientä hoitoa. Hoitosukkia uskallan lämpimästi suositella ja kokeileminen ainakin on edullista. Omani olen ostanut Tokmannilta ja laivan tax freesta, mutta uskoisin sukkia löytyvän mistä tahansa kosmetiikkaosastolta, kerran siellä Tokmannillakin on.

Kevein varpain kohti kesää siis!

Jos joisi vähän liikaa

Perjantaina lounaalla meitä oli useampi keski-ikäinen äiti-ihminen nautiskelemassa ansaitusta tauosta työn lomassa. Viikon viimeistä työpäivää kun elettiin, keskustelu kääntyi viikonlopun suunnitelmiin. Siinä arkisista asioista jutellessa yhden naisen silmiin alkoi pikkuhiljaa syttyä nostalginen kiilto ja hän alkoi kuvailla omia perjantai-illan haaveitaan: aurinkoa, omalla takapihalla grillailua, chillailua, olis frendei ja poppi sois, kukaan ei lähtisi minnekään ja sitten vois juoda vähän liikaa...

Sain heti kiinni siitä ajatuksesta ja tunnelmasta. Totesimme, ettei juttu ole se, että haluaisi juoda liikaa, vaan se, että niin voisi tehdä tai olla tekemättä, ihan oman halunsa mukaan, eikä se haittaisi ketään eikä mitään. Sellaista elämä oli silloin joskus nuorena, ennen äidiksi tuloa. Enemmän kuin liikaa juomista, me todettiin kaipaavamme sitä vastuuttomuutta. Niitä kevyitä hetkiä, kun voi antaa tilanteen viedä mennessään ja elää kuin huomista ei olisi. Ja kun se huominen sitten kuitenkin tulisi, voisi herätä niiden ystävien ympäröimänä, tilata pitsaa, avata tv:n jota kukaan ei katsoisi ja nauraa pöhköille jutuille pelkästä elämänilosta.

Se henkiin herätetty tunnelma jäi loppupäiväksi kytemään jonnekin sielun syövereihin. Kotimatkalla junassa ajatukset pyöri edelleen samassa teemassa. Mieli kehitteli asioita, joita viikonloppuna voisikaan tehdä ja järki luetteli listaa kotitöistä, jotka pitäisi hoitaa. Mietin sitä, kuinka vielä perjantaisin viikonloppu on vähän kuin tyhjä taulu, jonka voi maalata ihan millaiseksi haluaa. Ja niin siinä kävi, että tyynnytin järjen pikasiivouksella ja annoin mieliteon viedä. Suuntasin miehen kanssa nepalilaisravintola Pikku Budhaan ja kun ystäväkin saapui paikalle, houkuttelin pöytäseurueemme tilaamaan viiniä koko pullon. Ja siinä se nyt oli! Lapset omissa menoissaan, läheisiä ihmisiä hyvän ruuan äärellä ja mahdollisuus juoda vähän liikaa. Miten vapauttava tunne! Kun olin saavuttanut sen tunteen, ei tehnyt yhtään mieli juoda liikaa. Se pari lasia ruuan kanssa oli juuri sopivasti. Ja sain todistettua itselleni sen, että kaipasin vain sitä tunnetta mahdollisuudesta <3

On taas kevät. Prkl.

Kevät on inspiroivaa aikaa. Kun luonto herää horroksestaan lumipeitteen alta ja puhkeaa uuteen kukoistukseen kuin tyhjästä, alkaa oma mielikin kuplia kaikkea uutta. Toisaalta taas kevät ahdistaa. Pahentuneen siitepölyallergian vuoksi typerä kevät on myös jokavuotinen riesa, joka lääkityksestä huolimatta lopulta päättyy kärvistelyyn poskiontelon tulehduksen kanssa. Siksipä nykyään mieluusti skippaisin koko vuodenajan sen kaikista ihanista puolista huolimatta.

Pakko tunnustaa, että kevät aiheuttaa mulle kiukkua. Pohdittuani syytä olen tullut siihen tulokseen, että se johtuu kateudesta. Ottaa päähän, kun muut saa tehdä mulle rakkaita asioita, joita itse joudun välttelemään. Mies on alkanut omia omenapuiden leikkuun, joka raivostuttaa mua suunnattomasti. Oikeastihan mun pitäisi olla siitä kiitollinen, että valmista tulee vaikka mä vain kannustan grillin ääressä. Olen kateellinen muiden terassin siivoamisesta, pihan haravoinnista ja kukkapenkin kupsutuksesta. Ai miksikö? No kun mä en pysty! Haravointi ja kukkapenkkien tonkiminen kevätaikaan nostaa niin paljon pölyä ilmaan, että puolen tunnin jälkeen en saa henkeä, nenä vuotaa kuin puutarhaletku, aivastelusta ei tule loppua ja silmät kutisee ja turpoaa.

Toki järki sanoo, että kiukun tunne on turhaa ja kevät on ihana asia ja kivaa, että edes jotkut voi nauttia siitä täysin siemauksin. Siitä ärripurri-olosta on kuitenkin vaikea päästä yli. Tunne on sama kuin lapsena, jos kaveri söi karkkia, eikä itse saanut. Harmittaahan se!

No mutta silti, teen niitä asioita joita pystyn ja nautin niistä sitten kaksin verroin! Esimerkiksi Kevätmessuilla pääsi sisätiloissa keväisiin tunnelmiin. Mulla oli kivaa ja miehelläkin melkein. Mä ihastelin kukkia, hän puutarhakoneita. Ja yllättävän monta yhteistäkin ihastelun aihetta löytyi, kuten tynnyrisaunat ja porealtaat taas kerran. Mun haaveilema tulisija pihalle sai uutta potkua alleen, kun pääsin näyttämään haaveeni livenä. Pari vuotta sitten muuttaessamme nykyiseen kotiin yritin kuvista näyttää mitä haluan, mutta silloin ajatukseni sai täystyrmäyksen. Nyt yllättäen löydettiinkin yhteinen sävel, mutta siitä taitaa olla vielä pitkä matka toteutukseen. Eikä se toteutus niin kauhean tärkeää edes ole, melkein kivempaa on haaveilu. Haaveilla kun on taipumusta todeksi muuttuessaan muuttua arkisiksi, joten mukavampaa on säilyttää jotkut asiat kauniina haavekuvina.

Messuilta ei ollut tarkoitus ostaa mitään, lähinnä vain fiilistellä, kun lippuja sattui olemaan. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että mukaan tarttui istutusta odottavia unikoita, iriksiä, päivänliloja ja jaloleinikkejä. Eipä siis muuta, kuin remontista jäänyt hengityssuoja kasvoille ja istutushommiin! Täytyy muistaa pitää kasvot poispäin auringosta, etten saa erikoisia rusketusrajoja kasvoille :D

Huh! Kylläpä olo keveni tämän vuodatuksen myötä! Harmitus katosi ja voin ihan vilpittömästi toivottaa ihania kevätpäiviä kaikille. Nautitaan tästä ajasta juuri siten, kuin se kullekin parhaiten sopii. Toivottavasti en pilannut kenenkään aurinkoista kevättunnelmaa tällä marinalla. Kiitos ja anteeksi! xoxo