Ihana karmiva Halloween

Mun ihana pieni haamulapseni nautti Vanhiksen halloweenista täysin siemauksin! Karkin etsinnästä, silmämunien syömisestä ja hauskan karmivasta tunnelmasta. Lapsen ilo on lopulta niin pienen vaivan takana. Ja oikeastaan meidän aikuistenkin. Me isot vaan usein luullaan, että pitäisi olla jotain ihmeellisen hienoa, vaikka lopulta hyviin hetkiin vaaditaan aika vähän.

Tänään ihanan karmivaan tunnelmaan päästiin hienon ympäristön, kivojen koristeiden ja ystävällisten ihmisten ansiosta. Niin ja pullan tuoksun! Huomasin tänään, että tuoreen pullan ja kanelin tuoksu sopii juhlaan kuin juhlaan; se kuuluu juhannukseen ja jouluun ja näköjään myös halloweeniin. Me ollaan ihan fiiliksissä päivän touhuista! Eikä aiota lopettaa halloweeniä vielä...!

Ikävä

"Onko sulla joskus ikävä ollut jotain jota ei ehkä olekaan?  Onko sulla koskaan ikävä tullut, vaikket tiedä mitä edes kaipaatkaan?"

Niin tutut sanat vuosien takaa ja yht'äkkiä tajusin, etten koskaan ole kuullut mitä Pave Maijasen Ikävä-kappaleessa sanotaan. Siinä kerrotaankin ohi menneestä elämästä ja toteuttamatta jääneistä haaveista. Ihan järkyttävän surullinen ja koskettava tarina. Kun se aukeaa, ei enää käsitä miten ei ole aiemmin ymmärtänyt sen sisältöä.

"Ootko omaa elämääsi ikävöinyt, joka ohi kulkee ettet huomaakaan? Päiviä lyhyitä tai pitkiä joista et koskaan saanut otettakaan."

Kenellekään ei saisi käydä niin. Omien unelmien ja tavoitteiden toteuttamista ei saa jatkuvasti lykätä pidemmälle tulevaisuuteen tai lopulta havahtuu päivään, jolloin on liian myöhäistä. Jos huomaa odottaneensa turhaan ja haaveilleensa tyhjästä, saattaa tuntea elämänsäkin turhaksi ja arvottomaksi. Silloin vaihtoehdot on vähissä. Voi joko masentua tai voi tarkistaa haaveensa uudelleen ja miettiä onko sittenkin onnellinen, vaikka käytännössä valitsikin jotain muuta kuin haaveidensa toteuttamisen. Ehkä ne haaveet olikin jo matkan varrella muuttuneet, mutta sitä ei ole tietoisesti tullut ajatelleeksi. Joskus voi olla oikein hyvästellä joku haave ja todeta, ettei sen saavuttaminen ollutkaan tärkeää. Tilalle on voinut tulla jotain merkityksellisempää ja kauniimpaa.

Liian usein ihmiset elää sitku-elämää: sit ku on rahaa, sit ku lapset on isoja, sit ku on loma, sit ku on töitä, sit ku sitä ja tätä. Unelmointi on hienoa, eikä kaikki unelmat ole edes tarkoitettu toteutettaviksi. Välillä voi vaan hetkeksi paeta pilvilinnaansa tietäen ettei koskaan edes halua sen muuttuvan todeksi. Kaikista haaveistaan ei kuitenkaan saa luopua tai elämä ajaa ohi ja jää tyhjin käsin.

Välillä on hyvä pysähtyä miettimään mitä oikeasti haluaa. Haluaako enää sitä, mitä on uskonut haluavansa. On hyvä nauttia tästä hetkestä. On hyvä miettiä mistä nauttisi huomenna ja kulkea sitä kohti. Joskus on hyvä jättää täyttämättä muiden odotukset, jos ne ei tunnu oikeilta. On turha täyttää niitä, jos se johtaa omien tarpeiden hylkäämiseen ja pahimmillaan katkeruuteen.

"Sinulla on suunnaton ikävä sinne, mistä et koskaan oo kuullutkaan..."

Tähän on todettava: mene ja etsi se paikka!!! Jos jäät odottamaan oikeaa hetkeä, olet jo väärällä reitillä; suunnan voit muuttaa vain sinä.

Ruumis jätesäkissä

Olen pussittanut tänä iltana koulun halloween-diskoa varten 53 pussia popcornia. Ja tietenkin ne piti ensin poksutella. Väsyttää. Parikymmentä pussillista odottaa vielä pussitusta. Saavat odottaa huomiseen...

Kesken popcorn urakan päätin kokeilla millaisen jätesäkki-ruumiin saisin aikaiseksi. Inhan idean olen pongannut joskus Pinterestistä ja se oli jäänyt mieleen muhimaan ja odottamaan sopivaa hetkeä toteutukselle... Koulun halloween juhlien kammokujalle se on varmaan ihan sopivaa rekvisiittaa. Ruumista tehdessä mua nauratti lopulta niin paljon, että lapset tuli kysymään itkenkö mä. Ennen jätesäkkiin laittamista vartalo alkoi näyttää niin oikealta, etten meinannut enää uskaltaa koskea siihen...

Hienohan siitä tuli; mun hienoin askartelu pitkään aikaan! Tarvikkeet "ruumiiseen" löytyy kotoa keneltä tahansa. Vartalona on tyyny ja jalkoina farkut, jonka lahkeisiin työnsin löyhästi rullatut kylpypyyhkeet. Tyynylle puin hupparin, jonka hihoihin laitoin myös pyyherullat. Pää on pallo, jonka laitoin t-paidan sisään ja paidan helmat työnsin hupparin kaula-aukosta sisään, jotta pää pysyy paikoillaan. On se kyllä hieno. Mun tekisi niin mieli nostaa se auton takapenkille huomiseksi ja odottaa huomaisiko kukaan sitä työpaikan parkkipaikalla!

Hui kauhistus!

Eemelillä ei ole koskaan ennen ollut juuri häntä varten ostettua halloween-asua. Aina tarvittaessa kaapista on kaivettu esiin jotain isoveljelle pieneksi jäänyttä. Nyt haave toteutui ja poika pääsi valitsemaan ihan oman puvun! Mustia kaapuja on ilmeisesti käytetty tarpeeksi, kun valinta osui valkoiseen luurakohaamuun. Onhan se ihanan karmaiseva! Alkavalla viikolla onkin tiedossa niin paljon halloween-hulinaa, että puvulle todella tulee käyttöä. Saa nähdä montako käyttökertaa se säilyy valkoisena. Hih!

Vanhankylänniemi

Jos Järvenpään liepeiltä etsii mukavaa ulkoilupaikkaa, suosittelen ehdottomasti käymään Vanhankylänniemessä. Maisemat on kauniit varsinkin näin syksyisin ruskan aikaan. Järven rannoilla on mukava käydä kävelyllä, lapsille löytyy pieni leikkipaikka ja isommille frisbeegolf-rata. Lapsia jaksaa kiinnostaa myös aitauksessaan laiduntavat lampaat, jotka tosin ovat varmaan pikapuoliin muuttamassa talveksi sisätiloihin.

Jos nälkä tai jano yllättää, vanhassa kartanorakennuksessa palveleva kahvila-ravintola Uusi Vanhis on viihtyisä pistäytymispaikka. Kesäaikaan myös aurinkoinen terassi järvimaisemineen houkuttaa istumaan hetkeksi. Ja toki kesäisin on käytössä uimaranta. Rohkelilot pääsee kyllä uimaan talvisinkin, jos avanto houkuttaa. Rantasaunasta pääsee pulahtamaan hyiseen veteen se ken uskaltaa! Järvenpään ladun sivuilta kannattaa tarkistaa ajat, jolloin sauna on lämpimänä. Nyt myös Järvenpään käsintekijät on muuttanut majapaikkansa Vanhikseen: yläpytingissä myydään paikallisten tekemiä käsitöitä.

Niin kuin kuvistä huomaa, me tyydyttiin tällä kertaa ihan puhtaasi ulkoiluun; kiipeiltiin kaatuneissa puissa ja käveltiin rannalla auringon alkaessa laskea. Ensi kerralla voisikin taas nauttia myös kahvilan antimista.

Keltainen keittiö?

Toinen askel kohti uutta keittiötä on otettu ; erilaisista keittiöhaaveista huolimatta uskaltauduttiin yhdessä Järvenpään Keittiömaailman myymälään. Keittiömaailma myy sekä A la Carte-, että Petra keittiöiden malleja ja vaikka myymälä ei suuren suuri olekaan, siellä on kuitenkin ihan mukava valikoima näytillä. Mallikeittiöitä tutkiessa saatiin vahvistus pariin asiaan. Mä tykkään betonista ja rapatuista pinnoista. Mika ei. Mika tykkää kiiltävästä metallista, nappuloista ja siitä että niitä nappuloita painelemalla tapahtuu asoita. Mä en. Paitsi jos ne yhdistää betoniin ja rapattuihin pintoihin!

Vasta jälkeen päin huomasin, että ovimalleista me ei puhuttu vielä sanaakaan. Mun ensisijainen päämääräni olikin tutustua ensin kaapistojen toiminnallisuuksiin (eli sisälmyksiin). Niistä me todennäköisesti päästään helpommin yhteisymmärrykseen kuin siitä keittiön ulkonäöstä. Ehkä kartoittamalla rauhassa vaihtoehtoja ja ideoita saadaan lopulta aikaiseksi keittiö, johon molemmat on tyytyväisiä. Ja saatiin me lupa tulla tutkimaan ja fiilistelemään kaapistoja vaikka joka päivä...

Mutta tuo keltainen väri! Johtuukohan se ulkona loimottavasta ruskasta, kun keltaiset asiat mallikeittiöissä sai mun sydämeni sykkimään vähän kiivaammin? Ihanaa aurinkoista pirteyttä!

Perheen musta jänis

Kävin etsimässä kirpputorilta vanhoja pitsiliinoja yhteen diy-testiin. Ei löytynyt liinoja, mutta jotain tarttui kuitenkin mukaan. Hinnat oli kohdillaan, kun kaikki löydöt oli 50 sentin kpl-hintaan. Kuparisesta maljakosta tosin pulitin huimat 3,- euroa.

Wc-remontista oli jäljellä mustaa maalia, jolla sudin punasavisen pupun heti kotiin päästyäni. (Tai oikeastaan uitin sen maalipurkissa...) Kuivumisen jälkeen musta pupu pääsi heti käyttöön! Illalla se oli jo kynttilän vahtina ja tänään sai siirtyä koristamaan terassin sammal-asetelmaa. Söpöhän siitä tuli <3

Syntinen suklaapiiras

Synti. Miten ihana sana! Mieleen tulee heti jotain himottavan ihanaa... Kirkon tiedotusosastolla olis petrattavaa, kun yksi uskon peruskäsitteistä on muuttanut merkityksensä välteltävästä houkuttelevaksi.

Synti tuosta leipomuksesta nyt kuitenkin tuli mieleen. Siltikään sen syömisestä ei tullut yhtään syyllinen olo. Lopputulos on pelkästään i-ha-na! Herkku koostuu brownie-pohjasta, joka on kuorrutettu suklaakastikkeella, vaahtokarkeilla ja suolapähkinöillä. Eli brownien ja rocky roadin risteytys!

Syntinen suklaapiiras

175 g margariinia

3 dl sokeria

1,5 dl tummaa kaakaojauhetta

0,5 dl siirappia

0,5 tl suolaa

3 munaa

1,5 dl vehnäjauhoja

Kuorrutus 

1,5 dl kuohukermaa 

0,5 dl maitoa

0,5 dl siirappia

200 g leivontasuklaata

Suolapähkinöitä

Pieniä vaahtokarkkeja 

Suklaata rouhittuna 

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon siirappi, kaakaojauhe ja suola. Lisää munat yksi kerrallaan ja viimeiseksi jauhot. Paista n. 30 minuuttia. (Mun vuoka on mitoiltaan  33 x 22 cm.) Pohja saa jäädä mehevän kosteaksi.

Pohjan paistuessa valmista kuorrutus. Keitä kattilassa kerma, maito ja siirappi sekoitellen, kunnes seos alkaa paksuuntua. Nosta kattila liedeltä ja pilko sekaan suklaa. Sekoita niin, että suklaa sulaa joukkoon. (Muutaman palan suklaalevystä säästin ja rouhin veitsellä piirakan pinnalle.) Kaada kuorrutus pohjalevyn päälle ja levitä reunoihin saakka.

Ripottele tahmean kuorrutteen päälle suklaarouhetta, suolapähkinöitä ja vaahtokarkkeja. Painele varovasti, jotta tarttuvat kiinni. Anna jähmettyä hetken aikaa ja leikkaa paloiksi.

Remonttiajatuksia pitan äärellä

Keittiöremontti on asia, jota en muuton jälkeen oikeastaan ole halunnut edes ajatella, saati puhua siitä. Jos joku on alkanut puhua uuden kotimme keittiöstä tai sen remontoimisesta, olen vaihtanut nopeasti puheenaihetta. Kyse ei ole siitä, etten tykkäisi remontoimisesta tai uuden suunnittelusta. Tai siitä etten haluaisi uudistaa meidän ysärikeittiötä. On vaan kertakaikkisen tuskaista, kun kaksi ihmistä, joilla on täysin erilainen maku, yrittää päästä yksimielisyyteen kokonaisen talon remontti-ratkaisuista.

Viimeisen puolen vuoden aikana on käyty niin monta vääntöä ja kiristelty hampaita liittyen parketteihin, laminaatteihin, kaakeleihin, tapetteihin, valaisimiin ja ties mihin. Olin jo ihan täysin kypsä jatkuvaan neuvottelemiseen ja kompromissien hieromiseen, että tarvitsin pienen hengähdystauon. Kun sain hetken olla kokonaan ajattelematta asiaa, se ei enää tunnu niin pahalta... Tänään pystyin jopa keskustelemaan asiasta muutaman lauseen verran. Sen kunniaksi käytiin illallisella nauttimassa Huvilan poropitaa. Neutraalilla maaperällä on helpompaa puhua tulenaroistakin asioista! Ehkä tästä vielä saadaan aikaiseksi uusi keittiö!

Ja toi pitaleipä sitten. No voi nam! Huvilassa oli ekaa päivää käytössä uudistettu a'la carte lista ja päästiin testaamaan uusia herkkuja. Mun annos oli varsinainen Suomi goes Turkki: poronkäristyksellä, karpaloilla ja salaatilla täytetty pitaleipä. Lisänä leipäjuustoa ja karpalohilloa. Jos tykkää porosta, kannattaa kyllä maistaa tätä!

Ei tarvi, jos ei haluu

Upea syyssää vaan jatkuu! Mikäs tällaisessa auringonpaisteessa on lomaillessa. To do-lista olisi taas pitkä, mutta en aio tehdä mitään! Paitsi jos huvittaa. Tänään katselin ikkunasta pihan peittäviä värikkäitä lehtiä ja yht'äkkiä alkoi huvittaa haravointi. Kaivoin haravan varaston nurkasta ja kävelin pihan poikki lehtien rapistessa jalkojen alla. Nostin haravan penkkiä vasten nojalleen ja istuin auringon lämmittämälle penkille. Ei enää huvittanutkaan haravoida. Nautiskelin auringosta, hiljaisuudesta ja rentoutuneesta olosta päiväsaunan jälkeen. Ajatus siitä, ettei tarvi, jos ei haluu, oli niin vapauttava, että päädyin haravoimaan puolet pihasta. Joo tiedän; kuulostaa niin epäloogiselta, ettei tätä ajatuksen juoksua varmaan tajua kukaan. Mut ei tarvii, jos ei haluu!

Metsän rauhassa

Tänään kuljin yksin metsässä auringon laskiessa. Taidan kuunnella liikaa lasten juttuja ja eläydyn sitten niiden tarinoihin. Viimeksi metsässä ollessa pojat puhui hyvyyden metsästä ja pahuuden metsästä ja siellä piilevistä pahoista voimista. Nyt huomasin kiirehtiväni askeleita ja pälyileväni ympäristöä, kunnes pahuuden metsä oli ohitettu... Hyvyyden metsässä kaikki oli kuitenkin hyvin ja selkäpiitä värisyttävä pelko hälveni. Aurinko laski ja oli yhtä aikaa hämärää ja kirkasta. Aurinko oli niin matalalla, että kohti kulkiessa se häikäisi suoraan silmiin ja selän takana oli niin hämärää, ettei nähnyt juuri mitään. Tuoksui sieni, puolukka, sammal. Syksy. Loppu. Oli niin kaunista, että saattoi vain ihailla. Mieli tyhjeni. Kävelin niin hitaasti, että kylmä tuli yllättävän nopeasti. Hengitys huurusi ja sormet kohmettui. Nappasin silti mukaan vielä muutaman puolukan ja suppilovahveron. Mustikoista yöpakkaset oli jo tehneet selvää. Kävellessä tuli mieleen vanha ystävä lapsuudesta, joka sanoi ettei enää halua tulla mun synttäreille, kun aina pitää mennä metsään. Ympyrä sulkeutuu. Vuosien tauon jälkeen viihdyn taas metsässä. Ihan niin kuin lapsena. En ymmärrä, mihin niinä välivuosina eksyin...

Tuorepuuroa kerroksittain

Metsäretkeltä jäi käteen vähän muutakin kuin käpyjä... Suppilovahveroita, mustikoita ja puolukoita. Uskomatonta, että mustikoitakin voi poimia vielä lokakuussa! Yleensä ne alkaa syksyllä olla jo pehmeitä lölleröitä, mutta nyt ne on vielä ihan kiinteitä ja hyviä. Ja ISOJA!

Suppikset keräsin kaikki yhden neliön alueelta. Todennäköisesti siis niitäkin on paljon, mutta seuranani olleet lapset alkoi hikeentyä mun jatkuvaan pysähtelyyn ja kyykkimiseen. Ja omat haasteensa aiheutti vihoitteleva selkäkin...

Marjoista tein heti aamua odottamaan tuorepuuroa, jonka jätin purkkiin kerroksiksi ja loput pistin sellaisenaan pakastimeen.

Tuorepuuroa kerroksittain

1 dl luonnonjogurttia 

1 dl maustettua rahkaa

1 dl muromysliä

1 dl puolukoita ja mustikoita

Hunajaa maun mukaan

Kokoa ainekset kerroksittain kannelliseen purkkiin. Sulje purkki ja anna muhia yön yli jääkaapissa. Aamulla odottaa herkullinen ja täyttävä aamupala, jonka voi kiireessä vaikka napata lähtiessä mukaan!

Syysistutuksia pihalle

Eilinen metsässä samoilu oli sittenkin vähän liikaa oikuttelevalle selälle. Tänään aamu alkoi kankeana kuin keppihevosella. Otinkin päivän sitten ihan rauhallisesti kotona oleillen ja eilisiä metsäretken tuliaisia hyödyntäen. Pihan ruukuissa on nyt  callunoita, sammalta, jäkälää ja käpyjä. Rottinkiruukun löysin varaston nurkasta edellisten asukkaiden jäämistöstä ja saviruukun toin kahdella eurolla kirpputorilta. Kivan näköistä saa aikaiseksi tosi pienelläkin rahalla!

Noidannuoli

Torstaina töihin ajellessa tuli vahva tunne siitä, että sinne ei pitäisi mennä. Kerroin siitä työkavereillekin ja sanoin, että jotain varmaan tapahtuu kun tunne on niin voimakas. Pidin koko päivän kännykkää ja auton avaimia käden ulottuvilla, kun odotin päällekarkaushälytyksen soivan minä hetkenä tahansa. Päivä kului normaalisti ja ajattelin jo, ettei intuitio vaan aina toimi.

Perjantaina se sitten tapahtui. Olin herännyt ihan normaalisti ja olin nousemassa sängyn laidalta kun ristiselässä naksahti ja tuntui kipua. Liike jäi kesken, kun jäin ihmettelemään mitä tapahtui. Ensin nauratti: tähänkö mä nyt sitten jäin. Sitten tajusin, että kyllä: selkä ei oikene enkä sen puoleen pysty kumartumaankaan. Olin siis 45 asteen kulmassa ja jokainen liikahdus sattui. Sain kuitenkin puettua ja lapset herätettyä. Puolihysteerisenä hoin Santerille, että miten mä pystyn istumaan töissä koko päivän, kunnes tulin järkiini. Olisin kelle tahansa muulle samassa kunnossa olevalle todennut, että on hulluutta lähteä töihin, mutta itsellä se ei ensin käynyt mielessä. Pakko oli kuitenkin luovuttaa ja varata aika lääkärille.

Noidannuolihan se sitten kai oli ja kipulääkkeiden kanssa jo hyvää vauhtia paranemassa. Pystyn jo kävelemään pystyasennossa ja jopa normaalilla nopeudella. Eilen pidin lääkäriä hulluna, kun hän tarjosi pelkkiä kipulääkkeitä ja kehotti kävelemään ja maanantaina töihin! Ihmettelin, miten kävelystä voisi olla apua, kun en PYSTY kävelemään. Kipulääkkeiden avulla pääsin kuitenkin ensin liikkeelle ja nyt jo uskon, että tästä oikeasti paranee nopeasti.

Perjantai meni kuitenkin sohvalla maatessa ja tajusin, että intuitio oli ollut sittenkin oikeassa: jos en olisi torstaina mennyt töihin js istunut koko päivää tietokoneen ääressä,  noidannuoli tuskin olisi iskenyt. Oli vaan loogisempaa olettaa uhkan tulevan ulkopuolelta.

Liikkeelle päästyäni lähdin perheen vastusteluista huolimatta metsään. Käveleminen on siellä paljon mukavampaa kuin kaupungin kaduilla ja samalla mieli lepää. Ja olihan mulla puhelin, jolla olisi tarvittaessa voinut soittaa apua.

Kurpitsakarnevaaleilla

Koiramäen Pajutallin kurpitsakarnevaalit oli taas ihanat! Viime vuonna ihastuin karnevaalien värikkääseen tunnelmaan ja tänä vuonna merkkasin tapahtuman kalenteriin hyvissä ajoin. Ja kannatti taas käydä! Pojat mennä viipotti peikkopolulla, herkutteli hattaralla ja ihasteli söpöjä eläimiä. Minä istuskelin auringossa kahvilla ja nautin ympäröivästä kauneudesta. Olen huomannut, että rentoudun parhaiten silloin, kun ympäristö viehättää silmää. Nyt kaikki oli kohdallaan; vanha maalaistalomiljöö, vielä vihreänä rehottava luonto, mielikuvituksekkaat pajutyöt ja värikkäät kurpitsat ja syyskukat. Hyvä mieli tulee myös siitä, että lapset viihtyy. Pihan eläinten ja lasten aitan lisäksi Pajutalli on tähän mennessä ainokainen sisustusliike, jonka Eemelikin haluaa koluta läpi huone huoneelta ja sehän sopii mulle! Äitikin saa hypistellä rauhassa kaikkia ihanuuksia!