Voi mikä viikonloppu! Perjantaina oli huiput bileet työkavereiden kanssa, lauantaina Huisin hauska Halloween-tapahtuma Eemelin koululla ja illalla hohtokeilausta ja illan istumista ystävien kanssa. Ihanaa vaihtelua arkeen, kun koko ajan on jotain humputusta! Luulisi, että viikonlopun juhlimisen jälkeen olisin jo ihan finaalissa, mutta kävikin toisin: virtaa piisaa kuin pienessä kylässä.
Musiikki on ollut tänä viikonloppuna läsnä koko ajan. Voikohan tämä energinen olo johtua siitä? Perjantai-iltana meidän firman johtoryhmä laittoi itsensä likoon oikein antaumuksella: olivat salassa kehitelleet juhlaa varten kunnon show'n! Lavalla nähtiin huikeaa heittäytymistä mm. Abban ja Village Peoplen tahtiin. Illan juontanut Lorenz Backmankin totesi, ettei muista aiemmilla juontokeikoillaan nähneensä sikariportaalta moista revittelyä. Hienoa!
Hohtokeilauksessa siirryttiin sentään jo tämän päivän listahitteihin ja sunnuntain
aamiaisella paikattiin aukko Vain elämää-sivistyksessä. Ihana hidas aamu kuka sohvalla, kuka lattialla lojuen... Kahvia, pekonia&munia, musiikkia; yes, please! Pakko myöntää, että tänään lasagnekin valmistui aika lailla tanssiaskelten siivittämänä. Onneksi olin sen hetken yksin kotona, niin ei tarvinut kuunnella lasten palautetta musiikkimausta tai tanssitaidoista!😂 Ja tietenkin illan kruunasi sunnuntain kohokohta Zumba. Kun päivän päätteeksi sai vielä hetken veivata lattareiden tahtiin tutussa porukassa, tuli viikonlopun musiikkikattauksesta aika monipuolinen. Tästä on hyvä jatkaa: tervetuloa marraskuu!